lauantai 12. lokakuuta 2013

Syksyisiä säteitä

Pitkä tauko, eikä edes suunniteltu sellainen. 
On tapahtunut kesän mittaan paljon asioita, joita on pitänyt työstää sisimmissään ja välillä on tuntunut ettei voimat meinaa kaikkeen riittää. Asiat ovat kuitenkin hyvin; terveyttä, töitä ja läheiset ympärillä.

 Työ- ja opiskeluasiat ovat pinnalla tällä hetkellä, vaihdoin pienen harkinnan jälkeen takaisin vanhaan työpaikkaani ja samalla vaihdoin muutaman minuutin työmatkani paaaaljon pitempään. Joskus on vaan pakko pysähtyä kuuntelemaan sydäntään ja tehtävä päätöksiä mitkä ovat hyväksi itselle. Työmatkalla on hyvä koota omia ajatuksiaan siihen kun tuntuu ettei välistä ole muuten aikaa.
 Ja suurin muutos ja mieltä painava asia koskee murrosikäistä  tytärtäni joka muutti kesän alussa isänsä luokse. Asioilla on aina monta puolta, eikä ratkaisut ole aina niin mustavalkoisia vain aika nyt näyttää oliko ratkaisu oikea. Toivon koko sydämestäni. 





                                                                  

5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että kaikki ok. Ja kuten sanoit aina voi palata takaisin päin :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun palasit bloggaamaan! Terkut Porvoosta :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun tulit kirjoittelemaan kuulumisia... :)
    Työpaikallaan ihminen oleilee aika ison osan päivästään ja viikostaan, joten kyllä siellä pitää viihtyä. Itse tein muuton yhteydessä myös radikaalin tempun eli sanoin itseni irti vakipaikasta ja heittäydyin ns. tyhjän päälle määräyskirjalla. Matka on uudesta kodistamme suht sama molempiin, mutta aiemmassa paikassa joka päivä töihinmeno ahdisti ja kaikki tökki. Nyt taas muistan, miksi olen tätä alaa opiskellut ja todella viihdyn työssäni. Ja toivon, että saan jatkoa määräyskirjalleni vuodenvaihteen jälkeenkin...

    VastaaPoista
  4. Heippa, Auroran rakentajat blogini sai jatkoa. Tervetuloa lukemaan utta blogia Koti Aurorassa. http://kotiaurorassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista