torstai 19. heinäkuuta 2012

Leikkimökki haave

Tämä kesäloma on jo loppupuolella. Joka kesä sama juttu; päivät kuluvat ihan supervauhtia.
 Ensin vietimme puolitoista viikkoa pikkutyttöjen kanssa kotosalla, päiväretkiä tehden. Minulle lomaa oli se ettei tarvinnut juurikaan tehdä ruokia vaan söimme missä milloinkin lennosta. 



Kaupunkiimme avattiin uusi Amarillo ja se käytiin testaamassa mieheni siskon ja tämän miehen kanssa, oli kyllä todella hyvää palvelua ja ruokaa. Kiva saada meidänkin pikkukaupunkiin uusia ruokapaikkoja.



Jokavuotinen huvipuistokäynti ja tänä vuonna kävimme Särkäniemessä Angry Birds landissa, tytöt tykkäs. HInnat vain nousee vuosi vuodelta, meiltä neljältä muutaman tunnin huvituksiin meni vähän alle 150 euroa, joka on mielestäni paljon.
 Delfinaario täytti kyllä kaikki odotukset ja esitys oli minusta hieno!


Mies ajelee linnuilla tyttöjen kanssa, itse en moneenkaan laitteeseen mennyt kesäkuun lopun huimausten takia.


Leikkimökistä tytöt haaveilevat, itselläni olisi ajatus modernimman leikkimöksän toteutuksesta, joka muuttuisi helposti sitten varastoksi talvella ja varsinkin lasten kasvettua isommaksi. Olen nähnyt todella kivoja tuunattuja versioita esim. Kekkilä vihervaja Into:sta. Näetkö sinä saman kun minä; Ikkunan, pirteät maalatut seinät, hyllyjä, huonekalut, säkkituolin ja maton lattialla, kukista puhumattakaan?


Tähän tehtäis tosiaan ikkuna, jollei sitten useampikin ja sitten siihen takana olevaan kasvihuoneeseen kesällä tomaattia ja talveksi jouluisia asetelmia..Haluaisinkin "vitriini" osan tuonne kadulle päin, näin tulisi hyödynnettyä tota somistajan ammattitutkintoakin, heh!
 Tämä olisi niin kiva, harmillisesti myös hintava, joten jos nyt alkaisin säästämään, voisin sen meille ensi kesäksi saada : )



                                        Kuvat lainattu Kekkilän sivuilta


Aurinko paistaa ja suunnitelmissa poiketa Fiskarsin ruukkimiljöössä, joten huomenna varmasti postausta sieltä : )

                                         Aurinkoa myös sinun päivääsi!





                               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti