Hiphei ja hurraa!
Täällä aletaan olemaan lähtökuopissa matkalla kotiin <3
Enää yksi kokonainen viikko täällä varakoti-kaksiossa.Ja seuraavasta viikosta enää risat, jonka seisoo jo melkein päällään.
Kotona näyttää jo nyt niin kivalta, vaikkakin tapeteista on seinällä vasta murto-osa, ettei malttaisi millään odottaa.
Nyt pitäisi hengittää hitaasti ja nautiskella odotuksen tuskasta, sillä kotona kaikki muuttuu pian taas arkiseksi, ympärillä vallitseva tila käy normaaliksi ja ihmiset hakeutuvat omiin pesiinsä. Uudet pinnat kuluvat ja kalusteet haalistuvat.
Kaikella on tarkoitus, niin uskon. Se, että meille kävi mitä kävi oli tuskin kuitenkaan tarkoitettu henkilökohtaisesti meille, se olisi voinut sattua kenelle tahansa.
Olemme joutuneet käymään läpi monenlaisia asioita ja tunnetiloja surusta vihaan, olemme olleet sellaisten asioiden kanssa tekemisissä, ettemme olisi ikinä uskoneet.
Silmämme ovat auenneet monien epäkohtien edessä tässä yhteiskunnassa. Ja voitte uskoa, kun kerron etten ole pumpulissa kasvanut ja olen kokenut epäkohtia paljon ennenkin.
Vakuutusyhtiöiden totuus on tullut selväksi ja sitä sanomaa kerromme kaikille, haluamme että ihmiset miettivät ja ajattelevat asioitaan, kun vahinko tai onnettomuus voi sattua kenelle tahansa.
Lapset ovat sitkeitä ja usein selviytyvät sotien ja maanjäristysten aiheuttamista traumoista, meidänkin lapset todennäköisesti pääsevät peloistaan.
Varakotimme kaksion pieni koko olivat sekin meille lopulta ihan hyväksi, ilman näitä "leiriolosuhde" kokemuksia, emme tuskin osaisi arvostaa kotiinpaluuta niin kympillä. Täällä kaksiossa ei kukaan päässyt toistaan pakoon, kun kyhnyttää kylki kyljessä puoli vuotta, niin näkee jos joku asia jotakuta vaivaa. Olemme olleet lähellä ja läsnä toinen toisellemme.
Ja lopulta todelliset ystävät ja aidot ihmiset. Ovat jyvät erottuneet akanoista. Apua on tullut odottamattomilta tahoilta ja toisaalta on ollut tulematta sieltä, mistä sitä olisi odottanut. Tässä matkallamme kotia kohti on nähnyt kuinka toinen ihminen välittää tai on välittämättä. Kuka soittaa ja kysyy mitä nyt tänään kuuluu vaikka etukäteen tiesikin, että vastaus voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.
Tämä puolen vuoden odotus, pelko, epätoivo ja suru muuttuu ja on jo ajan kanssa muuttunut ensin hiljalleen hymyksi, sitten lupaukseksi, odotuksen iloksi ja nyt jo hersyväksi nauruksi.
Me olemme niin onnellisia. Niin onnellisia, että kotona käydessä nousee pala kurkkuun ja menee väkisinkin pölyä silmään.
Kuvassa Hertta nukkuu peiton alla, turvassa nyt. Tulipalossa Hertta löytyi vasta silloin, kun palo oli sammutettu ja mies pääsi kissaa etsimään. Palomiehet eivät uskonneet kissan selvinneen, savu oli ollut todella sakeaa ja aikaa oli kulunut paljon. Onneksemme Hertta selviytyi <3
Ensi viikolla raksalla tapahtuu vauhdilla: loput tapetit seinään, asennetaan lattiat paikoilleen, kootaan keittiö ja viimeistelytöitä. Kuviakin on tulossa, pysykää siis kuulolla ;-D
Ihanaa viikkoa myös teille!!! Vielä ehtii osallistumaan edellisen postauksen arvontaan!!!
