lauantai 29. syyskuuta 2012

Erilainen sisustuskauppa

Pakko vinkata teillekin ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde vaikka sateiselle syyspäivälle!  Tämä on yksi erikoisimmista kaupoista jossa olen koskaan käynyt. Kyseessä on Kasvihuoneilmiö, joka sijaitsee Nummi-Pusulassa vanhan 1-tien varrella uuden E18 Helsinki-Turku -moottoritien tuntumassa. Myynnissä on kaikkea mitä kuvitella saattaa ja vielä paljon enemmänkin!

Kännykällä räpsästyt kuvat puhukoon puolestaan, ei niinkään pelkistettyyn tai moderniin kotiin sopivia juttuja, mutta itse voisin nähdä vaikka värikkään tuolin meillä eteisessä katseenvangitsijana : )




































Väriä, persoonallisia esineitä ja tunnelmaa sekä
ihanaa iltaa Sinulle!
B7712580F0E789F3077A52A02F638CCD.png

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Varkaiden varalta

Meillä on ollut jo jonkin aikaa tarkoitus hankkia kotiimme hälytysjärjestelmä. Vuosia sitten otimme ensimmäisen järjestelmän silloiseen uuteen rivitaloasuntoomme, sillä tosiasia on että varkaista on tullut yhä ammattimaisempia. Tuttavapiirissä olemme kuulleet muutamista kutsumattomista vierailijoista ja jopa yöaikaan talon väen nukkuessa on taloissa käyty.

  Asia tuli ajankohtaiseksi ja ryhdyimme heti toimeen, kun kuulimme että lastemme isovanhemmilla kävi varkaita heidän ollessa ulkomailla lomamatkalla. Katu on rauhallinen jossa he asuvat, mutta edes naapurit eivät olleet liiemmälti kiinnittäneet huomiota kun heidän asunnossa oli ollut alkuillasta valot päällä ja sälekaihtimet kiinni. Rosvot olivat tutkineet joka kolon ja sopen, levittänyt lattioille kaiken kaapeista, saippualaatikoista, koiranruokapusseista lähtien. Lomalta paluu oli todella kurja, korut varastettu, kannettavat tietokoneet hajoitettu ja sekasotku kotona oli ollut hirveä. Ja sitten se henkinen puoli, se että turvasatamaan- kotiisi- on joku tullut luvatta. Penkonut kaiken alusvaatteistasi lähtien ja koti on raiskattu ja häpäisty. Arvokkaita koruja, kuolleen äidin jälkeen jättämiä on tässä tapauksessa nyt varkaiden matkassa.

   Meillä ei ole kultaa, ei timanttikoruja eikä oikeastaan mitään arvokasta. 
MUTTA tässä tulee se pointti; varkaat eivät sitä tiedä! 
  Varkaat hakevat rahaa ja korukätköjä, olivat jopa ehtineet kultakellostakin rannekkeet irti leikkaamaan, ja kääntävät kaiken ylösalaisin löytääkseen etsimänsä. Varkaita ei kiinnosta se, että lapsesikin ovat opetettu varomaan parketteja ettei siihen tulisi jälkiä (silti parketissa on jo lukuisia kolhuja, huoh) sekä irtaimiston rikkoutuminen on todella kurjaa. 
 Tätä tapahtuu paljon. Murtautumisia päivällä, illalla ja yöllä, vaikka ajattelemme että se tapahtuu muille, ei meille...

 Kannattaa tutustua linkkiin: http://www.verisure.fi  sieltä saat lisää tietoa todella monipuolisesta järjestelmästä, johon kuuluu mm. valvontakamera, puhelimen avulla käynnistettävä/ ois suljettava järjestelmä jota hallinnoidaan omien sivujen kautta tietokoneelta, sos-nappula hätätilanteita varten, kovaääninen palohälytin järjestelmä ja esim. kodin lämpötilan tarkkailu onnistuu puhelimesta käsin. 








Turvallista ja mukavaa viikkoa, itselläni se tulee olemaan kiireinen, mutta onneksi sitten rauhoittuu. Tein sen päätöksenkin koskien tulevaisuutta, tulevissa postauksissa luvassa pohdintoja elämästä ja sisustusjuttujakin tulossa, pysyhän kuulolla!
  

perjantai 21. syyskuuta 2012

Arvonta suoritettu!

Olen ollut aika kiireinen viime viikon, mutta sain kun sainkin suoritettua arvonnan koskien 50E lahjakorttia K-rautaan.

Meidän eskarilainen toimi onnettarena, en käyttänyt hakukonetta enkä edes lipuke systeemiä, kun en jaksanut kirjoittaa nimiä paperille. Käytin siis ihan intuitiota ja Jemina  sai valita numeron 1-27 välillä, osallistujamäärän mukaan.

