sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Tunnustuksia

Nöyränä kiitän ja kummarran; olen nimittäin saanut tunnustukset Maritalta ja FanniAurooralta joskus tuntuu että täällä ihan yksikseen höpöttelee, siksi nämä hetket ovat ihan huippuja, KIITOS!

 Tunnustukseen liittyi tehtävä; 7 tosiasiaa itsestä..

1.Koen välillä tulleeni väärinymmärretyksi koska omaan äärimmäisen oikeudentunnontajun ja vaistoni ihmisten suhteen on usein oikea. Nämä yhdessä ja erikseen ovat välillä aiheuttaneet konflikteja, olenkin varmaan ollut edellisessä elämässä jonkinsortin oikeustaistelija.
2.Olen erittäin empatiakykyinen niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan, usein myös tähän maailmanmenoon aivan liian sinisilmäinen ja kiltti.
3.Haluan selvittää epäkohdat tms. mieluiten heti, ne on silloin mielestä ja minulta pois.
4.Olen impulsiivinen, innostun nopeasti monenlaisista jutuista, olen kokeillut mm. monia kädentaitoja, muttei pidemmäksi aikaa ole into riittänyt.
5.Haluan selkeyttä ja siisteyttä ympärilleni, sotku ja tavarapaljous saa mieleni levottomaksi ja ahdistuneeksi. Keräytyneet miilut vaivaavat mieltäni ja pyrin pääsemään sellaisista eroon pian.
6.Pyrin toimimaan ekoloogisemmin, kierrättämään paremmin ja haluan tukea kestävämpää kehitystä.
7.En kadu elämässäni mitään, kaikella on tarkoitus.

Jaan tunnustusta eteenpäin myöhemmin ajan kanssa.




Nyt jatkan mietintöjäni taannoisesta remontistamme, vuorossa sisääntulo eteinen.


Meille tullaan sisälle vasemmalla seinällä olevasta pääovesta, itse käytämme alimman kerroksen ovea, mutta tämä on ns. paraatipuoli. Lattiaan valittiin isoa mustaa laattaa joka on ollut ihan ehdoton tähän tilaan ja valitsisin ehdottomasti uudestaan, sauma on tummaa myös.


Sama tietsikkatilaan päin, jossa on myös vaatekaappi vieraiden takeille.
 Vasemmalla oli kohopintainen hopearaita tapetti kaunis kuin karkki, mutta mutta.. Tuon avainpöydän päältä oli kattimuksiemme kauhian mukava venytellä ja raapia kynsiään seinää vasten ja muutamassa viikossa tapetissa oli melkoiset naarmut, ensiavuksi koitettiin hopeista peiliä pahimpien jälkien peitoksi, mutta lopulta tapetti oli pakko poistaa.
 Tilalle maalattiin Tikkurilan Lumi maalia, jolla kaikki maalatut seinät ja katto on meillä maalattu. Sitä en enää valitsisi. Niin kaunis kun lumen sävy onkin ja valoisa, niin mattapintaisena se on lapsiperheessä ihan älyttömän huono; puhtaasta kädestäkin jää seinään jälki.


Iloa ja valoa elämääsi, se on taas uusi viikko alkamassa!




6 kommenttia:

  1. Vuoroin vieraissa...
    et tiedä kuinka paljon mua hymyilytti lukiessani noita sun tunnustuksia=) meistä tosiaankin löytyy ropallinen yhteistä!!!
    Tota ekoloogisuutta en itsestäni kyllä kovinkaan oo vielä löytäny.
    Mukavaa viikonalkua sinulle <3

    VastaaPoista
  2. onnea ansaitusta tunnustuksesta Sabuska!!
    oli kiva lukea nuo 7 kohtaa susta. jännä juttu mutta kaikki oli aivan ku mun suusta, ainoastaan tuo ekologisuus ei ois mun suusta, ainakaan vielä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti kommenteista, aika samanlaista tallaajaa meistä bloggareista sitten löytyy :-).
    Tosta ekologisuudesta..Minäkin vasta pyrin siihen, erittäin vaihtelevalla menestyksellä, pitkä on matka vielä todellisiin tekoihin saati tuloksiin:-/ haluaisin ehdottomasti muovin kierrätyspisteitä, niin paljon turhaa jätettä tulee juuri muovista:-(

    VastaaPoista
  4. Heippa!
    Yhdyn myös varsinkin kohtiin 1 ja 2, ollaan kyllä ihmeen samanlaisia tyyppejä. Itse jouduin valitettavasti poistamaan ne rehellisimmät tunnustukseni,koska ikäväkseni sain tietää, että joku minulle "ei hyvää toivova" ihminen lukee blogiani ja herjaa minua julkisesti täällä blogimaailmassa :-( Harmi kun ilkeät ihmiset pilaa koko blogiharratuksen!
    Ihana tuo sivupöytä!
    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Marilla: blogistaniassa on jonkin aikaa jo ollut vallalla ihme lynkkaus meininki:( Tosi ikävää. Tiedän minäkin muutamien ei toivottujen henkilöiden lukevan juttujani, mutta salasanaa en ole ees tullut ajatelleeksi. Onneksi omassa elämässä on niin paljon sisältöä, ettei tarvitse lähteä arvostelemaan toisten elämää ;-)

    VastaaPoista
  6. Olipas mukava lukea sinustakin noita asioita!:) Tunnistin sieltä myös itseni.

    Kaunis sisääntulo teillä!<3

    VastaaPoista