perjantai 10. lokakuuta 2014

Suklainen syyslomakakku

   Meillä on syytä pieneen juhlaan, sillä ensi viikolla on koko viikon syysloma, ihan kotosalla ollaan suunnitelmissa leipoa ja nauttia yhdessäolosta. Tänään leivoin appelsiinisen mokkakakun koululaisille jotka olivat koko päivän metsäretkellä, hyvin maistui lapsillekin vaikka kuorutuksessa oli loraus kahvia.

  Perheen päällä ei valitettavasti ole lomaa mutta onneksi sentään minulla on tätä sairaslomaa, niin voin olla lasten kanssa kotona. Tykkään sateesta ja syksyisestä myrskystä koska silloin voi olla hyvällä omalla tunnolla vällyyn kääriytyneenä myyssaamassa kynttilän loisteessa : ) 

Viikonloppuna ollaan terassikalusteitakin viemässä talvisäilöön, se on nyt uskottava että kesä meni jo. Tässä kohtaa tuntuu aina että terassikalusteita on enemmän kuin lääkäri määrää, tosin kesällä on kiva kun voi löhöillä milloin sohvalla milloin porealtaan reunalla pienemmässä istuinryhmässä tai syödä grilliruokia isommallakin porukalla kun kaikille on istumapaikkoja. Terassi on kyllä ihan parhautta kesällä ja meidän kesän ehdoton lempi paikka ja punaisen maton paikka myös.
Tykkään eniten syksystä joten minua ei kesän loppuminen haittaa ja pianhan on taas uusi kevät ja kesä, aika lentää nykyisin ihan siivillä!
 Ihanaa kun on perjantai, ihanaa kun tulee Vain elämää ja Posse. Parhainta on saada kaikki lapset meille viikonlopun viettoon. On kiitollinen olo.














1 kommentti:

  1. Minäkin laitan aina vähän kahvia mokkapalojen kuorrutteeseen. Minusta se ei maistu siinä ja lapset kyllä tykkää.

    Meillä vielä viikko syyslomaan. Vuosiin en ole ollut lasten kanssa yhtäaikaa lomalla, mutta tänä vuonna olen. Ei mitään suunnitelmia, mutta yhteistä lomaa kuitenkin. Odotan.

    Hyvää syyslomaa teille!

    VastaaPoista