maanantai 9. huhtikuuta 2012

Rentoutusta välillä

   Pääsiäinen on vietetty rennosti, torstaina ripoteltiin lapset maailmalle ja perjantai aamuna lähdettiin ystävä pariskunnan kanssa Tallinnaan. Aluksi oli tarkoitus lähteä kauemmaksi kaupunkilomalle, mutta tämä hektinen arki on ollut sen verran rankkaa, että emme halunneet stressiä lennoista tai uuteen kaupunkiin tutustumisesta. Blogistaniasta saadun vinkin perusteella valittiin tyylikäs hotelli Tallinnan keskustasta linkki: Swissotel Tallinn
Minilomallamme kävimme vähän ostoksilla, minä kävin kampaajalla ja ystäväni hierojalla ja sillä välillä miehet kävivät keilaamassa.
Syötiin hyvin, istuttiin iltaa hotellin 30 krs:n ravintolassa ja hotellin kylpyammettakin tuli testattua :)



Kivan pelkistetty amme, jos emme olisi tilanneet jo poreammetta niin miettisin tälläistä perusammetta


Mies lataa huoneen kahviautomaattia :)


Hotelleissa on monesti ihan parhaat sängyt



Näkymä huoneemme  ikkunassa 14. kerroksesta


Tähän tuoliin ihastuin! Nahkasohvan kaveriksi kaksi tälläistä kiitos! Vepsäläisellä esim. Hymy-tuoli ja hintaa toista tonnia :( Ei uskalla kokeilla niin arvokkaalla kissan-,koiran- ja lastenkestävyyttä :/  Jos tiedät tämäntyyppisiä lepotuoleja edukkaampina, niin saa vinkata!



Meillä on poreamme tilattuna ja siksi innostuinkin Stendersillä shoppailemaan kylpypalloja, kylpysuolaa ja kylpyöljyjä.. Saadaan meidän uuden kodin pikkuruiseen spa-osastoon ihania tuoksuja ja hoitavia kylpyjä!

Talolla ollaan aherrettu tänään ulkona raahaten mutavellistä roskaa ja lautaa.. En voi uskoa, että kaiken sotkun siivous voi mitenkään kuulua talon rakennuttajille. Tupakantumppia, tyhjää maitotölkkiä ja kaikki rakennuskamat on jätetty siihen mihin on jäänyt, käsittääksemme ne olisi raksamiesten pitänyt viedä niille osoitettuun paikkaan, meillä roskalavalle. 
Huomenna jatkamme sisäsiivousta, imuroitu on koko talo kertaalleen, pölyjä pyyhitty, ikkunoita pesty.. Onhan sitä vielä. Taloesittelyäkin meinaavat järjestää talolla ihan pian, olisi kyllä kiva saada Dt:ltä apua edes ulkopuolisiin siivoushommiin!
Tällä viikolla on sisätyöt valmiina, ulkopuolella sitten reklamaatiolistassa työtä riittääkin :/
  

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Loppusuoralla



Ensin oli tontti, tontista tuli hiljalleen raksa. Raksasta tuli talven myötä talo. 
Talo alkaa olla nyt koti. 
 Itse valittu kaikista maailman talomalleista, omiin tarpeisiin ajatuksella muunneltu, omia haaveitakin toteutettu. Nyt alkaa olla se tunne, kun kaikki tuntuu niin hyvältä. Meidän uusi ihana koti on pian valmis.


Meillä on kivaa ohjelmaa tiedossa pääsiäiseksi. Pyhien jälkeen kun saadaan taloa siivotuksi, niin esittelen kuvia meidän uudesta kodista, pysykäähän kuulolla!


         
         Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä, iloa ja valoa!









tiistai 3. huhtikuuta 2012

Päivän kooste

Vauhti sen kun kiihtyy ja talosta alkaa pikku hiljaa puheissakin muotoutua käsite; meidän uusi koti.


