maanantai 29. syyskuuta 2014

Kukkaistapetti

Eilen päivitin makkarin kaapin tuomaa kaivattua uudistusta, tänään hain kaapista jotain ja ovi jäi auki  niin ei aikaakaan kun siellä oli Jylppy kissa, pieni tutkimusmatkailija tonkimassa sisälle heitettyjä tavaroita. Todellakin sisus vielä vaiheessa, kun puuttuu vielä säilytyskoreja, kaapissa on vain pari hyllyä, niin pikkusälä on laitettava koreihin. 

 Tällä hetellä sisustaminen on tosi hidasta, jonkin idean kun saan niin toteutukseen sitten meneekin aikaa, kun kävely onnistuu toistaseksi vain sauvoilla ja kaiken toteutuksen kanssa on perheen armoilla. Tää on aina niin tätä; kun olis aikaa ja mahdollisuus olla kotona niin joko on vähemmän rahaa käytössä ja/tai niin kuin nyt, niin on " jalaton" ja melkein kädetönkin..  :  )

  Tiedättekö täällä kotona kun ei oikein voi vielä paljoa liikkua ja aika lailla tulee haavojen takia aloillaan oltua, niin telkkarista tulee paljon ohjelmia katsottua, kivasti tulee sisustusohjelmia ja montaa eri ruokasarjaa päivässä ja matkailuohjelmia. Nyt tekis mieli laitella kotia, tehdä vaikka mitä ihania gourmee ruokia ja lähteä vähön kiertelemään, Barcelona, Madrid, Marocco, Bali ja Köpiksestä vähän kotiin juttuja.. Liikaa aikaa ja energiaa selvästi.

  Alakuvassa eilen mainitsemani makkarin kukkatapetti joka on saanut lähtöpassit melkein heti muuton jälkeen.. Tämä tapetti tuli valittua valmiista mallistosta jotka kuuluivat talopaketin hintaan, hyvitys oli niin pieni että muutamia tapetteja siitä kansiosta otimme. Nyt makkarin mustan kaapin myötä tapetti saikin yllättäen jäädä, toistaiseksi.

Mahtavaa alkavaa viikkoa sinulle!









1 kommentti: