tiistai 11. joulukuuta 2012

Kotoilua



























Meillä ollaan kotoiltu nyt toista päivää, kun Milena ihan kohta 5v oli yllättäen eilen aamulla kovassa kuumeessa, ilta meni jo häneltä reippaammin ja nyt tämä päivä näyttää siltä, että huomenna voisi päiväkotiin mennä. 
  Kotipäivät sujuvat sitten aika lailla paikkoja sipistellen, olen vaan todennut ettei minusta olisi enää kotiäidiksi.. Illasta oli eilen jo niin levoton olo, kun ei ollut nenäänsä oven ulkopuolella näyttänyt!
  Kyllä se minun arkeni vaatii normi työntekoa, niin illasta ja viikonlopusta nauttii kahta enemmän : )
  Kuvissa meidän joulua tämän vuoden höysteillä, aika samaahan tuo on kun viime ja sitäkin edellisenä vuonna, valkoista, kiiltoa ja ripaus punaista, tosin tänä vuonna tuo punainenkin mietityttää.. Lapset saavat sitten yläkertaan koristella joulun sellaiseksi kun haluaa.. Kesäiset perhosverhot on ja pysyy, on pitänyt käydä hakemassa talvisemmat vaan eipä tässä ole mihinkään kerennyt. Matto on juuri sellainen kun halusinkin ja voi olla että siirtyy vielä keittiön puolelle. Keittiön tuolitkin ovat viittä vaille vaihtumassa niihin valkoisiin, hiljaa hyvää (kö?) tulee : )

Mukavaa lumista päivää, iloa ja valoa!





6 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaan jouluisen näköistä teillä. Punainen pienenä määränä mustavalkoisessa sisstuksessa näyttää kivalta. Itsekin pidän paljon juuri noista väreistä:).

    VastaaPoista
  2. Kyllä teillä on kaunis koti, ihan miun maun mukaan <3 Pikaista paranemista Milenalle :)

    VastaaPoista
  3. Kanista, kaunista! Onko matto Annon mallistosta. Itse himoitsen samaa. Näyttää niin upealta!
    Tunnelmallista joulua teille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on Annon matto ja tämä on I-H-A-N-A!
      Tykkään ja hyvää joulua myös sinulle!

      Poista
  4. Erittäin raikas ja kiva olkkari! Millaisella systeemillä verhot on kiinnitetty kattoon teillä ja muistatko mistä hankittu? Muutama vuosi sitten vanhassa asunnossani laitettiin kattoon veneissä käytettävää kiskoa, jonka metsästys oli työn ja tuskan takana. Nyt on uuteen kotiin muutto edessä helmikuussa ja halu olisi jälleen saada verhot katosta lattiaan asti.

    VastaaPoista
  5. Voih, en ole aiemmin kommenttia huomannut!
    Verhot on rautakaupan hopeisilla kiskoilla katossa suoraan ihan helppo systeemi ja tylsäkin, valkoisia ei heti löytynyt niin otin nämä. Hyvät ja halvat!

    VastaaPoista