lauantai 29. tammikuuta 2011

Makuuhuone

Makkarissa suurin muutos oli lattia ja tapetti. Lattiahan oli  vasta ehditty kaivaa vanhan laminaatin alta esiin ja sieltä löytyi riemuksemme upea vanha lautalattia, jossa näkyi elämän kolhut vuosikymmenten takaa. Maalattiin lattia valkoiseksi ja se sopi mielestäni hyvin silloiseen sisutukseemme, jonkinsortin long island tyyliin.

  Viimeisin remontti talossa oli kuitenkin luonteeltaan erilainen, emme valinneet tätä remonttia ja kolmen vuoden omat remontit olivat yhtäkkiä aivan turhia, lukuisat tunnit puuhastelua, verta, hikeä ja lasten kanssa remontointia; lopulta kaikki aivan turhaan. Vaikka pidinkin edellisestä sisustustyylistämme, en ole tällä matkalla muuttuneita ajatuksiamme ja sen myötä sisustuksemme muuttumista katunut sekuntiakaan, silloin oli sellaista ja nyt ihan toisenlaista :-)

  Mietin lautalattiaa pitkään, mutta vanhat laudat poistettiin hajuhaittojen takia eikä uusi lautalattia olisi ollut ollenkaan sama asia, joten päädyimme pitkän harkinnan jälkeen yhtenäiseen lattiaan koko talossa. Olen tyytyväinen. Yhtenäinen ilme koko yläkerrassa on enemmän kun hyvä juttu.

  Tapetetointi taas.. Talossamme oli nuukailematta laitettu inhoamaamme lasikuitutapettia joka paikkaan ja sen vaikean irrottettavuuden takia sitä olimme omissa remonteissamme paljon jätetty ja vain maalattu päälle. Mutta tykätty ei koskaan. Joten vähän lähti lapasesta, kun KAIKKI lasikuitutapetit irrotettiin ja saimme joko maalauttaa tai erittäin osaavien kaverien laittamana tapetit seiniin. Ja silloinhan me päätettiin vähän räväyttää ;-D Hetkeäkään en ole katunut, saati kyllästynyt melko rohkeisiinkin tapettivalintoihimme :-)
 Ja laittaisin heti uudestaan, isoja kuvioita, voimakkaitakin värejä ja valikoimaahan nyt olis vaikka millä mitalla!



Sänkyyn voisin haluta päädyn joko kankaisen tai sitten itse tehdyn Ikean Malm päädyyn tyylisen, voisihan tässä olla jokin tekstikin.



 Makuuhuone on ehkä meille turhankin iso, mutta ainoa sopiva huone tällä hetkellä, kun pienet tytöt vielä joskus heräilee öisin ja heidän huone on tämän vieressä.
 

Ovet vaihdettiin yläkertaan samanlaisiksi kun alakerrassakin oli vaihdettu muutama vuosi aiemmin.


Iloa ja valoa päivääsi!

5 kommenttia:

  1. Teidän uusi koti on vaan niin ihana! Joku päivä oikein ajan kanssa nautiskelen ja käyn joka postauksen läpi...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan muhkea päiväpeitto :)

    VastaaPoista
  3. Minullakin huomio kiinnittyi tuohon muhkeaan peittoon :) Mistä tuollaisia saa?

    VastaaPoista
  4. teidän lattiaa ihastelen aina, niin kaunis! muistatko mikä se on?
    ja teidän makkari, oi oi <3
    myöskin työskentelytila tuolla aiemmin just mun makuun :)
    ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Marita: Kiitokset!
    Sanna & JOhanna: Päiväpeitto on ihan Ikean untuva tuplapeitto, keksin idiksen ihan ite muutama vuosi sitten, siis sellainen nukkumispeitto, kyllä te tiedätten, ollut tosi ihanan muhkea päiväpeittona ja voi muuttaa ilmettä tyylikkäällä tuplalakanalla jos haluaa ;-)
    S:Juu lattiahan on laminaattia ja K-raudasta löytyi ja on tammikuvioinen 2sauvainen, piiiiitkän etsinnän jälkeen, löytämäni laminaatit aina kellersi, sinersi tai punersi liikaa, mutta tämä oli just hyvä ja tykkään! Tosin jos nyt valitsisin lattiaa vaikka toiseen taloon, ottaisin parkettia, valkolakattua tammea.

    VastaaPoista