Tänään talolla on jatkettu listojen laittoa, joka on melkoinen urakka, varsinkin kun ikkunaakin riittää :)
 Kylppärissä moneen kertaan tehty katto on nyt valmiina.
 Suihkut, hanat ja pytyt on asennettu ja vettäkin saadaan jo  hanasta. Kiuas on asennettuna odottamassa neitsyt löylyjään.. 
  Portaat on kaiteineen nyt valmiit, samoin yläkerran aukon kaide on asennettuna paikoillaan. 
  Viranomaistarkastusta aletaan touhuilemaan talon käyttöönottoa varten pääsiäisen jälkeen. Muutto on jo lähellä.
Talolla sisällä on kyllä vielä kaikkea sinne kuulumatonta ja varsinkin pölyä, purua ja hiekkaa eikä kuvista saa oikeanlaista käsitystä, joten niitä laitan sitten myöhemmin..





                   Mukavaa iltaa iloa ja valoa!
                             

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Portaita pitkin yläkertaan

 Heeeeei on niin helppoo olla onnellinen, ja tyytyy siihen mitä on!


Eilen pidettiin pienoiset talkoot talolla, siivottiin lautoja pinoon ja kerättiin roskia pihalta kasaan. Roskalavallekin tilattiin tyhjennys ja siivottavaa riittääkin vielä. Makkarat paistettiin perheen voimin uudessa takassa ja ne maistui kyllä hyvältä :)


Tänään talolla oli porrasasentaja, joka asentaa myös yläkerran kaiteet, niistä tulee eri hienot! 
 Listamies teki myös pitkää päivää. Alakerrassa on väliovet karmeineen paikallaan, tykkään! Pariovet oli tilauksessa tullut väärin ja ne oli asennettu paikoilleen odottelemaan niitä oikeita ovia muutaman viikon ajaksi, näyttivät kyllä nämäkin kivoilta, mutta ovat "eriparia" muiden väliovien kanssa.
 Listamies oli työntänyt jääkaapin ja pakastimen paikoilleen ja poistanut ikkunoista suojamuovit, tulipa sisälle valoa!
Kadulle on näkymä myös perin antelias; illasta saa kyllä sälekaihdinta laittaa ikkunan eteen ettei tule oloa akvaariosta  sohvalla röhnöttäessään.. 
  Pihalle istutetaan heti näkösuojaksi isoja tuijia ja terijoen salavaa kun multaa pystyy kaivamaan!




Kaidetta vielä odotellaan...





              Ihanaa alkavaa viikkoa, iloa ja valoa!



perjantai 30. maaliskuuta 2012

Viikot vähenee

Talolla tulee käytyä fiilistelemässä joka päivä ja nyt tuntuu niin hyvälle, tänäänkin ;)


 Rakennuttaminen alkaa lähestyä kalkkiviivaa.. Tosin paljon on vielä tehtävääkin, sisäosa valmistunee aikataulussa, mutta ulkopuolen kilometrin pituisessa reklamaatiolistassa on vielä tehtävää.. Ulkolaudoitusta uusitaan paljon, venäläisten ns. raksatelineiden reikien takia (tulisikohan kelleen muulle mieleen kiinnittää ulkolaudoitukseen isoilla ruuveilla mitään?)ja yllättävän moni lautakin on haljennut. 
  Ulko-ovet meni naarmujen takia uusiksi.
 Katosta oli myös sanottavaa, meidän uusi erittäin hyvä työpäälikkö oli ilmoittanut kattofirmalle, ettei katto kaikilta osin mene läpi edes Dt:lle, saati sitten tilaajalle, eli meille. Ja siinä työpäälikkö on niin oikeassa, me olemme maksaneet priimasta ja sitä ainoastaan vastaanotamme. Tämän on tainnut lopulta Designtalokin ymmärtää ja hyvä niin. 


Eilen raksamiesten oli tarkoitus saada parketti valmiiksi, mutta harmittavasti matsku loppui kesken ja vaatehuoneen lattian tulevat huomenna tekemään. Maanantaina tehdään portaat, sitten jatkuu listoituksella, lauteilla.. Heeeeei ja pian on huhtikuu, jos ei ihan muuttokuu niin hyvin lähellä sitä!


