sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kattimukset

   Minulta on pyydetty toivepostausta meidän kissoista jonka toteutan nyt, jos et tykkää kissoista niin kannattaa tässä vaiheessa vaihtaa seuraavaan blogiin : )



Meidän kotia hallitsee kaksi Cornish rex rotuista kissaa Helga ja Hertta, rotuun törmäsin vuosia sitten kun kodissamme oli kissan mentävä aukko tai lopulta kaksikin. 
  Etsin mahdollisimman vähän karvastavaa rotua ja siksi kaikki rakastamani kauniit ihanuudet kuten Pyhä birmat ja Persialaiset oli listalta pois. Sfinksit ihanat nakupellet miellyttävät minua edelleenkin erikoisuudellaan, mutta niiden ihon peseminen viikottain rasvoittumisen takia ja vilkas aineenvaihdunta tuntui työläältä ajatukselta.   
 Löysin Rexit, joita on siis kahta erilaista kiharakarvaista rotua, tämä kissamaailman keijukainen Cornish rex ja menninkäinen Devon rex. Olin varannut Devonin joka menikin kasvatuskäyttöön ja niin meille sitten saapui 4kk ikäiset tytöt eri pentueista kahden viikon välein. 


Rotu on hurmannut meidän lisäksi monet muutkin tuttavapiiristämme, koska nämä ei ole perinteisiä kissoja oikeastaan luonteeltaan paljoakaan. Rotu on hoikahko, elegantti ja meidän neidit painaa pikkusta yli 3kg, Hertta tosin pulskistui reippaasti leikkauksen jälkeen..
 Ja kauneushan on katsojan silmissä, meistä nämä ovat äärettömän elegantteja ja kauniita! Kihara karva tuntuu käteen silkkiseltä ja pehmoiselta. 
  Suklaanaamioisella Helgalla on runsas "kiharainen" turkki ja Valkolaikullisella Hertalla on melko lyhyttä kiharaa ja selästä paljastakin kohtaa. Naamiokissoilla on aina siniset silmät ja se oli yksi kriteereistäni, haluan sellaiset kissalleni. Hertalla on harvinaisemmat eriparisilmät oranssi ja vihertävä. Luonteet näillä on kuin koiralla, vieraita kun tulee ovesta niin meidän kattimukset ovat heti kuulolla ja haistelemassa.


Perinteisemmät kissat kun monesti puikkivat pakoon! Nämä tylleröt rakastavat lämpöä yli kaiken, takan lämmöstä nauttivat täysin siemauksin, Hertalla ihokin loistaa punertavana kuumuudessa ja silti lämmittelee takan edessä : ) Jos meillä ei takkaa ole lämmitetty muutamaan päivään ja sisälämpötila laskee vaikka 20 asteeseen, on yöllä peiton alla usein  lämmittelevä kissa, eikä nämä ole tyhmiä sillä kylmät anturat painautuvat helposti unen lämmittämään pohkeeseen : )


Auringon paistaessa nämä nauttivat lämmöstä sohvan selkämyksellä loikoillen ja pihalla valvonnassa valjaiden kanssa. Viime kesänä näki perhonen ja sudenkorento  loppunsa koittaneen Helgan kidassa, joka oli aavistuksen harmillista koska pidän perhosista erityisen paljon. Arjessa nämä kattimukset on siellä missä muutkin, apuna pyykin lajittelussa, ruoan laittamisessa.. Ja kuten arvata saattaa, nämä ovat mukana sielläkin missä kuninkaatkin käyvät yksin. 
  Hertalla kasvoi pentue viime jouluna meillä ja niiden kasvua ja persoonan kehittymistä oli ihana meidän seurata. Kiusaus oli suuri jättää se kaikkein ihanin mamman mussukka kotiin, mutta sittemmin hyvän kodin löytyessä olen tyytyväinen ettei kotiin jäänyt yhtään. Näissä on kyllä riittävästi.
  Laadukasta kissanhiekkaa menee meillä kiitettävästi, hiekkalaatikot putsataan päivittäin eikä hajua pääse syntymään, pidemmän päälle laadukas ja ostohinnaltaan kalliimpi hiekka tulee usein halvemmaksi. Kissan pääsääntöinen ravinto on lihapainotteinen, raakaa kanasuikaletta ja muuta lihaa menee paljon, kuivaruokana käytämme eläinkaupan raksuja, koska niissä lihapitoisuus on korkeampi kun markettien ruuissa.  Laadukas ruoka säästää toivottavasti sitten eläinlääkäri kuluissa ja hammaskiven vähäisempänä syntymisenä. Meillä onkin ollut  loistava ja todella asiaan perehtynyt kissojemme kasvattaja, jolta neuvoja olemme saaneet.


