Remontti alkanut

Alkaa voimat olla loppu Fennian suhteen, sekö niiden tarkoituskin lie, niin riepottelevat välillä ihmisparkaa. Välillä oikein pysähdyn miettimään millaisia ihmisiä siellä on töissä? En ole heidän kanssaan asioinut kasvotuksin kertaakaan, mieheni on juossut palavereissa, mutta puhelimessa olen joutunut puhumaan kerran ja siitä lähtien kuva on ollut negatiivinen. JA asiat puhuvat puolestaan. Tiedän että hekin tekevät vain työtään, mutta voisihan sen työn tehdä ystävällisestikin ja asiakasta neuvoen. He voisivat yrittää kärkevissä kommenteissaan muistaa, että ne ihmiset jotka korvausta hakevat ja varsinkin näitä isoja, elävät sellaisten huolien keskellä joiden kanssa he todennäköisesti virkailijat itse painivat vain paperilla ja päättäjän kantilta. Minä en voisi olla sellainen vakuutustarkastaja ikinä. En voisi elää itseni kanssa, mennä tyytyväisenä illalla nukkumaan tai syödä juhlapäivällistä, kun olisin evännyt ihmisiltä heidän tulevaisuuden, laittanut heidät ottamaan lisää lainaa tai että olisin se henkilö joka kertoo, ettei täysturva vakuutus tarkoita, että saat tavaran tavarasta vaan totuus on kaukana siitä. Palkka on tietysti kannustava ja varmaan bonukset juoksee, mutta totuuden nimissä jos pitäisi valita niin olisin mielummin työtön.

Ja mitä enemmän Fennia potkii päähän, sitä enemmän minä keskityn remonttiin. Henkireikäni tässä suossa onkin kodin uudelleen rakentaminen, kodin sisustaminen on rakkain harrastukseni edelleen ja olenkin lähipiirilleni sanonut, että niin kauan olen kunnossa, kun jaksan suunnitella kotia ja sisustusta.

Nyt olemme juosseet remonttiliikkeitä valitsemassa tapetteja ja lattiaa, keittiön laattoja ja väliovia. Eikä valinta ole ollenkaan helppo. Mitä enemmän liikkeitä kiertää sitä enemmän on vaihtoehtoja ja minä olen maailman huonoin päättämään.. Nyt pitäisi tehdä vuosia kestäviä päätöksiä. Lattiaan tuleva laminaatti on päätetty.Piste. Löysimme lopulta tarpeeksi vaalean, mikä ei ole tasavaalea että sävyerojakin löytyy, mikä ei ole punertava, vihertävä, sinertävä eikä kellertävä. Mikä ei ole harmaa tai valkoinen, muttei tummakaan. Tummaa en enää halua, sellainen meillä oli vuoden päivät ja siinä näkyi varpaanjäljetkin, kun meillä on niin valoisa asunto. Tapeteista taas.. Meillä on lähes kaikki seinät tapetoitu lasikuitutapetilla, josta emme pidä. Tilalle tulee kuviotapetteja, ja tällä hetkellä tuntuu, valinnan ollessa vaikean, että oikea sillisalaatti olisi tulossa :-)
Alkuun piti tulla ihan mustaakin tapettia, joka on vieläkin suosikeissani, mutta keskikerrokseen luultavasti vaaleampaa.

Keittiö on valittu, tietysti Ikean mallistosta ja vältilalaatatkin alkaa hahmottua.. Tämä on ihanaa ja pientä kivaa vastapainoksi kaikelle ikävälle. Ja kyllä minä sitä lottovoittoakin toivon jo nykyisin, saisi sanoa Fennialle, että ohjaavat jatkossa korvausrahamme sydän- ja syöpälapsille.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

..

Silloin kun ensimmäistä kertaa taloon astelimme vastassa oli tämä sininen seinä..Sittemmin laitoimme siihen tuon puretun paneelin.



Tässä näkymää olohuoneen entiseen lautaseinään



Aika surulliseksikin vetää, meidän kolme vuotta tehty remontti on nyt tässä



Terassi purettuna

Miksi pidän blogia?

Tätä on varmasti moni bloggaaja joskus miettinyt ja kenties lukijatkin.
Alkuun ajattelin kokeilla kuten moni muukin bloggaaja, huomatessani, että moni ihminen käy näitä kirjotuksiani lukemassa on ollut mukava jatkaa. Kommentit ovat olleet kannustavia, rohkaisevia ja innostavia, täällä olen jakanut monet ilot, mutta myös niitä surujakin. Kirjoitan aiheista mistä haluan ja milloin haluan, paljon jää toki elämästämme myös kertomatta.