Edellisen postauksen kuvista puuttui terävyys, tässä vähän parempaa











  Ja sitten sitä parkettilattiaa ja pieni maistiainen:










Ihanaa viikonloppua, iloa ja valoa!



keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Oon ihastunut..

Tää on niin hassua!
Mä olen nyt niin rakastumaisillani meidän uuteen kotiin! 

Eilen ja tänään kannettiin apujoukkojen kanssa viimeiset kuormat taloon sisään. Taloa tilatessa emme todellakaan tajunneet millainen homma sen kaiken roudaaminen sisälle on!
Viimeisessä kuormassa tuli lauteet, saunanovi, täyspuiset väliovet, ulko-ovi, kattolistat, ovien karmit, parketit, kodinkoneet ja lasikaiteet. Ihan älytön homma ja osa vielä aukosta yläkertaan.. Seuraava kantamisurakka onkin sitten muutto!

Edellisestä postauksesta ei ole kuin pari päivää ja talossa näyttää hyvältä, siis ne valinnat joita edellisessä postauksessa me ihmeteltiin tai jopa kadutiin näytti nyt hyvältä. 
Vessan kääpiökaapitkin on nyt ihan tyylikkäät mun makuun, keittiön ilme parantui kahvojen myötä ja luultavasti olen täysin tyytyväinen kun se on valmis. Alakerran ovetkin on hienot. 

Ja ihan parasta on, että meillä on koko talossa sähköt!
Ulkovalot, ovikello ja spotit toimii.
Nekin näytti oikein hyviltä enkä mä malttais odottaa enää yhtään, että saatais muuttaa meidän uuteen kotiin!


Vähän tärähtänyttä iphoto kuvaa talolta tältä päivältä:





                    Ihanaa iltaa iloa ja valoa!





maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kiintokalusteiden asennusta

Tänään odotin työpäivän päättymistä että pääsisin katsomaan talolle kaappeja paikoillaan ja kyllä niitä siellä oli asennettukin mutta päälimmäiseksi tunteeksi jäi pieni pettymys.


 Työ oli kesken, eikä keskeneräistä työtä saisi arvostella, mutta se mitä arvioitiin näytti jotenkin kamalan pieneltä ja vähäiseltä 
:(
Kodinhoitohuone tietenkin pieneni kaappien myötä, ei kai siellä tarvitse mahtua tanssimaankaan, mutta silti.

Keittiön kaapit oli vielä suojattuna sinisellä kelmulla eikä kokonaisuutta voinut vielä muuta kun kuvitella, mutta kaappitilaa oli edelleen vähän. Kaappeja on saman verran, kun tässä varakodissa ja se riittää meille täällä hyvin, mutta silti. 
Yläkaapit on mataliakin, tosin saman kokoiset kun edellisessä kodissakin. 


 Eteisen kaapisto oli isoin ihmetys, valitsimme "puukuviollista" valkoista oviksi ja yläkaapit oli asennettu poikittain ja se näytti ihan juntilta, uskomme että siinä on sattunut virhe. Kaapinovien pinta mietitytti myös se näytti ihan kivalta kaupassa, mutta meidän eteisessä.. En oikein tiedä.. 
Itseasiassa kaikki alakerran ovet otettiin samaa "kuosia" kun ei haluttu tasaista.
 Peiliovien reunoissa oli jotkut painallusjäljet ja ne menee vaihtoon.


Ja entäs sitten vessat?
Yläkerran lasten vessa oli melkein valmis ja näytti ihan kääpiöille tehdyltä. Olen muistakin blogeista lukenut kuinka matalat vessatasot aluksi ihmetytti, jotkut olivat älynneet tilata valmiiksi korkeammat, me ei älytty :( 
Meidän lavuaarit on korkeat ja ne on talolla samalla korkeudella, kun täällä varakodissakin, että kai se on sitten vaan optinen harha.
 Makkareiden kaapit on ihan jees, ainoa että Topi keittiöiden asentaja oli paikannut yhteen kaappiin kuljetuksessa tulleet pienet kuprut valkoisella tökötillä. Meidän näkemyksen mukaan rikkoutuneet ovet ja rungot menevät vaihtoon, kun priimaa on ostettu.