Kuin kissat ja koirat.. Meillä Hertta ei paljoa Lissu-koirasta välitä, Helga ja LIssu leikkii yhdessä usein. Lissullekin alkoi valkoinen tekonahkainen peti kelvata, kun siihen lisättiin valkoinen pehmeä karva! 
  Meillä on uusi kissanvessa valmistumassa koska olen vähän kyllästynyt kissanhiekan kulkeutumiseen ympäri taloa, esittelen toteutuksen jahka se valmistuu ja johon idea löytyi täältä blogistanian ihmeellisestä maailmasta, toivottavasti toimii paremmin kun edeltäjänsä.
  Eräs lukija kysyi huonekalujen kestämisestä lapsi- ja kissaperheessä. Meillähän on ollut Ektorpin sohvia, Kivikin sohva ja nykyisin valkoinen nahkasohva. Kankaiset sohvat olivat kissojen riehuessa mukava rallia juoksiessa kun niistä sai kynsillä pitoa, tosin meillä kysnsien kärkiä leikataan usein. Mitään jälkiä ei sohviin ralleista jäänyt! Lasten likaisista käsistä kylläkin sitten jälkiä jäi ja päälliset olivat liian usein pesuntarpeessa.
  Nahkasohvassa on yksi huti raapaisu huomaamattomassa kohdassa vaikka paljon pelkäsin miten meille käy.  Kattimuksilla on käytössä yksi luvallinen raapimispuu portaikon alla, siellä käyvät kynsiä raapimassa silloin tällöin, mihinkään muualle ei kynsiä ole teroitettu. Ruokapöydän tekonahkaisissa tuoleissakaan ei ole naarmun naarmua vaikka alkuun pelättiin niiden nyt ainakin saavan naarmuja hutihypyistä. Lastenkin kanssa nahkasohvat ovat toimineet loistavasti ja nahkanhoitoon on hyviä aineita.
Meillä on yksi pesäpeti käytössä kodinhoitohuoneen rauhassa, jossa Helga usein nukkuu, Hertta nukkuu mieluiten vaatekaapissa ja yöt Jemina 6 vuotiaan peiton alla ja joka ikinen yö : )

Mukavaa iltaa sinulle, olen saanut tänään yhden koulutehtävän valmiiksi ja joulukortit lasten kanssa askarreltua, olen niin hyvilläni, että jotain TO DO listasta toteutui.




5 kommenttia:

  1. Super suuret kiitokset ihanasta kissa-postauksesta! Aivan mielettömän ihania kisulaisia nämä Hertta ja Helga <3 Tiedätkö ovatko Rexit ja Sfinksit samanlaisia ja yhtä sosiaalisia ja eloisia luonteeltaan? Mitä arvelet kun olen tavallisille kissoille allerginen, soveltuisiko kenties Rexit minulle? (luulen että olen karvoille allerginen, en syljelle) Tykkäisin todella paljon juuri näistä ihanista ja eloisista vintiöistä, olen lukenut kaikki postauksesi aiheesta ja olen yrittänyt etsiä ihan pelkkää Rex- tai Srfinksi blogia tämän sinun ihanan blogisi lisäksi, mutta en ole mitään kivaa blogia löytänyt. Tykkään tietenkin paljon sisustusjutuistasikin, luen nekin päivittäin :) Nyt on vaan sisustamisen lisäksi tullut kisukuume, eli kissan mentävä aukko sydämeen <3 Mulla olisi niin paljon kysymyksiä,, mutta jos sallit niin ainakin yksi vielä: miten se Sfinksien vilkas aineenvaihdunta tulee muuten esille kuin ihon rasvoittumisena? Taas meinasi tulla lisäkysymyksiä, mutta jätän ne toiseen kertaan :) Vielä kerran kiitos ja rapsutuksia kaikille tyttösille, myös söpöselle Lissulle! Yksi kysymys on pakko vielä kysyä, miten Rexit suhtautuvat vauvoihin, pitääkö vahtia ettei kisut mene vauvan sänkyyn / vaunuihin?

