sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Hola!

   Härrikyyd että on kylmä, varsinkin kun vuorokaudessa lämpötilan vaihtelua ollut noin 60-70 astetta, saavuimme yöllä Gran Canarialta jossa lomailimme perheen kanssa, postaus aiheesta kun saan kuitattua univelat ja kuvat koneelle.


Talon rakennuttaminen ulkomailta käsin tuli sitten testattua. Lomalle tuli puhelimitse tarkistus tilaamistamme väliovista, että olemmeko tilanneet ne lasisina, no ei olla ja koska tilauspapereita ei matkassa mukana ollut niin nyt en ole ihan varma mitä tulemme raksalle saamaan, pitää vielä tarkistaa papereiden kanssa. Vaikka lasi onkin yksi sisustusjuttu meillä, niin ei sentään kaikissa väliovissa :) 
  Tarkistin samalla soittajalta väliovien korkeuden pariovissa, kuulemma normi 210cm (kuten aiemmissakin pariovissamme oli ollut). 
  Olin yöllä unta odotellessa miettinyt väliovien aukkoa, jonka korkeuteen olin jo aiemminkin kiinnittänyt huomiota koska keittiön ja olohuoneen aukot olivat noin 20 cm korkeammat, kun vastapäinen vessan ja makuuhuoneen oviaukot. 


Otimme Kanarialta puhelun Designtalon työpäälikköön, että tarkistaisi asian.
 Ja näinhän siinä sitten on käynyt kun tänään kävimme talolla, oli oviaukkoja muutettu pienmmiksi eli; TAAS MITTAVIRHE!


  Maalaustyöt oli jo tehty valmiiksi, nyt menee näiltäosin uusiksi. Onni DT:n onnettomuudessa oli TAAS kerran MEIDÄN tarkkaavaisuus ja se että odotimme muutamaa tapettia vielä eikä eteistä ollut keretty vielä tapetoimaan. Olishan ollut taas kliffaa alkaa pienentämään oviaukkoja valmiissa talossa väliovien paikoilleen laittovaiheessa! Ei kyllä hirveästi luottamusta herätä, ettei talontoimittaja ole tätäkään asiaa käynnillään huomannut.






Entäs sitten se, että vain olohuoneen oviaukko oli pienennetty, viereinen keittiön aukko oli korjaamatta.. Että samalla käytävällä olisi sitten useampaa kokoa oviaukkoja, voi luoja! 




  Designtalon ja meidän kättä-päälle sopimus ylimääräisistä tarkastuskäynneistä vesittyi niin ikään, on kuulemma ihan normaali tarkastuskäyntejä, kun Dt:n aliurakoitsijan lukuisia mokia tarkastamaan on jouduttu pyytämään meidän edustaja matkojen takaa. Ylimääräiset kulut lankeaakin sitten näköjään meille :(
  
  Talolla päästään pian lämmittelemään takkaa ensimmäistä kertaa se on nimittäin hormin loppusilausta vaille valmis!


         Toivotan kaunista pakkas-sunnuntaita sinulle!



 

                  






4 kommenttia:

  1. Hei,

    Kyselit edellisessä postauksessasi Vallilan
    verhoista. Ostin itse eilen sellaisen Espoon Suomenojan Bauhausista ja minusta sinne jäi niitä vielä ainakin kaksi kappaletta. Soitapa
    sinne ja kysele asiasta! Kangas niisä on aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vinkistä! Toivotaan että onnistaa soitan heti aamusta:-)

      Poista
  2. Hirmu takkuiselta tuon talon raknnus tuntuu. Kauhulla ajattelen, jos me kaksi tumpeloa olisimme taloa alkaneet rakennuttamaan, niin ei olisi tullut mitään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella tuntuu ja miehfllä alkaa mennä hermo koko touhuun:( sitä mekin tässä ihmetellään että millanen talo oliskaan tullu ilman meidän tarkkaa silmää tai erittäin hyvää vastaavaa mestaria. Aika huono fiilis on kyllä touhusta ja jos vielä rakennutetaan se pikkutalo niin tilataan kyllä ihan jostain muualta kun Designtalolta.

      Poista