torstai 28. elokuuta 2014

Fiilikset

Postasin eilen todella tärkeästä aiheesta: koulukiusaamisesta.
    Aihe on mielestäni noussut nyt paljon julkisuuteen ja hyvä niin, en minäkään voinut olla laittamatta korteani kekoon. 
Olen asiasta vaiennut vuosia vaikka se on koskettanut yhtä perheeni jäsentä tavalla, jonka jälkiä hän yrittää parannella seuraavat vuodet, eikä takeita eheytymisestä ole. En ole avautunut asiasta aiemmin julkisesti, koska halusin suojella lastani, mutta nyt tajuan että olen samalla suojellut myös kiusaajia, joiden vanhemmat eivät tiedä asiasta tänäpäivänäkään. 
  Koulu hoiti hommansa huonosti, itse olin lopulta neuvoton tilanteessa. Lopulta tyttö katsoi kai parhaakseen vastata kysymykseen "miten koulupäivä meni?"  Yhä useammin -"Ihan hyvin."
 Piti aikuiset tyytyväisinä ja sairastutti siten itsensä. 
    Asioista pitää pystyä puhumaan vaikka nämä asiat ovat vaikeita, mitään muutosta ei tule jollei asioihin puututa. Luultavasti on paljon vanhempia joille ei tule edes mieleen, että jollekin lapsensa luokkakaverille kouluun meno on painajaista ja että tämä nuori voisi mielummin kuolla, kun tulla enää kiusatuksi. Tai vaikka kiusaaminen olisi loppu niin mitä se on saanut aikaan itsetunnolle vuosia kestäneenä.

Mainitsinkin että olen menossa isoon lonkkaleikkaukseen ja jään pitkälle sairaslomalle. En usko sattumaan joten tiedän, että näin on tarkoitettu. Ajoitus on melkein täydellinen.  
  Kun en ole itse osannut tai älynnyt pysähtyä niin sitten jalka alkaa reistailla siihen malliin, että on pakko. Olen ollut kovassa flunssassa tämän viikon kotona potemassa ja täytyy sanoa, että tekee hyvää olla hetken yksin, hiljaisuudessa. Kuunnella hyvää musiikkia, oikoa sohvatyynyjä, hengittää ja hiljentyä kuuntelemaan sisintään.
 Miten minä voin ja jaksan, mitä minulle kuuluu.









2 kommenttia:

  1. Edellinen ja tämä postaus olivat pysäyttäviä... Kiitos rohkeudestasi jakaa erittäin vaikea asia. Toivon sinulle voimia, iloa ja valoa...

    VastaaPoista
  2. Koskettavia kirjoituksia. Onneksi aiheesta puhutaan, toivottavasti myös asioille tehdään jotakin. Itselläni myös muutama huono kokemus aiheesta. Olet ollut mielessä. Haleja ja rutkasti voimia ja jaksamista sinulle!

    VastaaPoista