sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kala joulutorttuja :-)






  Tytöt leipoivat meidän enimmäiset joulutortut, Milena teki tähtitorttujen sijaan kalan mallisia torttuja, Jemina harmitteli kun ei osannut tehdä kala torttuja : )

   Nyt kun täälläkin on lopultakin se viimoinenkin tulppaanin sipuli kaivettu maahan leutojen säiden ansiosta, niin voisi pikkupakkanen ja luminen valkeus minunkin puolestani tulla! Ensi viikolle sellaista on kuulemani mukaan vähän ennusteltu.. 
  
  Meidän joulu on tänä vuonna valkoinen hopealla höystettynä. Viime vuoden pieni ripaus punaista  jää alakerran joulukoristelusta tänä vuonna kokonaan pois. Yläkertaan laitetaan lapsille aatoksi oma joulukuusi ja koristeita, jonka he saavat koristella ja laittaa kuinka tykkäävät 
: ) 

                                      Rauhallista sunnuntaita, iloa ja valoa!


1 kommentti:

  1. Mä huikkaan vaan, että aloin n. viikko sitten lukea sun blogia teidän rakentamisajan alusta ja jäin koukkuun. Kammottava rakennusaika teillä on ollut. Olen nyt päässyt n. 03/2011 saakka ja jatkan lukemista jännittyneenä... itse olemme juuri aloittaneet oman Design-talon rakentamisen, elementtitoimitus on ensi viikolla. Alkuaika ei todellakaan ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta siitä lisää omassa blogissani: http://kotimatkallahailuotoon.blogspot.fi/

    VastaaPoista