maanantai 9. huhtikuuta 2012

Rentoutusta välillä

   Pääsiäinen on vietetty rennosti, torstaina ripoteltiin lapset maailmalle ja perjantai aamuna lähdettiin ystävä pariskunnan kanssa Tallinnaan. Aluksi oli tarkoitus lähteä kauemmaksi kaupunkilomalle, mutta tämä hektinen arki on ollut sen verran rankkaa, että emme halunneet stressiä lennoista tai uuteen kaupunkiin tutustumisesta. Blogistaniasta saadun vinkin perusteella valittiin tyylikäs hotelli Tallinnan keskustasta linkki: Swissotel Tallinn
Minilomallamme kävimme vähän ostoksilla, minä kävin kampaajalla ja ystäväni hierojalla ja sillä välillä miehet kävivät keilaamassa.
Syötiin hyvin, istuttiin iltaa hotellin 30 krs:n ravintolassa ja hotellin kylpyammettakin tuli testattua :)



Kivan pelkistetty amme, jos emme olisi tilanneet jo poreammetta niin miettisin tälläistä perusammetta


Mies lataa huoneen kahviautomaattia :)


Hotelleissa on monesti ihan parhaat sängyt



Näkymä huoneemme  ikkunassa 14. kerroksesta


Tähän tuoliin ihastuin! Nahkasohvan kaveriksi kaksi tälläistä kiitos! Vepsäläisellä esim. Hymy-tuoli ja hintaa toista tonnia :( Ei uskalla kokeilla niin arvokkaalla kissan-,koiran- ja lastenkestävyyttä :/  Jos tiedät tämäntyyppisiä lepotuoleja edukkaampina, niin saa vinkata!



Meillä on poreamme tilattuna ja siksi innostuinkin Stendersillä shoppailemaan kylpypalloja, kylpysuolaa ja kylpyöljyjä.. Saadaan meidän uuden kodin pikkuruiseen spa-osastoon ihania tuoksuja ja hoitavia kylpyjä!

Talolla ollaan aherrettu tänään ulkona raahaten mutavellistä roskaa ja lautaa.. En voi uskoa, että kaiken sotkun siivous voi mitenkään kuulua talon rakennuttajille. Tupakantumppia, tyhjää maitotölkkiä ja kaikki rakennuskamat on jätetty siihen mihin on jäänyt, käsittääksemme ne olisi raksamiesten pitänyt viedä niille osoitettuun paikkaan, meillä roskalavalle. 
Huomenna jatkamme sisäsiivousta, imuroitu on koko talo kertaalleen, pölyjä pyyhitty, ikkunoita pesty.. Onhan sitä vielä. Taloesittelyäkin meinaavat järjestää talolla ihan pian, olisi kyllä kiva saada Dt:ltä apua edes ulkopuolisiin siivoushommiin!
Tällä viikolla on sisätyöt valmiina, ulkopuolella sitten reklamaatiolistassa työtä riittääkin :/
  

10 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! :) Ja ihania kylpyjä teilläkin tiedossa :))

    Meilläkin testattiin ensimmäiset kylvyt tai siis tytöt testasivat ja voi sitä riemua! :)

    Kohta teillä on kaikki valmista ja muutto edessä uuteen kotiin. Hienoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten takia meillekin amme hankittiin, tosin onhan sitä aika ihanaa silloin tällöin rentoutua ammeessa ihanissa tuoksuissa ja lämmössä itsekkin :-)))
      Talo alkaa olla sisältä valmis ja se on kyllä tosi huippu tunne!!!

      Poista
  2. Tallinnassa on kyllä monia tosi hienoja hotelleja, jotka on kuitenkin tasoonsa nähden edullisia. Mun mielestä monet hurjan paljon tyylikkäämpiä kuin veden tällä puolen.

    Tsemppiä siivoukseen, ei kuulosta ihan herkulliselta hommalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan useammassa hienossa hotellissa vierailtu :-)
      Kiitos tsempeistä, oltiin ajateltu ottaa siivousfirma tekemään loppusiivous, mutta ei toi loppujen lopuksi niin iso urakka sitten olekkaan ja mitä muuta tässä sitten tekis jos ei siivoais, kun muuttaa saadaan vasta viranomaistarkastusten jälkeen :-/

      Poista
  3. Me tingattiin siivous D-talolta, kun pitivät talonäytön. Ei mitään ongelmaa, suostuivat heti :) Toki kaapit ym. piti sisältä itse siivota, mutta kaikki pinnat siivosivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vielä neuvottelut menossa asiasta :-)
      Ei sieltä talolta voi poiskaan olla, joten lähden taas siivoilemaan mun uutta kotia <3

      Poista
    2. Joo siivoaja tuumas tullessan mulle, että mitäs mä täällä siivoan enää? ;D Jos nyt noi lattia vaikka otat :) En malttanut myöskään olla tarttumatta rättiin!

      Poista
  4. Oih, ihanaa varmasti ollut lomailla! Meillä meni pääsiäinen talolla siivotessa sekä sisällä että ulkona, nyt sitten tapahtuukin hurjaa vauhtia. Milloinkas teillä on talonäyttö?

    Miten pahasti teillä muuten nahkasohvat ottaa kyytiä kissojen kynsistä? Mä haluaisin toteuttaa jo 15 vuotta pitkän haaveen ihanaisesta devonista, mutta mies huolehtii meidän uutukaisita sohvista (jotka mun puolesta saakin elämää nähdä). Mutta kynsien leikkuu ainakin varmaan helpottaa asiaa, ja kovin on varmaan kissakohtainen asiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomat vaan on siitä tylsiä, että vapaat tuntui entistä lyhyemmiltä :-/
      Meillä ei näiden cornareiden kanssa ole ollut vielä nahkasohvia, täällä blogissa sain koira- ja kissaperheiltä niin lupaavia kokemuksia että nyt uskaltaudun hankkimaan. Meillä on joskus kauan sitten ollut maatiainen (ulkokissa) ja nahkakalusto eikä mitään probleemaa.
      Meillä oli jouluna Cornaripentue 4kpl ja täytyy sanoa että olin todella hyvilläni että meillä oli kangas sohva, aikalailla kiipeilivät joka paikassa ja noi nahkajäljitelmä rahit on kyllä raapimisjälkiä täynnä kun pennut hyppi sitä pitkin.
      Meillä Cornarit on jo kolme vuotiaita ja leikattuja, joten aika lailla rauhoittuneitahan nuo on. Meillä kissat on teroittanut kynsiä joskus poikien neulos-sohvaan (ei pahasti), ei esim tohon Ikean Kivikkiin. Raapimispuut näillä on myös ja kynsiä leikataan ahkerasti.

      Poista
  5. Nämä http://www.adea.fi/tuotteet.phtml?id=68&trid=68 vaikuttaa samanhenkisiltä nojatuoleilta mutta hintaa en kyllä tiedä. Adean sohvat ei kyllä ainakaan oo sieltä halvimmasta päästä..

    VastaaPoista