maanantai 23. kesäkuuta 2008

Sataa sataa ropisee

Missä aurinko piileskelee?

Viikko vielä miehen loman alkuun. Sitten toivottavasti tuntuukin jo lomalta..
Mies eilen kysyi mitä lomalla tehtäisiin, meillä vietetään kaksi ekaa viikkoa kera kuuden lapsen ja se ihan ensimmäinen viikko menee tuolla kylpylässä, toinen kotosalla mutta mitä kolmannella ja neljännellä viikolla..
Meinaa stressi iskeä kun olisi niin paljon tehtävää. Niin paljon paikkoja joissa pitäisi käydä, ystäviä ja sukulaisia ja niin paljon jää taaas tekemättä. Ihmisiä joita ei kerkiä nähdä.
Matkalle (joka kesäinen Kreikan matka...) olisi ihana lähteä, mies haluaisi, minä taas en. Nekin rahat, joita ei siis vielä edes ole, olisivat pientä tekohengitystä tai laastaari keskeneräiselle remontille. Lomalla olisi aikaa nikkaroida keskikerrokseen lattialistat, uusia yläkerran portaat, maalata kellarin portaat ja tehdä lopultakin vesivahingossa hajoitettu seinä valmiiksi...
Mutta mutta, eikös lomalla pitäisi levätä ja ladata akkuja. Mies on kyllästynyt koko iänikuiseen remonttiin ja niin olen minäkin.
Saatin kiinnitettyä tulevaisuuden ikkuna paikoilleen



Ja vielä muutama ruusukuva, tää on vaan niin kaunis







12 kommenttia:

  1. Niin, kyllä minunkin mielestäni loma on lepoa ja rentoutumista varten. Minusta lomaa ei kannattaisi suunnitella täyteen kaikenlaista tekemistä eikä listata tehtäviä töitä. Mielestäni paras vaihtoehto olisi tehdä mukavia asioita sponttaanista pitkin lomaa silloin kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä mintsumarian kanssa

    Hyvää tulevaa lomaa ja ruusu kuvat kauniita

    VastaaPoista
  3. Ai miten kauniita nuo ruusukuvat! Niistähän tekisi vaikka tauluja =)

    Minäkin aluksi mietin, mitä alkavalla lomalla tekisin. Päätin kuitenkin olla turhia suunnittelematta. Menen vain mielen ja yhtäkkisten ideoiden mukana. Ja tietenkin tytön ehdoilla pitkältikin =)

    VastaaPoista
  4. Lomastressi on paha vaanimaan, tuttu juttu! Älä anna sen iskeä, päivä kerrallaan ja muista jättää tyhjiä, suunnittelemattomia päiviä allakkaan. Meilläkin reissu takana, ihanaa oli, kuvasia blogissa =) Nyt arki painaa päälle, mutta viikonlopuksi tarkoitus rauhoittua. Nurimikon leikkuu kutsuu. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Jokos on lomailijoiden ensi viikonloppu buukattu täyteen? Olisi kiva kyläillä perjantaina. Voitais vaikka grillailla teidän terassilla ynnä muuta mukavaa. T. ES & JS

    VastaaPoista
  6. Kiva S:t että muistatte meitä, ihanaa olisi vähän grillitä, istuskella ja nauttia kesästä, mutta tulemme vasta lauantaina iltapäivällä Kuopiosta.
    Yritetään nyt sopia joku toinen ilta, lomalla ollaan näillä näppäimillä kotona.

    VastaaPoista
  7. Palatkaamme astialle siis, lomallahan mekin olamma joten eiköhän joku iltanen sovi kumpaisillekin. Me luultavasti la-> Kiikalassa. Mutta mikä ettei joku arki-iltakin kävisi, ei kai sillä niiin väliä? Ehdotteluja: 2.7. taikka joku ilta seuraavilta jaksoilta 14.-17.7. tai 21.-31.7. T. ES

    VastaaPoista
  8. Kävin laittaa sähköpostia, etten vallan kaikkea kommenttitilaa kaavi. ES

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Mulla ei ole kokemusta pitkästä remontoinnista, mutta yhden talon rakentamisesta sen sijaan on ja toki siitä, että vielä parin vuoden talossa asumisen jälkeen se vain ei tunnu olevan valmis vieläkään *mur* ja tämä ei sisältänyt vielä mitään talon ulkopuolella tehtyä työtä = pihaa... Kun elämään vielä kasautui muitakin vaikeita asioita ja painolastia, uuvuin ja sairastuin alkuvuodesta vakavaan masennukseen - hieman jo valonsäteitä välillä näkyvissä onneksi jo... Eli siis, tarkoitukseni ei ole tässä pelotella, eikä luoda uhkakuvia, vaan liputtaa täysillä loman puolesta! Kyllä se talo paikallaan pysyy ja sitä ehtii taas uudella innolla sitten joskus palauduttua rempata entistä ihanammaksi. Ja ihanahan se näyttäisi jo nyt olevan! Terkuin: N

    VastaaPoista
  10. Kiitos, Sabuska! Ja oikeassa olet, nyt on korkeapaine saapumassa mutta nähtäväksi jää vetäytyykö se takaisin länteen jo kahden lämpimämmän päivän jälkeen. Peukutetaan ankarasti, että se tahtoo nyt jäädä tänne.

    Lomastressiä vähän täälläkin. Vaikka etukäteen oli puhuttu asiat ja suunnitelmat halki ja kuunneltu kaikkien toiveet, nyt yhtäkkiä loma on täällä ja kaikki ovatkin levottomia. Ehkä lomaan tuli kuitenkin ladattua vähän liikaa odotuksia eikä etukäteen tahdottu 'löhöily ja oleskelu' tunnukaan riittävältä elämykseltä. Mutta kaipa se tästä tasoittuu.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Ihania ruusukuvia! Ja pakko sanoa, että taustamusa ihana, tulipas oikein kovasti sen myötä iso ikävä omaa teiniä joka viilettää taas ties missä ja käy kotona suurinpiirtein kääntymässä. Kiva blogi

    VastaaPoista
  12. Heippa saanko lisätä sinut seuraamieni blokien linkkilistalle?

    VastaaPoista