Rakastan kirjoittamista, valokuvaamista ja sisustamista, en ole keksinyt yhtäkään harrastusta jossa nämä kolme yhdistyisivt näin mukavalla tavalla, kun bloggaus!
Lisäksi tällä bloggauksella on nyt ihan konkreettinenkin tärkeä tehtävä. Mistä muualta löydän näin kattavan tiedoston tekemästämme remontista, hankituista materiaaleista ja uudistuksista kotiimme sekä tavaroista ja huonekaluista joita omistimme? Nyt vakuutusyhtiötä varten on irtaimistosta paljon ihan kuvia ostopäivineen ja dokumenttia taloon tehdyistä remonteista. Kuvia olisi ainakin hyvä olla jossain olemassa jokaikisellä vakuutuksenottajalla vaikka lähetettynä sähköpostiin siltä varalta, että se kotikonekin tuhoutuu. Ja nyt koen tärkeäksi kertoa siitä, kuinka vakuutusyhtiö toimii, että jokainen voi tahollaan miettiä, mitä jos tämä sattuisi omalle kohdalle, mitä menettäisi ja maksaisi. Kenties lisää vielä entisestään varovaisuutta tulien kanssa, monissa sisustuslehdissä kynttilät on sommiteltu hyvin arveluttavasti lähelle palavia materiaaleja kuvauksellisista syistä.

Ja sitten on historia. Olen lukenut viimeaikoina vanhimpia tekstejäni, siirtynyt hetkessä ajassa taaksepäin, niihin onnellisimpiin aikoihin. Muistellut vauvan kanssa unettomia öitä, vaikka aikaa jolloin olin hurahtanut ompeluun. Ei niitä muistaisi samalla tavalla enää. Vaikka päiväkirja on julkinen on se silti täynnä muistoja, tunnelmia ja haaveita. Niitä on ihana lukea myöhemmin ja siksi jatkan. On vain boonusta jos näitä on kiva lukea muidenkin :-)

Ajattelin järjestää ensimmäistä kertaa Blogistaniassa niin suositun ARVONNAN! Seuraa blogiani, lähipäivinä selviää mitä arvotaan!!

Sen lisäksi, että edellisessä postauksessa uudet raidat ja kulmakarvat sai kissa, niin myös tekijällä itsellään oli hyvin ohuet ja niin muodikkaat kulmat itsellään ;-)

Ystävänpäivä

Hyvää ystävänpäivää!

Laskiaismäessä on käyty ja makkaraa paistettu nuotiolla, kotona herkuteltu laskiaispullalla. Minä ja pikkutytöt jäätiin kotimiehiksi, kun muut lähtivät palaneen terassin alta siirtämään polttopuut talteen, huomenna alkavan terassinpurkutyön alta.
Pientä keväistä kivaa on tullut lähipäivinä hankittua, että minä tykkään näistä!

Korvattomia mukeja kahdeksan, Hackmanin myymälästä lusikat, keittiöpyyhkeet ja method vaahtoava käsisaippua, kerrankin löytyi kaunis pullo jonka voi laittaa esille!



Villa Collection Bamboo Green tea kynttilä, ihana tuoksu!



Laskiaispullia, nam!



Aivan ihanat ja laadukkaat Percale pussilakanat, odotan kuinka illalla pääsen kietoutumaan niiden viileyteen. Melkein mikään ei voita uusia vastapestyjä lakanoita. (Silittämättä ovat, kun ei ole silitysrautaa.)



Ja lopuksi ihmisen parhaasta ystävästä, eläimestä, kuva. Tässä tapauksessa Hertasta, tytöt piirsivät piirustuspöydällään ja kikattelivat, sivusilmällä katsoin etteivät mitään pahaa tee.
(nykyisin liian usein on liian hiljaista..) värittelivät värityskirjojaan, kissa pöydällä katselemassa ja siinä se. Kissan tarkempi tutkimus kertoo kikattelun syyn, voiko näin kilttiä kissaa enää ollakkaan, sanaakaan ei sanonut tai poiskaan lähtenyT, tussilla oli piirretty vähän kulmakarvoja ja olipa tuo armas katti saanut viiruja selkäpuolellekin ;-D

Ihanaa alkavaa viikkoa myös teille!

..

