sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Talvella kerran

 Talolla hommat etenee virolaisten maalaripoikien osalta jouhevasti, pojat jumputtavat konemusiikkia (yntzyntzyntz..)ja valkoista siistiä pintaa syntyy. Meidän kokemuksemme mukaan edellisessä rempassa ja tässä, virolaiset työmiehet ovat  olleet tarkkoja ja tehokkaita ja mikä parasta niiden kanssa voi PUHUA!
venäläiset miehet oli sitten laittaneet jo kulmat kiinni vaikkei heidän pilalle poraamia ulkolautoja ollut vielä vaihdettukkaan. Tulisko Matti Meikäläiselle mieleen porata "lautahäkkyrärakennustelineet" kiinni suoraan kiinni talon ulkoseinään, epäilen.
JA noi ulkolaudat muutoinkin, naulapyssyllä ammuttu liian syvälle naulat jo tehtaalta lähtien ja samaa jatkoivat työmaallakin. Jokainen naulanreikä olisi nyt suojattava jotenkin, ettei kosteus pääse lautaan imeytymään. Huoh, jollekin siinä on kivaa hommaa..


Maalarimiesten auto, tekevät pitkää päivää


Koristelaudotukset ikkunoista puuttuvat


Meidän pihalta, tähän saa kuvitella tuija aitaa, koristekirsikkaa, tulppaaneita ja liljoja sekä pioneita nyt ainakin..





Tähän keittiön seinään haluaisin magnetti- ja liitutaulu osion arjen muistettaville asioille. Mietinnässä on tuleeko mustasta osasta iso vai pieni, suoraan seinään vai vanerille maalattuna? Ikean pyöreät mustat magneettitaulut kävisi kanssa, mutta Espoon Ikeassa niitä ei enää ole pitkään aikaan ollut.


Takka luultavasti päälystetään muiden laatoitustöiden kanssa


Rappukäytävä yläkertaan työn alla, teknopojat vauhdissa..



Tähän on tilattu "yllättäen" valkoinen kiiltävä keittiö mustilla tasoilla.


Saunasta pimeetä kuvaa, sauna tehty tervalepästä ja käsitellään edellisen saunamme innoittamana tummaksi, tosin puu on minusta  kaunis näinkin



Eteistä 




                         Jännittävää vaalipäivää!




                  






6 kommenttia:

  1. Mä tykkään jo nyt paljon tuosta teidän olkkarin ikkunaseinästä.
    Kyllä maalattu näyttää jo niin paljon valmiimmalta! Kohtahan te jo muutatte. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään paljon, vähän jännitti miltä se sitten näyttää, kun suunnitelimme sitä vain paperilla :-)
      Ihan kohta joo, nyt alkaa raksalla kivoin vaihe; ens viikolla tapetit ja sitten kiintokalusteet sisään ja pian siitä jo lattiat <3<3<3

      Poista
  2. Katsoinkin että teidän talo oli jo lisättu DT:n esittelylistalle. Pakko tulla kurkkimaan sitten, hiih! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta listasta mä arvasin teidän unelmatalon :-) Hailuodon 2krs. mallithan on kuulemma siirtynyt Käpylän listoille tai jotenkin se meni, joitakin yhtäläisyyksiähän näissä on :-) Niin ja tervetuloa sitten vaan kurkistelemaan, tosin me halutaan esittely jo aiemmin, koska hommat joita talolla on niin ei pitäis kestää toukokuulle...

      Poista
    2. No ilmotat mulle vaan koska teillä on valmista niin tuun kaffelle ;D

      Poista
  3. :) Hyvältä näyttä jo. Meillä oli talotehtaan puolelta silloin kun niitä ylimäääräisiä tehtiin virolainen tyttö maalaamassa ja hän oli ihan huippuhyä, tosin ne muut kirvesmiehet sitten menivät niin , että kolme virolaista miestä vastasi yhtä Suomalaista tietämykseltää ja ammattilaisuudeltaan ;) Näin se joskus menee. Meillä on pahasti kesken koko "projekti" kauheasti en nyt kerro, mutta toivon teille parasta lopputulosta ehdottomasti talon osalta. Kohtahan te jo muutatte, eikös ole huippu kivaa? paljon tsemppiä ja voimia teille projektiin loppumetreille!

    VastaaPoista