lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kissat ja sisustus


Meidän perhehän kasvoi yhdellä pienellä Devon rex kollipojalla muutama viikko sitten, pentua odoteltiin kolmisen kuukautta mutta haave Devonista oli reilu viisi vuotta. Kaksi Cornish rex rotuista kissa neitoa oli meillä jo ennestään. 
Minusta on tullut enemmänkin kissaihminen nykyisin, lapsena ja nuorena olin vannoutunut koiraihminen.. Niin se mieli voi muuttua.
Meidän kissat ovat luonteeltaan sosiaalisia ovat siellä missä perhekin, osallistuvat kodin askareisiin ja hakevat huomiota ja silityksiä sylistä. Meille kun tulee vieraita niin ovella on vastassa talon kissat nämä ovatkin luonteeltaan vähän koiramaisia..
Kissojmme ulkonäkö hätkähdyttää monia ensin, myönnän että itsekin alkuun googlasin kuvia ja kauhistelin näiden ulkonäköä.. Onhan nämä kaksi rotua suurine korvineen ja pitkine runkoineen aika hassun näköisiä; lepakon ja Alienin risteytyksiä, mutta vuosia näitä katselleena täytyy sanoa, että maatiaiskissat näyttävät aika pyöreiltä töpökorvilta nykyisin : ) 
Mutta tärkein seikka kissaa harkittuamme ja rotuja miettiessämme oli ehdottomasti sellainen kissa josta ei lähtisi paljoa karvaa. Jos tälläistä rotua ei olisi löytynyt olisi kissahaavekkin haudattu vähin äänin.

Cornis rex ja Devon rex eivät ole karvattomia kissoja, mutta karva on lyhyttä ja cornish rexiltä puuttuu pohja karva kokonaan. Karvanlähtöä on kyllä ajoittain vähän, mutta karvan ollessa hyvin lyhyttä sitä ei juurikaan huomaa, sitä ei ole nurkissa eikä sohvissa korkeintaan kissan ollessa sylissä voi ehkä vaatteissa näkyä pientä pölyn näköistä hahtuvaa jos tarkkaan syynää.



Tänään aitiopaikat auringossa oli varattu heti aamusta : )


Kodin sisustaminen on minulle rakas harrastus ja kissojen mukana tulee tietysti tarvikkeita joiden olisi kiva sopia muuhun kotiin. Meillä on kissojen vessojen kanssa kokeiltu muutamia vaihtoehtoja mutta ehdottomasti paras ratkaisu ulkonäöllisesti ja käytössä on ollut DIY Ikean Bestå kaapista tehty kissavessa:





Meidän kissoilta leikataan säännöllisesti kynsien kärjet ja lopun huollon kattimukset hoitavat rappujen alla piilossa olevaan kissanraapimis tolppaan joka toimii! Yksi yläkerran matto on myös kissoista hyvää alusta, muttei siihen jää mitään näkyvää jälkeä niin asia on ihan ok. Mitään muuta paikkaa meillä ei raavitakkaan. 





Kissojen ruokailu tapahtuu kodinhoitohuoneen työtasolla, kissojen ruoka on paljon lihapitoisempaa kun koiran ja siksi koirasta parempaa joten ovat yläilmassa turvassa, kissojen ruoka on myös puolet kalliimpaa kun koirien.



Meillä kissat nukkuvat sängyissä, sohvilla ja milloin missäkin, kuvan koripesä on harvakseltaan käytössä, mutta esimerkki siitä että kissojen tarvikkeetkin voivat olla tyylikkään yksinkertaisia ja sopia sisustukseen. Kissan ruuissa ja kissanhiekassa suosimme vain ja ainoastaan laadukkaita eläinkaupan vaihtoehtoja, niissä on lihapitoisuudet ja muut kohdillaan eikä esim. lisätty sokeria joka on huono myös kissojen hampaille. Huono laatuinen ruoka voi myös altistaa sairauksille ja uloste on haisevampaa. Kissanhiekka on tärkeää olla hyvää ettei tule huusholliin hajuhaittoja. Meillä vessat siivotaan päivittäin ja hiekka vaihdetaan usein, laadukas kissanhiekka pitää paakut kasassa ja sitoo hajuja hyvin.



Mukavaa lauantaita! Terveisin Helgan, Hertan ja Jylpyn palvelusväki : )


4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Nauratti niin tuossa pyöreiden töpökorvien kohdalla :D. Jep, sellaisia täällä!
    Kivaa lauantaita teille!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten hyvin eläimet on huomioitu sisustuksessa. Kissanvessa on kyllä loistavasti toteutettu - harmi vain, että omat coonit tuskin hokaisisi käyttää moista... Ihania kissoja sinulla :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ja niin odotettu postaus, onnea uuden ihanan perheenjäsenen johdosta, kuvissa hän kullä näyttää melko karvattomalle! täytyy vielä katsoa kuvat oikein huolella. Kivaa kevättä ja silityksiä kisuille <3

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea kissojen elämästä perheessä.

    Meillä on (monen muun eläimen lisäksi) kolme koiraa ja kolme kissaa. Kaikista lähtee karvaa etenkin näin keväällä hirveät määrät. Joka päivä hurruutan menemään imurin kanssa ja pihisen kiukusta, kun ei karva lopu IKINÄ! :)

    VastaaPoista