Jobinpostia

Kauan odotettu vakuutusyhtiön vastine oikaisupyyntöömme koskien 20%:n omavastuuseen talomme tulipalossa saapui alkuviikosta. Tieto lamaannutti pariksi päiväksi. Omavastuu säilyy ja tällä kertaa miestäni ei syytetä paloturvallisuuden rikkomisesta (astia metrin liian lähellä taloa) vaan vakuutusyhtiö on testeissään todennut ettei koko tulipalo ole voinut meidän kylmästä tuhkasta syttyä.. Siis TÄH??? Mistä sitten, kuka käy arki-iltaisin sytyttelemässä ihmisten terasseja palamaan? Voisin tietää yhden, mutta ei kai sentään!
Palopäälikkö on kuulemamme mukaan saanut vakuutusyhtiöltä kolmelta eri henkilöltä kyselyn tuhkan käyttäytymisestä ja syttymisestä, saanut saman vastauksen että tuhka voi syttyä, edelleenkin, useita päiviä myöhemmin. Siitäkin huolimatta vakuutusyhtiö päätti ettei voi syttyä. Eipä herätä kauheasti luottamusta, ei.
Kyseinen palopäälikkö on lupautunut tarvittaessa tulemaan asiasta todistamaan oikeuteen. Hyvä.
Asia jatkunee ylemmissä tahoissa, asia viedään niin pitkälle, kun tarve vaatii. Me taistelemme totuuden nimissä oikeuden tapahtumiseen asti, ei todellakaan ole reilua että otamme kymmeniä tuhansia lisää lainaa tai jätämme tuhoutuneen irtaimiston tilalle uudet ostamatta tms. Kun edelleenkin kyseessä on ollut vain ja ainoastaan puhdas vahinko, monien summien tuloksena syntynyt ja sitä vartenhan täysarvo-vakuutukset ovat!!

Jotain positiivistakin sentään!
Talomme remonttiurakka on allekirjoitettu tänään ja tositoimiin remppamiehet ryhtyvät maanantaina, JEEEE!!! Ja mikä parasta talon pitäisi olla valmis 30.4.2010 mennessä Jeee-Jeee!!
Edelleenkin elämä voittaa ja nautitaan siitä, ihanaa viikonloppua kaikille!!

Varakotina kaksio

Tämä on meidän varakoti, monia ihmetyttää kuinka me tänne mahdutaan, ei me ihan rehellisesti sanottuna kyllä mahdutakkaan, mutta sopu tilaa antaa.
Ihan reilun kokoinen tämä on liki 60 neliötä, rivitaossa ja omalla pihalla. Saunakin löytyy, joka tosin toimii varastona mm. luistimien säilytyspaikkana. Arkenahan meillä asuu neljä lasta ja lisänä hoitolapset, joka toisena viikonloppuna sitten mennäänkin ahtaimman mukaan, siskonpetiä ja patjaa olohuoneenkin puolelle. Mutta toisaalta, pienen asunnon saa kotoisaksi ja viihtyisäksi niin pienellä, tästäkin on tullut meille pieni pesä turvasatama maailman tuiskuilta.
Seinät on tyhjillään ja edellisen asukkaan reikiä täynnä, koska olemme täällä väliaikaisesti nämä asiat eivät häiritse. Asunnon saadessamme meillä ei ollut kun muutama kassi tavaraa, oudosti tämäkin asunto on alkanut täyttyä tavarasta.. Kaapit pursuaa omaan kotiin ostettua tavaraa, jotain joka on ollut pakko saada, muttei mahdu esille. Paljon on ostettu tänne käyttöön huonekaluja, jotka helpottaa arkea ja kotiutumista tänne, mutta mitkä siirtyvät omassa kotona mikä minnekin. Ja pakko on miettiä jokaista hankintaa mahtuuko ja minne ja onko pakko hankkia vielä vai voiko odottaa. Otin joitakin kuvia varakodistamme, vertailuksi täytyykin ottaa muutama kuva viikonlopulta, jolloin meillä on koko orkesteri kasassa ;-)


Aloitetaan eteisestä, naulakot tursuu talvivaatteita, eikä säilytystilaa juurikaan ole.


Lastenhuone on tupaten täynnä varasänky lisäpatjalla, runkopatja lisäpatjalla, uusi samanlainen sänky joka on kotonakin Milenalle pinnasänkyä korvaamaan kotona, mutta jossa Jemina nukkuu nyt. Milena nukkuu lisäpatjalla varustetussa matkasängyssä. Leikkitilaa jää vähän lattialle ja lelujakin on saatu huoneeseen mahdutettua, seinät huutaisi jotain, muttei jaksa ideoida näin lyhyeksi aikaa.



Punainen hella vaihtui valkoiseksi, kun kerran sellaisen hankinta tuli eteen..


Muovi vaihtui puuksi



Puput ovat tunnetusti kovia lisääntymään..



Aikuiset nukkuvat olohuoneessa, sekin hyvä puoli että saa katsoa telkkaria yömyöhään..




Olohuoneessa myös nojatuolit ja lahjoituksena saatu vuodesohva, joka levitetään silloin kun vanhimmat poikani tulevat



Olohuone on yhdistetty ruokailutilaan



Ruokailutila, joka toimii pistorasioiden sijainnin takia myös nettipisteenä. Tuoleja ei vielä ole hankittu, kun ei ole osattu päättää kahdesta vaihtoehdosta kummat valitsisimme..



