sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kevätvaatteiden nimikointia

















Viikonloppu on mennyt taas ihan hurjaa vauhtia, paljon oli suunnitelmia ja murto-osa saatiin toteutettua, kuten aina. Pidennetty viikonloppu pitäisi kyllä säätää lailla.
Kevätkaupoilla meinasi meidän eskari vallan innostua, kaikkea kivaa oli kauppoihin tullut ja kaikkea olisi pitänyt saada. Jemina on ollut vaatteistaan todella tarkka ihan pienestä asti ja hänestä tulee kuulemma vaatesuunnittelija isona.. Uskon, taitavana piirtäjänä, luovana vaatteiden yhdistelijänä ja määrätietoisena tyttönä, hänestä voi tulla mitä vain : )

Olen aina tuskaillut nimikoinnin takia, päiväkodissa pyörii nimettömiä vaatteita, joten nimet vaatteissa ja kengissä ovat ehdottomasti plussaa; se helpottaa henkilökunnan työtä ja vähentää vaatteiden häviämistä.
 Itse olen ollut välistä luvattoman laiska nimikoija, myönnettäköön.. Innostuin kun löysin TARRAMONSTERIT joilla oli tarjota vihdoin helpotusta nimikointiin. Sain mahdollisuuden testata tarroja ja ollaan kyllä oltu erittäin tyytyväisiä! Tarrat kestävät pesua, pysyvät kiinni todella hyvin, kenkiin saa vielä suojatarran suojaamaan nimeä ja mikä parasta, kun vaate lähtee meiltä kiertoon saa nimikoinnin helposti pois.Meillä on käytössä nuo aloituspaketit joista on riittänyt tarroja yllättävän pitkään.

Mukavaa sunnuntaita Sinulle!

                                                                                       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti