torstai 9. helmikuuta 2012

Vikaa ei ole, silti korjataan..

Kerroin muutama päivä sitten ongelmista talomme ilmatiiveyskokeen tuloksiin liittyen, matalaenergia talojen tiiveys tulisi olla tietyllä tasolla ja meillä suositukset ei täyttynyt, reklamoimme tietysti asiasta koska meidän edustajan mukaan arvo ei täyttynyt ja talossa oli vuotoja, Designtalon mukaan vuodot oli korjattu ennen pinnoitustöitä ja ilmoittivat että vaatimaamme ilmatiiveyskoetta ja lämpökamerakuvia ei tehdä, koska heidän omien normien mukaan talon tiiveys on riittävä. Tähän vastaukseen oli siis tyytyminen.


TÄNÄÄN mies toimitti sattumalta talolle, keskellä päivää, puuttuneen tapettivuodan ja mitäs meidän kylppärissä tapahtuikaan???
   Veli-Venäläinen puuhasteli pesuhuoneen katon parissa, kattopaneelit oli irroitettu ja höyrysulkumuovia oli tiivistetty/korjailtu. Kattoa oltiin siinä vaiheessa kasaamassa kovaa kyytiä entiselleen. Tässä vaiheessa paikalle tuli Designtalojen työpäälikkö ja oli erittäin yllättyneen ja hämillään olevan näköinen nähdessäni mieheni talolla keskellä päivää, mieheni kysyi, että mitä katolle oikein tehdään, niin työpäälikkö vastasi ettei tiennyt vaan kertoi soittavansa aliurakoitsijalle. Työpäälikkö ei siis tiennyt mitä hänen johtamassa kohteessa tapahtuu??? WTF??? Työpäälikkö, jolla ei liiemmin ole aiemmin aikaa ollut talollamme aikaansa viettää ja luultavasti tästä johtuen on niin paljon älytöntä reklamaatiota jouduttu alkeellisimmistakin asioista tekemään. .
Asiasta tehtiin jälleen kerran tiedoksianto myös Designtalon tuotekehityspäälikölle, rakennusjohtajalle, työpäälikölle, talon myyjälle... Työpäälikkö kuulemma infoo meitä miksi korjauksia on tehty.. Sitä potaskaa odotellessa.
   Ja työpäälikönhän mukaan minkäälaisiin korjauksiin ei ole ollut edes aihetta!!!
   Luottamus Designtalon työnjohtoon on kyllä tämän päivän(kin) perusteella edelleen nollassa.




Kuvassa kerran jo valmiina ollut kylppärin katto..


Ensimmäinen mokapalaveri käytiin rakentamisen tiimoilta ihan alkutaipaleella loka-marraskuun vaiheilla, silloin työpäälikön esimies, rakennuspäälikkö totesi ettei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin ja toivoi samalla että saamme luottamuksen takaisin Designtalon rakentamiseen.. Voin kertoa, että teemme jatkossakin täsmäiskuja raksalle pitkin päivää.


  Minulla on tapana etsiä elämässäni aina jotain positiivista ja iloa tuottavaa, en anna näiden vastoinkäymisten kuluttaa energiaani. 
  Positiivista tässä on se, että lain mukaan meidän on saatava toimiva terve talo minkälainen ollaan tilattukin. Ja meillä on ihana takka ja tulossa tapettipostausta mielestäni onnistuneista tapeteista, pysykäähän kuulolla!


Iloa ja valoa!

                 






4 kommenttia:

  1. Voi ei...ja hahahahah...alkaa jo naurattaa :( . Voin lainata sinun tekstiäsi sanasta sanaan: "työpäälikön esimies, rakennuspäälikkö totesi ettei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin ja toivoi samalla että saamme luottamuksen takaisin Designtalon rakentamiseen..."

    Meille sanotiin aivan samaa tuossa vuoden lopulla, kun alkoi ongelmia ilmetä jo ennen talon saapumista. Ovat varmaan kirjoittaneet tuon paperille ylös, että voi sitten lukea kun jotain ongelmia ilmenee ja asiakas valittaa. Ongelmia on ja hommia saa tehdä itse ja timpureiden jälkeen. On naurettavaa miten huonosti DT:n työjohtajilla on aikaa omiin projekteihinsa!!! Meille tuli lattiavalu eilen...nooh olipahan unohtunut sitä sun tätä. Mieheni meni talolle availeen ovea(joka ei kuulu meille) ja betonimiesten tultua huomattiin, ettei korkoja oltu merkattu, autotallin kulmaraudat oli irti, puhaltimet oli maassa, valoja ei oltu kiinnitetty kattoon jne jne. Miehin nyt sitten avusti betonimiehiä ja teki timpureiden töitä. On tämä naurettavaa touhua. Palautetta on annettu ja lisää annetaan. Missä se avaimetkäteen touhu on??? Lisää työnjohtajia TD:lle jos niillä ei ole aikaa pitää raksoistaan huolta!

    Koittakaa jaksaa ja olla tarkkoja. Niin mekin koitamme olla ja kytätä ja kytätä! Jos ei luottamusta saa niin silloin joutuu oleen inhottava kyttääjää ja valittaja!

    Tsemiä!

    Asta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin alkanut alusta asti mokat, niin meilläkin aika tärkeitä putkia olisi valusta puuttunut jos mieheni ei nykyisin liki "asuisi" raksalla :-/
      Ja millaisiin taloihin me lopulta ne avaimet sitten saadaan????? Kysyn vaan.. Ja Design-Talo ei tähänkään kysymykseen ikinä milloinkaan vastaa.

      Poista
  2. On kyllä ihmetoimintaa! Salassa säheltämistä.. Voimia sinne tarkkailuun! Jaksuja :)

    VastaaPoista
  3. Desingtalot olisi pitänyt kiertää kaukaa !
    Nyt tätä kärsimystä on ollut kaksi vuotta ja tosiaan virheet salataan viimeiseen asti.
    Kaikkea pientä ja isompaakin tullut esille ja kun Desingtalo ei pysty enään salailailemaan ja eikä valehtelemaan on vuorossa kiistäminen.

    Ei auta, oikeustaisteluun on käytävä.
    Jos on muita vaihtoehtoja ja onhan niitä tarttukaan niihin !

    VastaaPoista