Meillä ei kissat saa pöydillä olla, kuten kuvasta näkyy ;-D



Tuntuu ihan keväältä kun on tulppaneja
Ihanaa viikkoa!

Carpe diem

Kun sisustuksessa liikkeelle lähtee melkein nollasta, olisi mahdollisuus muuttaa suuntaa ja tyyliä kerralla ja reilusti. Värittömyys kuitenkin jatkuu, yllättävän vähän muuttuu. Ripaus silkkiä ja bling blingiä yhdistettynä klassiseen tyyliin. Siinä se.

Paljonko kello oli?

Tämä on edelleen sisustusblogi, muutaman viikon sisällä alkaa luultavasti talossamme mittava remontti, alkaa vihdoinkin tapahtua. Seinäpintoja, kattomietintöjä, spotteja, tapetteja ja lattioita.. Ja alkaa mielissä hahmottua millaista tulee, ihan erilaista kuin ennen!!

Meidän elämämme tragedian, suurimman vastoinkäymisen tarkoitus saattaa sittenkin olla tiedottaminen, kuka teistä lukijoistani tietää, kuinka ylivoimanen on esim. vakuutusyhtiö?
Minäpä kerron taas tilanteestamme, silläkin uhalla että ne ihmiset, joita vähiten arvostan (en yksilöi, mutta asianomaiset itse tietää ketä tarkoitan) seuraavat blogiani ja saavat tyydytystä omaan tyhjään elämäänsä. On totta, että harvat päivitykset johtuvat juuri siitä, että tiedän heidän lukevan, mutta enää en välitä.

Kolme kuukautta on kulunut tulipalosta, mutta mitä meille kuuluu.
Ei aina niin hyvää, voin kertoa. Ja minä vielä menin sitten jonkin aikaa ennen tulipaloa kirjoittamaan aiheesta, kuinka vain kuolema voi meidät eroittaa...
Aika sankareita ollaan, jos kaikki pysyy ennallaan kaikesta tapahtuneesta huolimatta. 20% omavastuu on kenelle tahansa kova, kun puhutaan sadoistatuhansistaeuroista, en väitä enkä sano, ettei se olisi huolta aiheuttanut meillekin. Voin ja myönnän, meidät voi tosipaikantullen erottaa muukin kun kuolema, mutta varsinkin se.

Kolme kuukautta on helvetin pitkä aika! Pitkä se on elää epätietoisuudessa, mutta ihan äärirajoilla mennään, kun 8-henkinen perhe asuu pienessä kaksiossa. Juu-u. Usko tai älä, täällä nukutaan, syödään, pyykätään ja peseydytään. Ilman koneita. Ei ole ihme ei että välillä vähän ja ihan pikkasen meinaa viiraa. Vaikka päässä.

Vakuutusyhtiöt on persuksista ja syvältä, ihan oikeesti mekin hyväuskoiset luulimme, että kun vakuutat kaiken ja kalliilla, niin kaikki vahingon/katastrooffin sattuessa hoituu. Mutta tämän kolmen kuukauden aikana on selvinnyt yhtä sun toista, ettei vakuutusyhtiölle kuulu asioiden neuvominen tai oikeastaan paljon mikään. Meidän remontti on viivästynyt ainakin kuukaudella, koska me emme tienneet että kiinteistön omistajina meidän pitää itse etsiä urakan tekijät. Elämä on saatu alkuun muutamilla tuhansilla euroilla, lisää pitäisi tulla poistolistojen perusteella, 90% irtaimistosta on poistettu mittavien savuvahikojen takia. Vakuutusvirkailija tuumasi, että osan voisi kyllä pestäkin, juu ollaankin ja niitä tavaroita säilytetään vanhempieni kotona, lisää emme voi hakea pestäväksi tänne kaksioon ei yksinkertaisesti mahdu enää purkkiakaan!

