perjantai 5. helmikuuta 2010

Paljonko kello oli?

Tämä on edelleen sisustusblogi, muutaman viikon sisällä alkaa luultavasti talossamme mittava remontti, alkaa vihdoinkin tapahtua. Seinäpintoja, kattomietintöjä, spotteja, tapetteja ja lattioita.. Ja alkaa mielissä hahmottua millaista tulee, ihan erilaista kuin ennen!!

Meidän elämämme tragedian, suurimman vastoinkäymisen tarkoitus saattaa sittenkin olla tiedottaminen, kuka teistä lukijoistani tietää, kuinka ylivoimanen on esim. vakuutusyhtiö?
Minäpä kerron taas tilanteestamme, silläkin uhalla että ne ihmiset, joita vähiten arvostan (en yksilöi, mutta asianomaiset itse tietää ketä tarkoitan) seuraavat blogiani ja saavat tyydytystä omaan tyhjään elämäänsä. On totta, että harvat päivitykset johtuvat juuri siitä, että tiedän heidän lukevan, mutta enää en välitä.

Kolme kuukautta on kulunut tulipalosta, mutta mitä meille kuuluu.
Ei aina niin hyvää, voin kertoa. Ja minä vielä menin sitten jonkin aikaa ennen tulipaloa kirjoittamaan aiheesta, kuinka vain kuolema voi meidät eroittaa...
Aika sankareita ollaan, jos kaikki pysyy ennallaan kaikesta tapahtuneesta huolimatta. 20% omavastuu on kenelle tahansa kova, kun puhutaan sadoistatuhansistaeuroista, en väitä enkä sano, ettei se olisi huolta aiheuttanut meillekin. Voin ja myönnän, meidät voi tosipaikantullen erottaa muukin kun kuolema, mutta varsinkin se.

Kolme kuukautta on helvetin pitkä aika! Pitkä se on elää epätietoisuudessa, mutta ihan äärirajoilla mennään, kun 8-henkinen perhe asuu pienessä kaksiossa. Juu-u. Usko tai älä, täällä nukutaan, syödään, pyykätään ja peseydytään. Ilman koneita. Ei ole ihme ei että välillä vähän ja ihan pikkasen meinaa viiraa. Vaikka päässä.

Vakuutusyhtiöt on persuksista ja syvältä, ihan oikeesti mekin hyväuskoiset luulimme, että kun vakuutat kaiken ja kalliilla, niin kaikki vahingon/katastrooffin sattuessa hoituu. Mutta tämän kolmen kuukauden aikana on selvinnyt yhtä sun toista, ettei vakuutusyhtiölle kuulu asioiden neuvominen tai oikeastaan paljon mikään. Meidän remontti on viivästynyt ainakin kuukaudella, koska me emme tienneet että kiinteistön omistajina meidän pitää itse etsiä urakan tekijät. Elämä on saatu alkuun muutamilla tuhansilla euroilla, lisää pitäisi tulla poistolistojen perusteella, 90% irtaimistosta on poistettu mittavien savuvahikojen takia. Vakuutusvirkailija tuumasi, että osan voisi kyllä pestäkin, juu ollaankin ja niitä tavaroita säilytetään vanhempieni kotona, lisää emme voi hakea pestäväksi tänne kaksioon ei yksinkertaisesti mahdu enää purkkiakaan!

Vakuutusyhtiö on nyt kolme kuukautta pohtinut vaatimustamme oikaista 20% omavastuuta, kun olemme heille selvittäneet mikä tapahtuma johti mihinkin, lukuisten "kuulustelujen" jälkeen olemme odotelleet mm. takassamme poltettujen koepolttojen tuloksia, minkä verran tuhkaa pesällisestä tulee ja minkä lämpöistä, eikä riittänyt pyydetty lupa yhdelle poltolle vaan niitä tarvittiinkin kaksi, tuli ilmeisesti ensimmäisestä poltosta sellainen tulos, kun on kerrotukin. Hupaisaa oli nähdä hiillos takassa kettingillä lukittujen ovien takana, pelti teipattuna, ettemme vain menisi hiillosta jäähdyttämään.. No jospa he lopulta saisivat haluamansa kokeet tehtyä ja todeta saman, kun mekin niin konkreettisesti saimme todeta; kylmästä tuhkasta voi lähteä alulle tulipalo. Ja kun on kyseessä monen sattuman todellinen vahinko, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on paljonko tuhkaa oli, litra vai viisi? Ja mitä kello oli? Useaan otteeseen tivattu kellonaikoja; monelta on laitettu takka päälle, milloin tapahtui mitäkin.. Hei kuka meistä seuraa arkitoimiaan kello kädessä?
Kaiken huippu on ollut, kun mieheni selvitti talossa koepolttoa tehneen auton tiedot, pakettiauto oli firman joka testin suoritti, mutta hieno Mersu oli ilmeisesti erikoisvahinkotarkastajan, koska lapussa takan edessä luki hänen nimensä ja numeronsa. Auto oli katsastamaton!!! Taitaa olla vakuutusyhtiöllä ihan omat säännöt ja entäs jos kuskille sattuu itselleen inhimillinen vahinko, miten suhtautuu vakuutusyhtiö ja paljonko oli kello?



Kaikesta ja varsinkin siitä huolimatta mukavaa ensi viikkoa!






3 kommenttia:

  1. Voimia voimia voimia. Ei muuta voi teille toivottaa. Ihmeellistä hyppyytystä ja kyykytystä vakuutusyhtiön suunnalta. Kyllähgän heidän pitää tietenkin tutkia mutta esimerkiksi tiedonsaanti voisi todellakin olla helpompaa. Pidän kovasti peukkuja, että kesällä pääsisitte jo takaisin.

    VastaaPoista
  2. Voimia ja jaksamista teille <3

    VastaaPoista
  3. Siunausta ja voimia koko perheelle. <3

    VastaaPoista