sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pääskysestä ei päivääkään


Eilen istuimme terassilla päiväkaffella ja oli niin lämmin, että jopa minä tarkenin ilman untuvatakkia.. 
  Niityllä lentelee perhosia, haarapääskykin on bongattu meidän pihalta tänään, kesä on kaikesta kylmästä huolimatta tulossa.    Lämpimästä ilmasta innostuneena me on haettu terassikalustei-takin tosin kuvanottohetkellä ne oli vielä varastossa.
  Tulevana kesänä meillä on reilusti maalausurakkaa tiedossa, terassin käsittelyn jälkeen olisi vielä talon ja autokatoksen maalaus..



Tulppaneita on sittenkin tulossa, satoja syksyllä maahan kaivoin ja nyt jännityksellä odotetaan millaista kukkaloistoa saadaan..







 Kevään synttäreitäkin on tänään juhlittu, kaverikekkereitä ja kummiperheitä vielä tulossa. Seuraavat lasten synttärit onkin sitten vasta jouluna : ) 
  Koulussa alkaa olla tenttiruuhka ja lukemista riittää, huokaus. Onneksi kohta alkaa koulusta kesäloma, tämä kevät on ollut erityisen raskas, pelkkää teoriaa aiheesta joka ei ole minulle ihan ominta, mutta kuuluu tutkintoon. Tenttiin lukemisen sijaan olen tehnyt pientä pihasuunnitelmaa, meillä on kuorma-autollinen pihakiveä kasassa (toisen tulppaani istutusalueeni päällä..) ja jänisten syömät koristeomenapuut pitäisi uusia ja miettiä istutusalueisiin kasveja. Että mä tykkään keväästä!


                     Hyvää alkavaa viikkoa!
                                                             

2 kommenttia:

  1. Teidän terassi näyttää niin valtavalta, minäkin tahdon :)

    VastaaPoista
  2. Kuvan ulkopuolelle jää vielä osa terassia, tästä tehtiin tarkoituksella iso, koska pääosin vietämme kesällä päivät terassilla. Nurmikkoalue jätettiin tarkoituksella taas pieneksi.

    VastaaPoista