Vakuutusyhtiö on nyt kolme kuukautta pohtinut vaatimustamme oikaista 20% omavastuuta, kun olemme heille selvittäneet mikä tapahtuma johti mihinkin, lukuisten "kuulustelujen" jälkeen olemme odotelleet mm. takassamme poltettujen koepolttojen tuloksia, minkä verran tuhkaa pesällisestä tulee ja minkä lämpöistä, eikä riittänyt pyydetty lupa yhdelle poltolle vaan niitä tarvittiinkin kaksi, tuli ilmeisesti ensimmäisestä poltosta sellainen tulos, kun on kerrotukin. Hupaisaa oli nähdä hiillos takassa kettingillä lukittujen ovien takana, pelti teipattuna, ettemme vain menisi hiillosta jäähdyttämään.. No jospa he lopulta saisivat haluamansa kokeet tehtyä ja todeta saman, kun mekin niin konkreettisesti saimme todeta; kylmästä tuhkasta voi lähteä alulle tulipalo. Ja kun on kyseessä monen sattuman todellinen vahinko, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on paljonko tuhkaa oli, litra vai viisi? Ja mitä kello oli? Useaan otteeseen tivattu kellonaikoja; monelta on laitettu takka päälle, milloin tapahtui mitäkin.. Hei kuka meistä seuraa arkitoimiaan kello kädessä?
Kaiken huippu on ollut, kun mieheni selvitti talossa koepolttoa tehneen auton tiedot, pakettiauto oli firman joka testin suoritti, mutta hieno Mersu oli ilmeisesti erikoisvahinkotarkastajan, koska lapussa takan edessä luki hänen nimensä ja numeronsa. Auto oli katsastamaton!!! Taitaa olla vakuutusyhtiöllä ihan omat säännöt ja entäs jos kuskille sattuu itselleen inhimillinen vahinko, miten suhtautuu vakuutusyhtiö ja paljonko oli kello?



Kaikesta ja varsinkin siitä huolimatta mukavaa ensi viikkoa!

Alku

Uusi alku.
Talo vielä odottelee korjaajaa, monta asiaa on vieläkin auki.
Hidasta täytyy todeta, mutta päivä kerrallaan.
Kun vain tietäisi mitä tapahtuu.
Elämä jatkuu, kaksiossakin.
Kesäksi kenties, lopultakin kotiin <3

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Tulipalon jälkeisinä päivinä minun teki pahaa lukea blogeja, facebookia ja muita elämänmakuisia viestejä. Tunsin hetkittäin katkeruutta suuresta perheeni menetyksestä, kun koti on mennyt. Facebookissakin lukuisat ihmiset pahoittelivat tapahtunutta sydämestään ja seuraavissa profiili kirjoituksissaan olivat jouluostoksilla ja missä kukakin. Meillähän elämä pysähtyi kuin seinään ja joululahjat olivat todellakin huolistamme pienin.
Ajattelin ettei tule joulua ei meille, ei tänä vuonnakaan.
Muutamassa päivässä katkeruus väistyi ja joulumieli alkoi hiipiä mieliin, ostin enemmän joululehtiä kuin koskaan nauttiakseni ihmisten joulukodeista, luin blogeja päivittäin, joista sain sisustusnälkääni ruokittua.
Joulua edeltävät päivät olivat meille kerrankin stressistä vapaat, meillä kun ei ole vatkainta, kulhoa tai muutakaan millä voisi leipoa yhtään mitään ja kun kaikista poistoon menevistä tavaroista ei ole tietoa vieläkään, niin uusia ei viitsi kaikkea hankkia.
Koristeet oli jo viritetty, kaksiossa ei juurikaan joulu-siivottavaa ollut, kun joka päivä saa siivota joka tapauksessa. Muutamia lahjoja oli jaksettu lapsille hankkia, olen sitä mieltä että ihmisillä on ihan liikaa tavaraa. Nyt leiriolosuhteissa muutaman kuukauden eläneenä, voin kertoa ettei ihminen elääkseen paljoa tarvitse.
Aatonaattona illan hämärissä lähdimme koko kahdeksan henkinen perhe ulkoilemaan, rakensimme meidän varakodin pihalle lasten kanssa hienon lumiakan ja vielä lumilyhdyn ja lähdimme kävelylle lähimetsään.
Siinä perhettäni katsoessani tunsin outoa pakahduttavaa tunnetta sydänalassani, niin voimakasta että puristi ja itkukin meinasi tulla. Ihmettelin ja ymmärsin lopulta mitä se oli; olin todella pitkästä aikaa onnellinen!!!
Ei sitä tarvitse kultaa ja kimallusta tunteakseen joulun, ei tarvitse leipomuksia eikä edes omaa kotia. Joulun tuo ihmiset ympärillä, lasten onnellisuus ja yhdessäolo. Joulun perimmäinen sanoma avautui uudella tavalla, opin taas jotain tärkeää.

Rakkaus

Rakkaus on pitkämielinen
Rakkaus on lempeä
Rakkaus ei kadehdi
Rakkaus ei kerskaa
Rakkaus ei pöyhkeile
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti
Rakkaus ei etsi omaansa
Rakkaus ei katkeroidu
Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa
Rakkaus ei iloitse vääryydestä
Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa
Rakkaus kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä

Toinen hääpäivämme, hieman erilaisissa tunnelmissa kun suunnittelimme.
Onneksi Hääpäivä-matka on vielä suunnitelmissa muutaman viikon päästä (toivottavasti pysymme terveinä) <3<3

Jaksaa, jaksaa

Vaan kun millään ei meinaa jaksaa.
Tunneskaalat toivosta epätoivoon on nyt koettu laidasta laitaan. Tulee elävästi mieleen lapseni kuoleman jäleiset tunnit, päivät ja viikot, koko muu maailma jatkaa eteenpäin suruvalittelujen jälkeen, vain minun/perheeni elämä on pysähtynyt paikoilleen. Niin se on myös nyt, joulun alusaika, ihmiset suunnittelevat, käyvät jouluostoksilla odottavat joulua. Me odotamme, että tapahtuisi jotain. Edes jotain.
Olen käynyt kotona muutaman kerran tulipalon jälkeen, mutta ei se talo tunnu kodilta, siellä hurisee tuuletuslaite, on pimeää, kun ikkunat on suljettu vanerilla, on kylmää, kun ei ole kukaan takkaa lämmittämässä tunnelma on aavemainen, puhumattakaan miltä siinä talossa haisee, kammottavalta savulta.
Asia on edennyt siihen, että saimme lopulta kaupungilta 6-8 henkiselle perheellemme kaksion, josta olin kyllä aika pöyristynyt, kuinka mahdutaan edes, pyöri päälimmäisenä mielessä. Kaupunki ei järjestänyt koulukyytiä pidemmältä, niin ainoa asunto oli otettava koulun läheltä, joka oli tarjolla. Koululaisten on päästävä kouluun ja minun töiden on päästävä jatkumaan. Ei ole vaihtoehtoa. Ei tässäkään asiassa.

Eräs ihminenkin sai taas mässäiltävää onnettomuudellamme :-( Ei tajunut tälläkään kertaa olla hiljaa, hänen mielipiteensä kun ei kiinnosta enää ketään muuta, kun muutamaa perheenjäsentänsä. Laittoi sitten tekstaria miehelleni, pahoitteli muka paloa ja vain miehen ja meidän kahden yhteisen lapsen osalta. Olisi jättänyt laittamatta mitään viestiä, eikö meillä ole tässä jo ihan tarpeeksi??
Yhteiskunnalliseksi kannanotoksi tarkoitettu iltiksen lehtijuttu (kuinka suomessa 2000-luvulla jätetään suurperhe täysin oman onnensa nojaan)oli sekin sensaation hakua, mies kun on joskus kyseistä henkilöä syyttänyt toisten onnettomuuksilla tms. mässäilemisellä, kun jollakin menee vielä huonommin tämä ihminen ammentaa voimansa siitä.
Onneksi minun tuntemani ihmiset ovat empatiakykyisiä ja pystyvät asettautumaan toisen asemaan, olen saanut tutuilta lukuisia auttamistarjouksia jos tarvitaan jotain niin otan vain yhteyttä. Lehtijutun perusteella on lukemattomia meille täysin vieraita ihmisiä tarjonnut apuaan. Punainen risti on tuonut lahjoituksena saamia välttämättömimpiä tavaroita, kuten peittoja, lakanoita, vuodesohvan, leluja ja imurin. Lisää saisi toivoa, olisi tarjolla astiasto ym. mutta ei meille mahdu. Erilaiset yhteisöt ja seurakunta on tarjonnut apuaan. Eli ihmisiä isolla I:llä löytyy kyllä.
Voimme myös sanoa, että onnettomuus on poikinut jotain hyvääkin, olemme mieheni kanssa päättäneet liittyä mukaan Suomen punaisen ristin toimintaan, haluamme auttaa tulevaisuudessa ihmisiä kriiseissään. Olemme myöskin liittyneet uusperheiden liittoon, kun kuulimme että uusperheelliset pitävät yhtä :-)

Nyt odotamme. Talolla käymme hakemassa kuukausien ajan tarvitsemamme tavarat, jotka eivät mene palosaneerauksen pakattavaksi puhdistukseen, näitä ovat mm. passit ja matkalaukut, juu olemme aikoja sitten varanneet kaksi matkaa :-) Laskut täytyy hakea, ikävä kyllä, tiliavaimet, joulukoristeet, säilyivät jees, saadaan kaksioonkin joulu! Ja joitain muita tavaroita, joita ei sitten enää saa,kun kaikki tavarat pakataan laatikkoihin ja koko talo tyhjennetään.

Meillähän oli joku aika sitten suunnitelmissa talomme myyntiin laitto ja uudemman tilalle osto, nyt asiat ainakin hiukan siirtyvä tuonnemmaksi. Kovasti kyllä mietimme vaihtoa siltä osin, että olimme rakentaneet taloomme myös sydämemme, että olisimmeko raaskineet siitä edes luopua. Nyt tilanne on muuttunut siltä osin. Taloa tulee korjaamaan vieraat ihmiset ja tällä hetkellä kolmekerroksinen talo ihan totuuden nimissä hirvittää ihan kamalasti. Mutta katsotaan, miten edetään, talo josta olemme kiinnostuneita ei vapaudu vielä pitkään aikaan, kenties tämä olikin jotain kohtalon omituista jekkua pelaa kanssamme aikaa :-/

Turvallista elämää teille kaikille! Olkaa varovaisia kynttilöiden kanssa, nyt kun niitä paljon poltellaan!