    VastaaPoista
  2. Ei mitään, kivahan näistä on kirjoitella :-) Minun ymmärtääkseni Sfinksit on hyvin paljon samanlaisia kun nämä, tosin voivat olla vielä enemmän iholla kun nämä. Joillekin allergisille Rexit käy, joillekin ei. POjallani joka asuu isänsä luona tulee oireita; aivastelua ja silmien kutinaa, mutta koska on meillä harvemmin hän pärjää apteekin reseptittömillä allergialääkkeillä hyvin. Kanattaa käydä rotuun tutustumassa kasvattajien tai kissaihmisten luona, jolloin näkee tuleeko oireita. Rexeillä on yhdistyksiä ja nettisivut joista saa paljon tietoa. Minä ottaisin kyllä heti Sfinksin ja sellainen pieni haave on vielä olemassa, mutta Sfinksejä pestään tosiaan viikottain, niiden pedit ym missä viettävät aikaa rasvoittuvat ja niiden elimistö tarvitsee ruokaa paljon pitääkseen turkittoman kropan lämpimänä, eli syövät paljon ja tavaraa uloskin tulee ehkä muita rotuja enemmän :-) Hiekkalootan siivousta tietää sitten enemmän. Meidän Rexit suhtautuu vauvoihin hyvin, eivät juurikaan ole kiinnostuneita, meidän kuopus oli vuoden ikäinen, muttei mitenkään estetty kissoja kulkemasta vapaasti. Meidän eskarilaisen kainalossa Hertta tosiaan nukkuu yöt ja usein tytön tyynyllä.. :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Kyllä ne on sitten söpösiä!

    VastaaPoista
  4. Mä olen alkanut nähdä tämän rodun ihan uudessa valossa sun blogin myötä :)

    Ennen ei sillai iskenyt silmään tämä rotu, mutta nykyään kun katson tota teidän vaaleaa niin mulle tulee mieleen ihan meidän kuopuksen unipupu. Tuon kissan turkin on tunnuttava ihan samalle, sellaiselle tosi pehmoiselle! :)
    Jotenkin ihan teidän kotiin sopivia kissoja.

    Toi on ihan totta ton kissanhiekan suhteen. kannattaa ostaa laadukkaampaa, niin ei haise. Meillä oli pitkään paria erilaista savipohjaista eläinkaupan hiekkaa, hyvin sitoivat hajua. Pölllysivät mun nenään liikaa sitten keväällä joten piti vaihtaa. Ja nyt on sellaista helmeä, joka ei pöllyä. On tosi hyvää myös. Marketista jos hakee helmeä, kuten mun mies välillä tekee niin haju on ihan hirveä parin päivän päästä :/ Ja Sulon turkki takkuuntuu silloin myös helposti. Mä epäilen että se pöly mikä on marketin helmissä tekee ne takut?
    Ja totta tuokin, eläinkaupan laadukkaat raksut ja liharuokaa, niin saa siivota laatikkoakin vähemmän :) Ja terveempänä pysyvät. Elleivät sitten muuten kohella kuten meidän Helmi oli johonkin säheltänyt silmänsä kolauttaa ja lasku oli tähän mennessä 250€... lisää voi olla tulossa jos ei kohta ala paranemaan.

    VastaaPoista
  5. Hola: tienes un blog genial, lleno de buenos e interesantes datos y quiero compartir contigo y tus lectores más información sobre la raza de gato Devon Rex y un video de fotografías del Devon Rex.

    Espero que te guste mi espacio y dejame un comentario si te apetece

    Saludos

    VastaaPoista