maanantai 2. huhtikuuta 2012

Portaita pitkin yläkertaan

 Heeeeei on niin helppoo olla onnellinen, ja tyytyy siihen mitä on!


Eilen pidettiin pienoiset talkoot talolla, siivottiin lautoja pinoon ja kerättiin roskia pihalta kasaan. Roskalavallekin tilattiin tyhjennys ja siivottavaa riittääkin vielä. Makkarat paistettiin perheen voimin uudessa takassa ja ne maistui kyllä hyvältä :)


Tänään talolla oli porrasasentaja, joka asentaa myös yläkerran kaiteet, niistä tulee eri hienot! 
 Listamies teki myös pitkää päivää. Alakerrassa on väliovet karmeineen paikallaan, tykkään! Pariovet oli tilauksessa tullut väärin ja ne oli asennettu paikoilleen odottelemaan niitä oikeita ovia muutaman viikon ajaksi, näyttivät kyllä nämäkin kivoilta, mutta ovat "eriparia" muiden väliovien kanssa.
 Listamies oli työntänyt jääkaapin ja pakastimen paikoilleen ja poistanut ikkunoista suojamuovit, tulipa sisälle valoa!
Kadulle on näkymä myös perin antelias; illasta saa kyllä sälekaihdinta laittaa ikkunan eteen ettei tule oloa akvaariosta  sohvalla röhnöttäessään.. 
  Pihalle istutetaan heti näkösuojaksi isoja tuijia ja terijoen salavaa kun multaa pystyy kaivamaan!




Kaidetta vielä odotellaan...





              Ihanaa alkavaa viikkoa, iloa ja valoa!



9 kommenttia:

  1. Kuullostaa kivalta! Katselin alimmaista kuvaa ja ajattelin, wau, paljon lapsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi lasta, mies ja minä = Talkooporukka ihan omasta takaa :-)))

      Poista
  2. Ihanat portaat! :)) Mä haaveilin täysin valkoisista mutta mies ei suostunut :/
    Sä sait :)) Ens kerralla sit mullekin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä keskenkin, kaiteet on ihan parhaat meitin moderniin makuun :-)
      Meille tulee ens kerralla sit ykstasonen talo; ilman portaita siks oli pakko saada nyt :-)

      Poista
  3. Onpa ihana kuulla, että nyt asiat rullaa niinkuin pitääkin :)

    Ihanat portaat ja ihana perhepotretti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun talo on rakennettu melkein kahteen kertaan, niin näissä sisustushommissa on sentään edetty hyvään tahtiin ja työn jälki on ollut hyvää! Työpäällikön vaihto auttoi asiaan ja kaikki onkin sen jälkeen sujunut kuten pitääkin!

      Poista
    2. Kävi muuten tänään meilläkin teitin tp ja tuntuis että tälläkertaa täälläkin alkaa asiat rullaamaan eteenpäin.:) Ja ihan pakko lisätä, olipas lapsirakas ja eläinrakas. Ihan pisti silmään! :) Yksi mahdollinen syy löytyi, mutta ei poistanut siltikään hajua, se vaan tulee :/ Wc:ssä on seinässä pari reikää ja kaikki näyttää kuivalle ja puhtaalle, se on parhain juttu tähän asti. Hyvin mystinen juttu tämä meidän talon ongelma.

      Poista
    3. Onneksi tämän työpäällikön kanssa ei vaan tunnu, vaan alkaa ihan oikeasti rullaamaankin eteenpäin.
      Toi teidän talon ongelma on kyllä niin mystinen juttu, toivottavasti selviää pian. Kaikista asioista ärsyttävintä on mun mielestä odottaminen ja epätietoisuus!

      Poista
    4. Onneksi tämän työpäällikön kanssa ei vaan tunnu, vaan alkaa ihan oikeasti rullaamaankin eteenpäin.
      Toi teidän talon ongelma on kyllä niin mystinen juttu, toivottavasti selviää pian. Kaikista asioista ärsyttävintä on mun mielestä odottaminen ja epätietoisuus!

      Poista