Onks kelleen käyny näin, ettei kaapit/keittiö näytäkkään odotetulta?
Olikohan odotukset liian korkealla, ei pystytty näkemään paperilla suunniteltua valmiina.
 Vai onko kyse nyt siitä, että kaikki se sotku, puru ja keskeneräisyys estää näkemään koko kokonaisuutta, sitä meidän haavetta, hope so!


  Pihakin (vali, vali..) on sotkuinen venäläisten rakentajien jäljiltä, nyt kaikki syksyltä levälleen jääneet puut ja pellit paljastuu lumen alta ja muistuttaa kaatopaikkaa. Pitää mennä sinne siivoamaan.
 Kodinhoitohuoneen ja sisääntulon laudoitukset on kärsinyt liikenteestä ja moni muu asia vielä siihen päälle.  Paljon on asioita tehty vaan sinnepäin, vaikka priimasta on maksettu. Pitkä on matka siihen, että talo on meidän puolelta hyväksytysti vastaanotettu.





Topi keittiöiden kuvassa on pikkuset kaapit jollaiset meillekin sitten tulee ja samanlainen allas, kokonaisuus on jalallinen versio. Ovien pinta sitä jänskää urallista  matskua.


          
                Mukavaa alkanutta viikkoa iloa ja valoa!



































lauantai 24. maaliskuuta 2012

Parasta aamua!

Sunnuntai aamu loikoillaan vuoteessa luonto-ohjelmaa katsoen, kahvikupin kanssa, eikä kiire ole mihinkään. 


 Kirppikselle tavaroiden viemistä ja pajunkissojen keräilyä, siitä on tämä päivä tehty.
  Ensi viikolla talo alkaa näyttämään enemmän kodilta ja se tuntuu niin jännittävältä ja ihanalta!


 Tämän aamun teki ehdottomasti ihan super mahtavaksi "YLE Sinun tarinasi" video. Ihan parhautta. 









Tämä on lahja sinulle. Anna hyvän kiertää ja jaa eteenpäin.
Kuuntele. Kuuletko?
Sinua odotetaan. Koko maailma ja kaikki sen pienet ihmeet odottavat, että löytäisit ne. Edessä on niin paljon uutta ja vierasta, että moni kavahtaa pienuuttaan ja pelkää.
Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä. Pidä silmäsi auki niin olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia.
Toiset uskovat omistavansa jotain, jotkut paljonkin. Mutta maailma,se kuuluu elämänhaluisille. Ja tulevaisuus - se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen. Eikä kauneudesta voi saada kyllikseen. Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtuus on ehdottomasti liian vähän.
Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle. Laula. Tanssi. Kysy, mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet. Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon - niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse. Muista, että heikot ovat julmia, ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta. Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa. Aina et ehkä tiedä, oletko onnellinen vai surullinen, tai kumpaa edes pitäisi olla.
Pysähdy ajattelemaan, mutta pysähdy vain ajatellaksesi. Et koskaan saa taltutettua hevosta, jos jäät aidalle istumaan. Naura elämälle. Naura vastoinkäymisille. Naura itsellesi ennen kuin muut ehtivät. 
Lähde matkaan ja etsi polku, jotta voit kulkea sen sivussa. Etsi joku, josta pitää kiinni. Etsi joku, joka kuuntelee. Haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella. Jos etsit vain yhtä asiaa, ja se jää ainoaksi, jonka ikinä löydät. Etsi tarinasi. Sinun tarinasi.

