perjantai 11. heinäkuuta 2008

Kesä maistuu sittenkin mansikalta

Ensiksikin kiitokset kommenteista ja saamastamme myötätunnosta, koskien työtaakkamme alle hukkumisesta! Olemme kuitenkin päässeet rämpimään pahimman yli ja remontti jatkuu entistä tehokkaammin ;-)

Kiitokset myös saamistani tunnustuksista! Brillante weblog, tunnustuksia tullut ainaskin neljä, kiitos kiitos! Palaan tähän myöhemmin, mutta kiva tietää, että joku on jutuistani kiinnostunut ;-)


Emme menneet edellisessä postauksessani mietintämyssyssä muhineen talon esittelyyn. Emme vaikka asumisen näennäinen helppous kovasti kutkutti. Ja onneksi emme menneet, sillä muutama työntäyteinen päivä talovanhuksessamme on saanut mielen häpeämään omia ajatuksiaan.. Anteeksi TALO älä rupea vuotamaan putkiasi tai muutakaan ikävää, vaikka hetken mielissämme olimme vaihtamassa sinua uudempaan ja ehompaan. Anteeksi että olimme hetken väsymyksessä valmiit pahimpaan talopetturuuteen ikinä.
Tämä nykyinen on lähes unelmiemme talo. Juu ja edelleenkin pahasti apuamme kaipaava, emme ole sentään niin paljoa muutamassa päivässä kerenneet ;-)

Mutta mitä on sitten tehty..

Eilen kävimme shoppailemassa ja hankin elämäni ensimmäisen peilioveni! Kyllä ihmisellä voi onnellisuus olla pienestä kiinni, mutta hyvä näin. Ovia hankitaan alkuun kaksi karmeineen, toinen vessaan ja toinen kellarin oveksi, siihen luultavasti tulee ikkunallinen ovi jos mitat sopii. Seuraavat kaksi tulee sitten yläkertaan.
Lisäksi hain Vernerin tulevaan huoneeseen pojalle uuden sängyn, milloin sitten huonetta aletaankaan rakentamaan, on sänky valmiina.
Pihalla on maalailtu jo monta iltaa ja voin kertoa ettei pihapiirin muutosta voi olla huomaamatta, tai minä en ainakaan voi muuta kun huokailla ihastuksesta. Uuden puhdin myötä on tunne vahvistunut siitä, että tässä talossa asutaan vielä pitkään, rakkaudella vanhaa uudistaen.
Tänään olemme maalanneet kuusi tuntia terassia, ilta-auringossa iltaa istuen lokkien lentäessä yläpuolellamme tuntui ettei muuta enää puutu kun se meri, terassista tuli jollain hassulla tavalla vähän saaristolaistyylinen. Enkä minä merta oikeasti edes kaipaa.

Terassia ennen


Ja alkaa hahmottumaan miltä kohta näyttää..



Terassin kaidetta ennen maalausta



Ja maalia pintaan..


Laituri ennen


Ja ehkä kesän tuleva lempparipaikka käsittelyn jälkeen, joka tässä toimii maton kuivauspaikkana kuten laiturin kuuluukin ;-D Kalusteet saa värikäsittelyn, pehmusteet ja varjo vielä laittamatta



Sisälläkin olen siirellyt tavaroita paikoiltaan ja pelkistänyt huoneita entisestään. Ruusujen aika on tällä erää ohi. Onneksi olen vain ihaillut blogeissa ihania runsaita ja vieläkin runsaampia romanttisia koteja, toinen toistaan ihanampia pitsejä ja kukkaiskuoseja, suloisia pursuavia hyllyjä ja lipastoja. Ja vieläkin suuremmaksi onneksi Tildailuni on keskittynyt vain lastenhuoneisiin ja aika vähän sinnekkään. Tildaa en kuitenkaan hylkää, vaikkakaan tekeillä eikä suunnitelmissa ole toistaiseksi paljon mitään.

3 kommenttia:

  1. Pienet ajatushypyt sinne tänne ovat sallittuja ja uskon, että ihana nykyinen talonnekin sen ymmärtää, hih =)
    Mukavia remonttihetkiä ja muistakaa väliä ottaa vaan ihan relax

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. En ehtinytkään kommentoimaan uusia taloa-ajatuksia, mutta eipä näemmä tarvinnutkaan TALOnne ihanuutta kehua, tokihan sen itsekin huomasitte :). Keskiviikkona sitten ihastellaan työnne tuloksia, ehkäpä meillekin on jotain puuhasteltavaa vielä jäänyt...? ES

    VastaaPoista
  3. Huhuu! Minne olet kadonnut? Täällä ruudun toisella puolen kaipaillaan!
    Toivottavasti olet muistannut lepäillä kaiken touhusi keskellä

    VastaaPoista