Talo palaa, pakko vaihtaa

Huudettiin päiväkodin puu-hipassa.
Edellisten postausten uudet tuulet yltyivät oikein puhuriksi sanoisko vaikka ihan myrskyksi asti, sillä kaksi päivää sitten meidä kodissa oli iso tulipalo. Se että kirjoitan asiasta nyt teille, perjantaina 13 pvä kolmen aikaan yöllä, johtuu siitä, että ensimmäinen yö palosta en nukkunut silmällistäkään, toissayönä sikeästi univelkoja pois ja muutaman kerran jälkeen lapsia rauhottelemaan herättyäni en saanut enää unta, joten sama kait se on jos kirjaan viimee päivien tunnelmia ja ajatuksia ensisijaisesti ihan itseäni varten ylös.

Meillä oli TAAS matkassa suojelusenkeli, ylirasittunut sekin repana jo, kyllä meidän perheessä riittääkin suojelemista. Taidan olla oikea epäonnen mangneetti, sen verran sattuu koko ajan.
Palo sai ilmeisesti alkunsa kylmästä tuhkasta, jonka mies oli vienyt terassille, joka oli muutaman päivän vanhaa,mutta joku kekäleistä on ilmeisesti ulkoilmassa lähtenyt kytemään. Lapsiperheessähän asiat jäävät usein kesken, kun pitää lähteä vaihtamaan vaippaa, antamaan juomista tms. ja niin jäi pussi siihen terassille, eikä tullut toimitettua pihalle asti, kuten yleensä.

Palo levisi salaman nopeasti, ennen kun palaneen haju paikallistettiin oli koko ihana remontoitu terassimme tulessa. Oli minuuteista kiinni, etteivät ikkunat räjähtäneet rikki ennen talosta ulos pääsyämme. Olin lasten kanssa shokissa ulko-ovella, kissat kadoksissa, muttei auttanut kun jättää ne palomiesten etsittäväksi.

Naapuritalosta seurasin shokissa kuuden paloauton työskentelyä talomme kimpussa ja neljä tuntia myöhemmin jouduin näkemään, kuinka kotimme kolme vuotta kestänyt remontti paloi muutamassa tunnissa. Vahingot olivat onneksi oletettua pienemmät, terassi tykötarpeineen paloi kokonaan, terassin alla olevat varastoidut tavarat paloivat kaikki. Savuhaittoja, nokea sisällä koko talossa ja sitten olohuoneemme. Ikkunat rikki kauttaaltaan paloseinässä, toinen sohvista, kolmijalka lamppu, koriste esineet, matto, televisio, kotiteatterilaitteet tuhoutuivat palossa, myös lautaseinä ja lattia täytyy uusia. Puhumattakaan pesutöistä, astiat, tekstiilit kalusteet ja kaikki. Voi pojat, että tulee erilainen joulu meille tänäkin vuonna, neljäs joulu talossa ja todennäköisesti kuitenkaan ei.

Luulin, että pahin olisi siinä ja täysturvaa vakuutuksemme laittaisi pyörät pyörimään ja asiat alkaisivat selkiytymään, arki palaamaan elämäämme niiltä osin kun on mahdollista.
Palosta lähdimme yöksi vanhemmilleni järkyttyneiden lastemme kanssa.
Ensimmäisenä päivänä emme kukaan osanneet oikein shokissa toimia ja puhuminen ja asian läpikäyminen valvotun yön jälkeen oli terapiaa sekin. Mies taasen käsittelee asian omalla tavallaan, vähättelee tapahtunutta kertoessaan siitä muille ja lähti valvotun yön jälkeen töihin. Palomiehet kertoivat meille, että oli minuuteista kiinni se, että palo olisi tuhonnut meidän koko kodin. Ja entä sitten jos palo olisi syttynyt yöllä, siinä tapauksessa me emme olisi tässä, meistä todella olisi päästy eroon ikuiseti.
Tässä kohtaa haluan muistuttaa teitä hyvät ihmiset; olkaa tulien ja kynttilöiden yms. kanssa erittäin huolellisia ja mielummin vaikka ylivarovaisia. Tuli leviää sekunneissa täysin hallitsemattomaksi, en olisi ikinä voinut uskoa miten nopeasti se tapahtuu. Ja ennen kun eläväiset on talosta ulos saatu. Yöllä vielä hitaammin kun hereillä.

No entäs sitten jälkihoito sitten. Sille en voi muuta kun hysteerisenä nauraa, kun itkemään en halua alkaa, sille ei loppua sitten varmaan näkyisi, kun on alulle päässyt.
Vakuutusyhtiön kanssa neuvotellaan ja palaveerataan nyt tikusta ja asiasta. Kaksi päivää tulipalosta kulunut ja olen viettänyt yli kuusi tuntia puhelimessa etsien sijaisasuntoa Lohjalta. Olen puhunut eri tahojen kanssa, lukuisin eri ihmisten kanssa, kerran ja uudelleen, soittanut sinne ja tänne, täyttänyt vuokra-asunto hakemuksia (???!) todennut, että jos meillä jommalla kummalla ei olisi vakituista työtä tai luottotiedoissamme olisi merkintä jäisi vaihtoehdot todella vähiin. Mutta ei niitä vaihtoehtoja ole nytkään. Kaupunki tarjoaa meille asuinalueeltamme kaksiota. Tietenkin sillä perusteella, että vakuusmaksu on maksettu että saa avaimet ja että toimitamme mm. viime vuoden verotustiedot asuntotoimeen. Hei haloo jos kahdeksan henkinen perhe on väliaikaisesti asunnoton, niin mitä ihmettä kaupunki tekee meidän viime vuoden verotettavilla tuloilla??
Ei varmasti ole pelkoa, että kaksioon jäisimme yhtään pidemmäksi aikaa, kun on pakko.

Ihmistä, jonka pitäisi keskittyä omansa ja varsinkin lastensa trauman purkamiseen ja käsittelyyn, pompotellaan paikasta toiseen, se huomio ja aika, jonka lasten olisi pitänyt vanhemmiltaan saada, on mennyt asioiden hoitamiseen tai sen yrittämiseen. Itsellä asian purku on puolitiessä, koska kaikki voima ja energia kuluu nyt ihan muuhun, kun pitäisi.
Punaiselle ristille (kotimaan kriisiapu) annan ruusuja, heillä odotetaan tietoa asunnostamme, jotta pääsevät vapaaehtoisten työntekijöiden kanssa kalustamaan sitä, että saataisiin se elämiseen kuuluva välttämättömyys, kuten patjat ja ruokailuvälineet. Seurakunta tilaa perheellemme Kansan raamattuseuran joulupaketin ja se oli ehkä konkreettisin asia, joka oli hoitunut tulipalon toisena päivänä kuuden tunnin soittelun jälkeen.
Eli kaksi päivää palosta ja oleilemme vielä vanhemmillani, kouluun eivät lapset ole päässeet yli 50 km matkasta johtuen, asunnosta ei tietoa.

Vakuutusyhtiö saa puolestaan kyllä risuja. Taidan sitoa heille jouluksi oikean ison kimpun. Se ihmetyttää, ettei vakuutusyhtiö ota kantaa asuntoasioihin, saamme itse sellaisen etsiä, hotellisakaan eikä majataloissa ole kaupungissamme tilaa. Heiltä ei ole tullut mitään konkreettista neuvoa, mistä voisi kysyä tai ylipäätään mistä voimme apua hakea. Shokissa oleva ihminen ei ole kaikkein parhaimmillaan hoitaessaan asioita, me emme ole aikaisemmin tässä tilanteessa olleet, vakuutusyhtiöllä varmasti on aiemminkin vastaavia asioita hoideltu. Eikä siinä vielä kaikki.
Vakuutusyhtiö palaveeraa huomenna talomme suuresta korjauskustannuksesta, siitä pikkupräntistäalakulmassa, että joudummeko vielä jopa itsekin maksumieheksi, koska tuhkat oli jätetty säädösten mukaan liian lähelle taloa (oletetaan että syttymis-syy oli tuhka) Arvatkaa kaksi kertaa olemmeko kelanneet rewillä hetkeen ennen paloa ja mitä tekisimme nyt toisin, jos olisimme arvanneet mitä seuraavat minuutit toivat tullessaan. Ja jos herrat päättävät, me maksamme -ja paljon.

Joulu lähestyy minkäs teet. Tuntuu että viimevuosien joulut ovat valuneet käsistä edellistä joulua 2008 lukuunottamatta. On ollut muuttoa ja remonttia, on ollut vauvan syntymää ja nyt neljäntenä jouluna tämä.

Meidän suojelusenkeli ansaitsee kyllä ruusut ja kunniamitalin. Me olemme kaikki elossa eläimiä myöten, asioilla on tapana järjestyä ja niillä lienee tarkoituksensa edelleen.
Katkeruus yrittää kuitenkin nostaa päätään, mitä kamalinta voit kuvitella perheellesi tai itsellesi tapahtuvan- se on minulle melko varmasti tapahtunut, niin paljon on elämässäni ollut epäonnea.

Mutta edelleen meillä on kaikkein tärkein, meillä on toisemme.