  Näin arvonnan jälkeen ei ollut kovinkaan yllätyksellistä, että tyttäreni valitsi oman ikänsä numeron, eli voittaja on numero 6


ONNEA Houtten!!!
(Laitatko osoitteesi s-postilla, niin laitan lahjakortin tulemaan)





maanantai 17. syyskuuta 2012

Tie vie

Lähipäivinä on edessä jännittäviä asioita, sen lisäksi että blogissa on arvontoja ja uutta systeemiä pukkaa, on yksityiselämässäkin tapahtumaisillaan, jos niin päätän. Olisipa se kristallipallo, sillä olisi totisesti käyttöä : )

  Tällä välin käykää vastaamassa tutkimuskyselyyn blogin palkissa oikealla puolella, jos et vielä ole sitä tehnyt ja lisäksi kannattaa osallistua omaan arvontaani 50 egen lahjakorttiin täällä.











 Kuvat ovat kotimme läheltä lenkillä viime viikolla otettu, ei uskoisi että asumme 1.5km kaupunkimme keskustasta (ja järven rannasta).
Ulkona pauhaa nyt myrsky, sisällä palaa takassa tuli ja on rauhaisaa lasten mentyä nukkumaan : )



perjantai 14. syyskuuta 2012

Työpöytä

  Käykäähän vastaamassa eilisen postauksen  lukijatutkimukseen, vastanneiden kesken arvotaan Superlahjakortteja moniin liikkeisiin.

  Lisäksi minä arvon eilisen postaukseen kommentin jättäneiden kesken 

K-raudan 50  euron arvoisen lahjakortin!


Lahjakortilla voit ostaa  vaikka Methodin puhdistustuotteita, Vallilan tyynynpäällisen, tapettirullan, lampun... K-raudassa käytiin viime viikolla ja siellä oli kaikkea kivaa!
Linkki arvontojen sivulle:  Tästä arvontoihin .

Nyt on päästy opinnoissa ensimmäiseen tehtävään, psykologian tehtävä, jonka palautus on ensi viikolla. En ole vielä aloittanutkaan, viikonloppuna pitäisi se kirjoittaa sillä ensi viikolla on taas tuli persuksissa, niin kiirettä, että ihan meinaa ahdistaa : )
  Mutta tärkein asia puuttuu, meinaan työpöytä. Olohuoneessa tutkielmien kirjoittaminen on melkein turhaa, koska muu perhe pitää sen verran elämää ympärillä, ettei ajattelemisesta tule yhtään mitään.
  Minun on siis laitettava itselleni työnurkkaus. Ainoa paikka työpöydälle on meidän pienessä makuuhuoneessamme ja jotta sinne pieni pöytä mahtuu, on varmaan lipasto vaihdettava ja ja.. Lumipallo efekti. Työkaverini imitoi minun tehtävän tekemistä kuinka se etenee.. -JA tehtävän tekeminen viivästyy, kun ensin pitää hakea pöytä, sitten uusi kapea hylly ja matot eivät sovikkaan enää huoneeseen ja ja... Hyvin tuntee minut kyllä : )

Millainen pöytä sitten saisi olla?
Kapea, pieni ja huomaamaton. 


 Hobby hallista  tämä 

Lasinen tietokonepöytä 129,00 €

Tai sitten Ikeasta tämä VITTSJÖ 29,-



Luultavasti päädyn ylempään Hobby hallin vaihtoehtoon, koska mies tyrmäsi alemman heti, hänen mielestään tämä Ikean työpöytä näyttää kukkapöydältä : )
 Sitten pääsenkin pian lipaston, mattojen ja..ja.. valintaan : )

Mukavaa viikonloppua, iloa ja valoa!

torstai 13. syyskuuta 2012

ARVONTA!

Viikko on ollut kiireinen; töitä, opiskeua ja rästihommia.
 Töissä on aikasmoista hulinaa ja tällä hetkellä tuntuu, että olisi pitänytkin hakea sihteerikoulutukseen, vähänkö mieli lepäisi hiljaisessa toimistossa.. *Huokaus*

  Oikean palkin lukijatutkinmuksen kanssa on ollut ongelmia, eikä vastauksia ole saatu kerättyä riittävästi. Vika on kuulemma nyt korjattu. Pyydänkin mitä nöyrimmin teitä vastaamaan kyselyyn, joka vie muutaman minuutin niin vastaajien kesken arvotaan palkintona Superlahjakortteja  jotka käyvät seuraaviin liikkeisiin, linkki edellä.

  Olen myös itse lähipäivinä arpomassa 50€  lahjakortin K-rautaan tämän postauksen kommentoijien kesken, aikaa osallistua arvontaan 20.9.2012 asti!!!




Ihanaa syksyistä iltaa sinulle, iloa ja valoa!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syksyn väri

meillä onkin yllättäen ORANSSI.
 Mummini on aina rakastanut kyseistä väriä ja nuorempana en voinut kuvitellakkaan, että minulle käy samoin : ) Tosin minun tapauksessahan ei ole kyse oranssista seinästä tai sohvasta, eeehei, ihan vaan kynttilästä ja sohvatyynystä : ))
  Olenkin kaukaa viisaasti pysytellyt kodissamme valkoisella linjalla höystettynä mustalla, niin on helppo uudistaa ilmettä sesonkien mukaan helpommin vaihdettavissa olevilla yksityiskohdilla kuten verhoilla, tyynyillä, matoilla jne.

   Talveksi olen miettinyt vaihtaa mattoa, monen muiden tapaan tykkään hirveästi siitä blogistien suosimasta  "blogimatosta" olen ainakin vuoden pystynyt pitämään sen vielä Ikeassa.. Nyt niitä siellä oli taas, enkä sortunut vieläkään!
 Tekis vaan kamalasti mieli sortua, koska tiedän että se sopisi meidänkin olohuoneeseen kuin nenä päähän! 
 Toisaalta jokin värikäs kuviomattokin kävisi, koska kaikki muu on valkoista niin sillä saisi vähän persoonallista ilmettäkin muuten niin pelkistetyn tylsähköön olohuoneeseemme. Kirppareiltakin voisi jotain hauskaa  löytyä tuohon takaseinään, tapettikaupassa emme ainakaan vielä päässeet miehen kanssa yhteisymmärykseen mitä seinään voisi tulla.













Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle, iloa ja valoa!







lauantai 8. syyskuuta 2012

Hämärää

 Alkaa olla jo illat pimeitä, Kynttilöitä tuleekin viriteltyä ja nautiskeltua hämärästä.
Meillä ei ole lämmitystä kytketty taloon vielä päälle eikä vilu ole vielä tullut, paitsi meidän kattimuksilla, jotka rakastavat lämpöä yli kaiken.
  Takassa on palanut nyt valkea ihan kissojen pyynnöstä, voiko selkeämpää merkkiä enää saada, kun kissan kaikkien jalkojen KYLMÄT anturat käsivarrelle  : )
 Siinä ne sitten paistattelevat itseään takan lämmössä ja takan päällä.
  Jotain pientä uudistusta kotiin on suunnitteilla, pysykäähän kuulolla!

Ps. Käykäähän vastailemassa eilen kertomani tutkimuksen kysymyksiin blogin oikella puolella olevassa palkissa, osallistutte 10 kpl Superlahjakorttien arvontaan!













Ihanaa lauantai iltaa sinulle!




perjantai 7. syyskuuta 2012

Jotain uutta: Inspiration



  Lokakuussa syntyy blogimaailmaan uusi jännittävä Inspiration-konsepti, johon blogini on kutsuttu mukaan!

Konsepti on vielä salaisuus, seuraavassa pientä esimakua mihin se keskittyy: 
 Inspiration tarjoaa lukijoille ennennäkemättömän tavan seurata blogeja kuvavirran avulla, tietokoneelta ja mobiililaitteilta.
 Lukija saa sivuston kautta seurattavakseen 300 mukaan kutsuttua laadukasta blogia, jotka tarjoavat inspiraatiota ja ideoita muodin, kauneuden, ruoan, sisustuksen ja lifestylen maailmasta. 

  Blogissani on oikeassa laidassa TNS Gallupin toteuttama lukijatutkimus, jossa kartoitetaan blogin lukijoiden taustoja ja kiinnostuksen kohteita.

  Halutessasi voit osallistua tutkimuksen pop-up –kyselyyn, se vie vain muutamia minuutteja,  vastanneiden kesken arvotaan palkinnoksi 10  SuperLahjakorttia, joka käy tosi moneen liikkeeseen esim. Finlayson, VILA, KappAhl, Suomalainen kirjakauppa, Nelly, Vero Moda jne... 




Sisältö blogissa ei tule  muuttumaan; jatkossakin voitte lukea sisustamisesta ja elämästä meidän perheen malliin : ) Mainoksia saattaa ilmestyä blogin reunoille ja saatanpa saada kokeiltavaksi jotain tuotteitakin mutta lähden mukaan vain sellaisiin juttuihin joiden takana voin seisoa 100%:sti.


Ihanaa viikonloppua, meillä on ohjelmassa mm. syysmarkkinat, shoppailua Sellossa ja pienen pojan kastejuhla.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Välitilan lasitus vähän kesken..

Piti keromani teillekin meidän aavistuksen venyneestä välitilalsituksesta. 

 Meillä tämä talo valmistui vapuksi ja paria päivää ennen muuttoa Designtalo halusi pitää täällä talomalli-esittelyn. Raksaamisen alkuvaiheista asti oli selvää ettemme halua keittiön ja vessojen välitilaan kaakeleita tai muutakaan, vaan ihan kirkasta lasia. 
 Monessa firmassa oli pitkät toimitusajat ja hätähousuina jatkoimme etsimistä. 
 Karkkilasta lasiliike Lasi-Saarinen lupasi hoitaa homman. Viime hetkillä saatiin lasit osittain paikoilleen.

  Talonäytössä oli puupöngät paikoillaan alakerran vessassa tukemassa kiinnitystä. Yläkerran vessassa lasit jäivät saumaamatta ja koska taloudessamme asuu pieniä lapsia, lasit teipattiin seinään väliaikaisesti. Keittiön välitilalasi tehtiin valmiiksi. Työn piti valmistua, kun työmies palaa vappureissulta Virosta.

 Odotamme yhä ja nyt on syyskuu... Tainnut reissu vähän venähtää?
 Mikäs tässä odotellessa, mutta kun alakerran vessan vältilalasi oli haljennut sen ensimmäisen yön aikana asennuksesta, kun pönkälaudat oli asennettu liian tiukasti. Yläkerran vessa välitilalasit olisivat vieläkin teipillä seinässä, jollei mieheni olisi niitä saumannut itse kiinni. Me tilasimme lasit asennuksen kanssa.
  Keittiössä lähempi tarkastelu osoitti, että lasia kiinni pitävä lista on ollut jo asennettaessa naarmuja täynnä.

 Laskulla on Lasi-Saarinen meitä muistanut kyllä. Emme ole sitä maksaneet, koska työ on vielä pahasti kesken.
 Olemme olleet liikkeeseen yhteydessä puhelimitse ja s-postitse, kuulemma työ tullaan tekemään loppuun kun lasku on maksettu. Me taas maksamme laskun heti kun työ on tehty loppuun, niin kun sovittu oli. Meidän takiahan laskunmaksu ei ole viivästynyt, odotimme ensin viikkoja työmiestä asentamaan laseja ja nyt niistä viikoista on kulunut jo kuukausia!
  Ihan hirveästi en kyllä voi kyseistä firmaa suositella, välitilalasitusta sen sijaan voin, lasi on käytössä mielstäni helppo ja tyylikäs.



Alakerran vessa



Yläkerran tilanne vappuna


Kauempaa näyttää ihan hyvältä




Lähempää tilanne onkin toinen..
Kuvassa halkeama ei näy hyvin, mutta on melkein ylhäältä alas

Ammattimiehen tekemäksi työnjäljessäkin on vähän huomautettavaa, mutta kunhan nyt tulisivat ensin tekemään työn loppuun niin katsotaan sitten niitä reklamaatioita.

Se olisi uusi viikko taas alkamassa, iltakoulua taas tiedossa eikä mulla ole vielä sitä isompaa laukkuakaan, OMG!


 Mukavaa iltaa, Iloa ja valoa!


lauantai 1. syyskuuta 2012

Ikeasta tarpeeseen

  Meidän alakerran vessassa on muutosta asti ollut säilytystilana pelkästään allastason alla olevat pienet kaapit. Kaiken muun härdellin keskellä en ole asiaa pysähtynyt tarkemmin miettimään vaikkei systeemi ole toiminut.
  Meikit, voiteet ja hajuvedet kun olivat muovikoreissa ja vieläpä hankalasti saatavilla. 
Onneksi on Ikea ja vieläpä työmatkan varrella! Kahta työnjälkeistä opiskeluiltaa hyvittääkseni pyysin miehen tyttöjen kanssa Ikea treffeille minua vastaan : ) Lapset rakastavat Ikean leikkipaikkaa, vaikkakin me käymme aina Espoon Ikeassa joka on meitä lähinnä. Vantaalla leikkipaikka olisi vielä paljon hauskempi, mutta tytöt eivät sitä onneksi tiedä : )









Äitienpäivä lahjaksi saadut helmet : )


 Kaappi paikallaan


Purkit viimein ojennuksessa









 joku säilytys-systeemi vielä näillekin




  Uutuuksia oli esillä kivasti, mutta tällä kertaa ostoskärryihin kerääntyi vain ihan tarpeeseen tulevia juttuja

Family tuotteita, joita kaikkia ei ollut saatavilla, mutta nämä oli tosi kivoja
Geelikyniä, kivat putkilot teroittimineen lyijykyniä ja puuvärejä, paperiliittimiä ja vihkoja lapsille.

Huomenna kerron tuosta meidän vessan välitila-lasituksesta, joka sekään ei mennyt ihan niinkun Strömsössä..
 Pysykäähän kuulolla siis!
Ihanaa lauantaita, me lähdemme pian K-rautaan, josko viimein saisin hankittua verhokiskot ja olohuoneen valkoinen seinäkin on nyt pidempään huudellut tuolla tyhjyyttään. Katsotaan mitä keksitään : )