Tekijät

  • Ohjaaja: Miikka Lommi
  • Teksti: Antti Huttunen/Yle
  • Tuottaja: Petteri Lehtinen
  • Vastaava tuottaja: Jasmiini Lappalainen/Yle
  • Musiikki: RSO, säv. Jani Niinimäki/Yle RSO
  • Lukija: Matti Ristinen

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Valmistumisen hurmaa

Nyt on sitten sellasta haipakkaa ettei meinaa perässä pysyä :)
Maanantaina aloitettu laatoitus keskeytyi laattojen loppumisen takia, muutaman päivän työmaa seisoi ja tänään laatoitus oli saatu paria laattaa vaille valmiiksi ja ne on jo saumattu! 
Raksalla on tänään tehty myös räystäitä ja kattoturvatuotteita asennettu.
Maanantaina aloitetaan kiintokalusteiden asennus, tiistaina talolle tuodaan kodinkoneet ja puolen viikon tietämillä saadaan loput viimeistelytuotteet kuten parketit, saunanlauteet, väliovet.. 
Portaat asennetaan kuulemma loppuviikosta.
Olemme erittäin tyytyväisiä vaihdettuun työpäällikköömme, talolla asiat on lähteneet etenemään mallikkaasti!
 Ei enää montaa viikkoa.. Kotiin..

Vähän pesemätöntä ensimakua laatoituksesta..

                                                                   Vasta saumattu

                                                   Kodinhoitohuoneen lattia vielä pesemättä..

                                                       Poreamme puuttuu vielä, ihan pian voi jo tilata

    Muutama laatta puuttuu vielä, vasemmalla kodarin ovi ulos, oikealla ovi eteiseen, takana sauna



                        Lähikuvaa laatoista

Meidän tontilla on lumi sulanut kohisten, paljastaen kaiken ennen lumia raksamiesten peräänsä jättämät rytöt; laudat ja pellinpalat pitkin pihaa.. Vaikkei heidän sotkujen siivoaminen meille kuulukkaan, niin ajattelin mennä pihalle siivoamaan. Pääsee sitten tilailemaan multaa ja suunnittelemaan istutettavia juttuja pihalle.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua, iloa ja valoa! 





keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ei mennyt ihan putkeen

Löytyi taas uusi Designtalo blogi, jossa on raksaaminen ollut myöskin melkoisen haastavaa.. Pakko laittaa linkki tänne, että ihmiset saavat ajattelemista harkitessaan "helppoa ja mukavaa" avaimet käteen rakennuttamista. Ihan ihme touhua, käy vaikka itse katsomassa!  http://pirunpelto.blogspot.com/

Olisinpa itse löytänyt rakennuttamisesta kokemuksia blogeista silloin, kun talotoimittajaa valitsimme.





tiistai 20. maaliskuuta 2012

Edistymistä

Eilen ei raksalla tapahtunut mitään.
Tänään mies kävi raksalla päivällä ja laatoitustyöt oli täydessä vauhdissa, illalla laatoitettuna oli kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen ja molempien vessojen lattiat. 
 Harmillisesti lattialaatta oli vaan loppunut kesken ja laatan nousu seinälle on vielä tekemättä, toivotaan että laattaa saadaan pian lisää, koska laatoitusten jälkeen päästään kiintokalusteiden asennusten kimppuun. Laatta on onneksi ihan perus mustaa 10x10 laattaa, jota nyt luulisi saavan ihan raksakaupan hyllystä.
Työn jälki oli hyvää ja me olemme ainakin tyytyväisiä.


 Talon luovutusta on nyt aikaistettu viikolla Extranetissä. 
Jos vaajaassa päivässä sujuu laatoitustyöt lähes valmiiksi, niin voihan tuo aika riittää talon valmistumiseen.. Voi kun se riittäisi!




Yllä olevan kuvan värit on nyt ihan mun lemppareita! 
 Kuva liittyy myös pienesti pääsiäisruohon istutukseen:)
Ihanaa iltaa, iloa ja valoa! 




























sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pulmia sisutuksessa

Nyt pyydän teitä arvon sisustus-siskot apuun!
Minulla on suuria vaikeuksia saada pojan huone järkevästi sisustettua. 
  Kyseessä yläkerran huone, kuvassa oikeanpuoleisin josta käynti parvekkeelle. Tämähän on varmasti usein vanhempien makkari, mutta meillä yläkerta on lasten valtakuntaa :)
 Huoneeseen pitäisi saada sänky 11-vuotiaalle pojalle sekä nukkumispaikat kahdelle isolle veljelle joka toinen viikonloppu ja lomille. Huoneeseen oli tarkoitus siirtää myös musta divaani vuodesohva, mutta hankalasti tuohon huoneeseen sitä saa mahtumaan, sekä sängyn. Isoveljet voi nukkua taittopatjoillakin meillä ollessaan. Olemme vaihtaneet myös kaapin paikan heti oven viereen oikealle, tankokaappi siirtyy yläkerran vessaan. 
  Huoneessa on myös tuo pieni ikkuna lattian lähellä, jota ei oikein haluaisi peittää. Googlasin kolmikerros sängynkin, mutta se ei nyt tule kyseeseen :)
Ikkuna on matala parvekkeen oven vierellä.
Ja sitten tuossa oven edessä on toi piippukin, ettei hommasta vaan tule liian helppoa!
Tuliko mitään ideoita? Pliis mä oon ton huoneen kanssa ihan jumissa, auttakaa!



Mukavaa alkavaa viikkoa, iloa ja valoa!





























Kolmas kerta toden sanoi

Meidän vastaava antoi eilisellä käynnillään luvan luvan laatoitusten aloittamiseen kosteissa tiloissa; eli meidän vesieristeet meni läpi! Juhuu.
  Niitä tehtiinkin kun iisakin kirkkoa, kolmeen kertaan vastaavamme ohjeistuksella ja nyt vastaava oli tyytyväinen, oli kuulemma yksi parhaimmista vesieristyksistä minkä hän oli nähnyt. Rakentajan puoleltahan joku taho oli jo eristyksen toisella kerralla hyväksynyt, vaikkei kaatoja ollutkaan ovien edessä. Meillekin, koska emme paljoa rakentamisesta tiedä, olisi eristykset todistuksineen riittänyt.
  Ammattimiesten näkökulmasta vesieristys täyttää lopultakin määräykset.
 Talolla saa aloittaa nyt laatoitukset, vastaavaltamme lähti lista mitä hän ei laatoituksessa tule hyväksymään, liittyen mm. kaivon ympäristön ja seinien reunojen laatoitukseen.


 Sopii nyt vaan toivoa, että edes laatoitus menee kerralla läpi hyväksytysti, sillä jos jostain syystä ei mene, alkaa vesieristysten teko sitten alusta ja siihen meillä ei todellakaan ole aikaa!


Talolta otin eilen kuvaa tämän hetken tilanteesta, ihan vielä en pysty hahmottamaan mihin tulee mikäkin mööpeli :)


 Eteinen

 Aikuisten makuuhuone

 Eteisaula

Keittiö

 Olohuone


 Kodinhoitohuone

 Kodarista eteisaulaan

Määräyksien mukaiset vesieristeet kylppärissä

Vaatehuone


Aurinkoista sunnuntaita, iloa ja valoa!




























lauantai 17. maaliskuuta 2012

6 viikkoa

Viikot sujahtaa huomaamatta, talolla on odoteltu vesieristysten korjausta ja nyt kuivumista, vastaavamme käy tänään tarkastamassa sen. Jos nyt kolmen viikon vesieristelyn jälkeen saisi lopulta luvan laatoitukselle. Tämä lupahan oli jo heltinyt rakentajan toimesta vaikkei vesieristys täyttänytkään määräyksiä.


Talolla on aavistuksen ahdasta nyt, Kaikki kaapit sisällä, vessanpytyt, laatat, eilen tuodut portaat ja listatalon toimitus ja kodinkone toimitustakin soittivat, jouduttiin siirtämään toimitusta kun talolle ei enää mahdu mitään. 


Topi-keittiön asennuspäivä ei ole selvillä, kodinhoitohuoneen lattian pitäisi olla laatoitettu, että alkavat asentaa kaappeja, kaikki kerralla ja ennenkun kaappeja aletaan asentaa talolla tuskin pystyy mitään ihmeitä tekemään ahtauden takia.


Ja muuttoon se kuutisen viikkoa, uuden työpäälikön mukaan kuulemma riittää talon valmistumiseen, tähän kuuluu myös talon lukuisat ulkopuoliset korjailut valmiina. Uskon kun näen. 








Iloa ja valoa viikonloppuusi!