sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tuoli mietintöjä

Olen potenut pienoista blogiähkyä, tuntuu ettei mitään postattavaa ole ollut. Olishan sitä, mutta silloin kun ei ole töissä on pimeää eikä kuvista tule mitään ja toisaalta kun on kotona on kaikenlaista tehtävää ja ja.. Seli seli.

 Luen täällä anatomian tenttiin, Talo ja koti-lehti tenttikirjan välissä, kummasti sitä huomaa pientä laitettavaa siellä sun täällä kotonakin kesken lukemisen : ) No olen ajatellut että luen kappaleen ja sisäistän lukemaani tehden jotain kivaa. Kunhan läpi pääsen on ollut tavoitteeni tämän koulutuksen suhteen. Alla kuva opiskelupisteestäni : )





 Kotonakin tapahtuu kummia, väriä olen alkanut kaipaamaan joka keväiseen tapaani, pieniä juttuja sinne tänne, jotka on sitten helppo laittaa pois jos väriä tulee "liikaa".

   Keittiön tuolit ovat muodostuneet oikein ongelmaksi, kun mieleisiä ei tunnu olevan missään! Nykyisille mustille tuoleillekin olisi ollut monta ostajaa mutta en sitten myynyt, kun en osannut päättää mitä tulisi tilalle. Haluaisin helppohoitoiset valkoiset tuolit, niissä voisi olla puutakin. Tekonahkaiset olivat yllättävän heppoista materiaalia, kaupassakin pinta jo puhki kulunut, niin ei kyllä sellaisia arvaa tähän sakkiin hankkia!
 Kodin ykkösen ihanat Bessit käytiin koeistumassa, mutta hintaansa nähden (135,-/kpl) tuoli vaikutti vähän heppoiselta. Jos tulevat tarjoukseen niin voin harkita. Ikeassakin on pari varteenotettavaa puista tuolia, näillä näkymin keinonahka on nyt kuitenkin jäämässä.
  Onneksi on nainen ja saa muuttaa mieltään ja pähkäillä ihan rauhassa..







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti