Nyt se on virallisesti sitten alkanut, kotiäidin kesäloma!
Ei tarvitse yrittää ehtiä koululle yhdeksäksi, eikä hakea yhdeltä. Tilalle tulee uimaan ja retkille viemiset, mutta ne onkin kaikista kivoja.
Lauantaina pihallamme pyörähti pyörremyrsky; metsurit kaatoivat viisi valtavaa puuta.. Puut kaatuivat ollessamme lapsia viemässä ja kotiin tullessa pihalla odotti surkea näky; puut metrin paloina maassa ja sitä oksien määrää!! Itku meinasi tulla sitä työmäärää katsellessa, ennenkuin ne puut olisi pilkottu ja pinottu ja oksat hävitetty tämän lapsikatraan kanssa, olisi jo useammat hoosiannat laulettu, ajattelin.
Kuva ei anna oikeutta kaaokselle, tästä ei ihan selviä kuinka paljon oksia ja puuta oli... no kuten arvata saattaa niillä parillakin ihmisellä, jotka meitä koskaan missään ovat auttaneet, oli muuta menoa eikä apua ollut saatavilla sieltäkään suunnalta, eläköön talkoohenki!
Onneksi miehen vanhemmat kuitenkin tulivat ja puusavotta on jo voitonpuolella.
Puut olivat varjostaneet talomme nurkkausta siihen malliin etten aurinko-ihmisenä ollut sijoittanut terassin alapihalle muuta kun sen trampoliini rumiluksen. Mutta entäs nyt, aurinko paistaa paljon aikaisemmin ja paljon kirkkaammin takapihallemme, aloimmekin suunnittelemaan terassin laajennusta, uima-allasta ja vaikka sun mitä ryhmää... Sitä pientäkin lottovoittoa odotellessa ;-)
Tulppaanit ovat kukkineet jo tosi pitkään, koira kyllä syönyt niistä muutaman... Syksyllä pitää muistaa ostaa paljon lisää sipuleita! Olen hiukan tutkaillut valikoimia ja haluan paljon myös erikoislajikkeita ensi kesäksi.
Hienoa, jos "puutyöt" jo voiton puolella! Kauniita kukkasia sinulla! Mukavaa alkavaa aurinkoista viikkoa!
VastaaPoistaTänne eksyin tänään. Ihania kuvia sinulla ja kotisi näyttää todella viihtyisältä ja kodikkaalta. Hommaa teillä tuntuu riittävän noiden puiden kanssa. Ajattele positiivisesti, hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Jokainen lihas pääsee kuin huomaamattaan töihin puita ja oksia raivatessa. : )
VastaaPoistaAurinkoista kesää koko perheelle.
Oi mitä kuvia... ja miusta tuo piha näyttää niin kauniilta ja kutsuvalta!!! :)
VastaaPoistaHarmi, ettemme tienneet talkoista :(. Mieluusti olisimme tehneet pihatöitä, kun ei niitä kovin usein pääse tekemään. Seuraavia talkoita odotellessa, laitathan sitten kutsunkin. Kauniita kesäpäiviä kauniille pihallenne toivotellen Ilse, Nonna ja Rinsessa Ruusunen Vellun vainiolta :D P.S. Tulkaahan juhannuksen viettoon tänne möksälle!
VastaaPoistaJuu kuukauden metsureita ooteltiin, sitten pahimpaan mahdolliseen aikaan pihaan pölähtivät, että jäivät kutsutkin kiireessä väsäämättä;-) Puskaradion toimintakin taitaa olla niin ja näin ;-)
VastaaPoistaTänks kutsusta jussiksi, meitä vaan on niin iso sakki että tuskin tälläkään kertaa mahdumme majoittumaan, taidamme viettää suosiolla kotinurkilla, saa tulla käymään!
Täällä yksi kotiäiti, joka odottelee vielä reilut kolme viikkoa että vienti- ja hakurumba loppuu. Meillä kun koulun kesäloma alkaa vasta 26.6. Mutta sitten itseasiassa tullaankin takaisin myös Suomeeen :-)
VastaaPoistaEikös puutarhailu olekin ihmeellistä, juuri nyt kun tulppaanit kukkivat, sitä ajattelee jo syksyä ja niiden hankkimista lisää.
VastaaPoista