maanantai 20. toukokuuta 2013

Musta terassi














Kuvat ei ihan täysin tee oikeutta terassille luonnossa se on tietysti paaaaaljon parempi..



 Viikonlopun aherrus palkittiin sillä terassista tuli kyllä niin meidän näköinen! 
Musta värinä kuulostaa rohkealta ja ensimmäisiä lautoja sutiessa meinasikin pupu mennä pöksyyn, terassilauta oli haalistunut niin vaaleaksi yhdessä kesässä, että ero oli kieltämättä huima. Enkä ollut missään nähnyt terassia mustaksi käsiteltynä näin isona pintana. Jatkettiin tietenkin loppuun asti ja tykätään!

  Pölyiset kengänjäljet näkyvät mustassa kyllä, mutta sade huuhtoo ja onhan terassiharjatkin keksitty..
 Kelon harmaan ja mustan välillä pähkäiltiin ja musta vei siis voiton, oikea valinta tuli ehdottomasti tehtyä.
 Harmaa olisi ollut aika pliisu kuitenkin kokonaisuudessa; odottakaas kunhan näette, sillä meillä alkaa pian talon maalaus!
 Lumipallo efektihän siitä lähti liikkeelle kun yhdestä elementistä tulee viimeistelty niin loputkin keskeneräiset  huutaa käsittelyä.. Pihallakin on tapahtunut paljon edistystä joten pysykäähän kanavalla.

Hyvää alkavaa viikkoa
Iloa ja valoa!




13 kommenttia:

  1. On kyllä mahtavan näköinen. Tästä blogista sainkin inspiksen ja arvaat varmaan mitä meidän terassille tehdään, kunhan saadaan talo maalattua :D Päädyittekö maalaamaan itse vai ottamaan urakan muualta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu että meidän terassi antoi inspiraation!
      Tämä terassin lopputulos on kyllä vaivan arvoinen!!!
      Maalaus-urakka otettiin ulkopuoliselta ihan ajan säästämisen vuoksi, meillä riittää päivätöiden ja pihahommien kanssa puuhaa ihan riittävästi ja rentoutumiseenkin pitää jättää aikaa :-)

      Poista
    2. Varmasti on vaivan arvoinen ja minusta vähän tuntuu, että kun saadaan talli ja talo maalattua (kahdestaan maalataan) niin terassin öljyäminen tuntuu aika pieneltä :D

      Poista
  2. Hyvännäköinen terassi kerta kaikkiaan. Kannatti sutia!

    Itse juuri mietin terassin tulevaa värisävyä. Terassilaudat on nyt yli vuoden vanhat ja on oikea aika lisätä sävytetty öljy pintaan. Musta näyttää hyvältä, mutta minä pelkään siinä eniten kuumuutta. Meidän terassi on todella paahteinen ja mietin vaan terassin tuntumaa kovalla helteellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän terassilla aurinko paistaa aamu yhdeksästä ilta seiskaan ja täytyy sanoa muutaman päivän kokemuksella ja eilisen paahteen jäljiltä ettei ole mitenkään älyttömän kuuma. Kun pähkäiltiin tätä mustaa ja mietin samaa selvis että töissä yhdellä on musta terassi ja kävin oikein kokeilemassa auringon paisteessa miltä tuntui ja jalalla kärsii siis ihan käppäillä :-)

      Poista
  3. Aaa ja miehinen kommentti tosta viereiseltä nojatuolilta tuli, että puu luovuttaa lämpöä hitaasti ja siihen perustuu puun käyttöön saunassakin, mistä tulikin mieleeni että seuraavaksi sadesäällä ehkä syksymmällä meillä käsitellään sauna mustaksi :-) Meillähän oli vanhassa talossa musta sauna ja tykättiin, mutta täällä uudessa ei raaskittu niitä käsitellä ja nyt sitten alkaa olla sen verran käytön jälkiä että voi hyvällä omalla tunnolla sen tehdä.

    VastaaPoista
  4. Tuli oikein hieno! :) Just sellainen kuin kuvittelin siitä tulevan :)

    VastaaPoista
  5. Ou jees. Hieno tuli! Ja sillain sopivan tyylikäs. Voih, mä vaan käyn jäätelöllä ja jokirannassa enkä saa sudittua mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih jokiranta ja jätskit, nam! Kyllä sä vielä kerkiät sutia eimsiinä kauaa mennyt :-)

      Poista
  6. Tulipa hieno! Laita vaan lisää kuvia pihasta - täällä kaivataan ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pihakuvia on kyllä tulossa :-) Alkaa olla etupiha mursketta vaille valmista, toki sitä pihaa jatketaan uusilla kasveilla ja istutuksilla joka vuosi, mutta perustukset on niinku valmiina ainakin melkein :-)

      Poista
  7. Riittääkö 7-8000 euroa talon kahteen kertaan maalaamiseen?

    VastaaPoista