sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Nyt se alkoi

meinaan joulun odotus.
 Terveisiä Tallinasta jossa olin työkavereiden kanssa eilen vähän jouluostoksilla ja joulumarkkinoilla. Lumen ja pakkasen puuttuessa tunnelma ei ollut ihan niin jouluinen vielä, mutta toivon että saataisiin valkea joulu! 
  Tänään nostin kaikki joulukoristeetkin laatikoissa eteiseen ja totesin, ettei niistä tule kun muutamia meidän joulua koristamaan, valoilla ja kukilla sitten loppusilaus. Jostain syystä tontut eikä muutkaan "killuttimet" tunnu nyt mahtuvan tähän väliaikaiseen kotiimme.
   Meidän uudessa kodissa kävin viikon tauon jälkeen ja siellä hommat edistyy kivasti, väliseiniä on paikoillaan ja huoneiden koko ja sijainti alkaa hahmottumaan. Takan muuraus vajaan kahden viikon päästä ja se jännin vaihe on pian käsillä, kun materiaalivalintojen vuoro tulee, iiiik, ei jaksais odottaa. 
   Talon yläkerrassa seistessä mietin tänään ihmeissäni onko tämä talo tosiaan meidän ja on melkein vaikea uskoa, että me keväällä  asumme siinä talossa, jota paperilla aikanaan suunnittelimme. En ole koskaan osannut edes haaveilla talon rakennuttamisesta ja sitä unelmaa elän nyt joka päivä, tunne on aivan mieletön!


Ihanaa sunnuntaita iloa ja valoa!


                                                           

3 kommenttia:

  1. Varmasti ihana tunne, jota en ole koskaan kokenut, ainoastaan haaveillut. Wau, oma uusi koti...kumpa meillekin joskus! Rauhallista adventin iltaa!

    VastaaPoista
  2. Niin samoissa fiiliksissä!!! Epätodellinen tunne kun käy raksalla, tässä me kohta asumme! Meillä mennään niin samaan tahtiin rakentamisen kanssa. Takan pitäisi saapua tällä viikolla. Olemme olleet todella tyytyväisiä talollamme olevaan timpuriin, tekee todella hyvää jälkeä!

    Mukavaa ja jännittävää joulun odotusta teille!

    Jaana
    Hailuoto 153

    VastaaPoista
  3. Jaana: Kiva kuulla, että joku timpuri tekee hyvää jälkeä, meillä olevat työntekijät olisivat ilman meidän loistavaa vastaavaa mestaria tehnyt jo sutta ja sekundaa ihan roppakaupalla, että oli ihan usko mennä koko Dt:n. Reklamaatio lista on niiiiiin pitkä ja viat onneksi tähän asti korjattu. Meillä takka on ollut jo viikon pihalla pitäis kantaa sisälle, muuraus alkaa ens viikolla.

    VastaaPoista