sunnuntai 19. joulukuuta 2010

19.12.

Joulu on ihanaa aikaa, hankkia lahjoja ja laittaa kotia ja nauttia perheen yhdessäolosta.

 Eilen illalla erään sähköpostin jälkeen muistelin taas, kuinka kaikilla ihmisillä ei ole asiat edes jouluna läheskään hyvin.

 Luin vuoden takaisia postauksiani ja muistan niin elävästi kuinka meidänkin joulua varjosti vain vuosi sitten moni ikävä asia. 
 Auttaa voi helposti Pelastusarmeijan joulupata keräyksen kautta, joulupuu keräyksiä järjestetään monissa kaupungeissa. Lahjoittaa voi myös hyväkuntoista tavaraa suoraan Pelastusarmeijan kirpputoreille, kuten me teimme lasten pieneksi jääneille vaatteille ja kertyneelle tarpeettomille tavaroille. 




 Alkavana vuonna ilmottaudumme myös Suomen punaisen ristin vapaaehtoistoimintaan, joka mm. kerää välttämättömiä tavaroita esim. tulipalossa  kotinsa menettäneille sekä auttaa monin tavoin kriisiin joutuneita. Tiedän että siinä työssä minulla on paljon annettavaa, olla olkapäänä ja kuuntelijana.

Rauhallista sunnuntaita teille kaikille, minä lähden illaksi töihin..

7 kommenttia:

  1. Niin totta ja niin surullista. :'( Muistan sen joulun, kun pikkuveljeni oli sairaalassa, taisteli elämästä ja kuolemasta. :'( Veljeni kuoli 2,5v. sitten aivosyöpään, joten suru on edelleen valtava...

    Siunattua joulunaikaa teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
  2. Liikuttavaa ja niin haikeaa tekstiä, muistoissa varmasti asina, mutta toivon sydämestäni että sinä ja perheesi saatte rauhallsien ja levollisen joulun tänä vuonna, olette sen anasainneet.
    Olen useasti ajatellut miten vaikeaa tänä päivänä ihmisten on auttaa toisiaan ja varsinkin hädässä, joten on erittäin hienoa lukea että olette tuohon punaisen ristin toimintaan lähteneet siitä varmasti saa apua myös itselleen.

    Kaikesta huolimatta oikein sydämellistä ja rauhallista joulua olen blogisi ahkera lukija ja toivon enkeleitä kulkemaan tiellänne<3

    VastaaPoista
  3. Näinhän se on, että aito joulumieli syntyy antamisesta. Ja siitä, että voi tuoda valoa ja iloa niiden elämään, joilla ei mene hyvin. "Antakaa, niin teille annetaan", sanotaan Sanassakin.

    Naana, saisinko pääsyn sinun blogiisi tai yhteystietosi?

    Siunausta!

    VastaaPoista
  4. Naana: Sen kyllä uskon, voimia sinulle, rakkaat asuu sydämissä aina.
    Kiitos kommenteist, ne lämmittävät mieltä <3

    VastaaPoista
  5. Nokian vesikriisi jätti meihin jälkensä. Joulu meni evakossa ja osaksi aikaa sairaalassa. Meillä laitettiin pakettia Jyväskylässä Forumissa sijaitsevaan joulupuu keräykseen, pieni vaiva ja niin suunnaton ilo jollekin, joka sitä suunnattomasti tarvitsee.

    VastaaPoista
  6. Marita; Jätin kommenttia blogiisi.

    Ja kiitos kaunis, onneksi tämä usko on auttanut niin paljon jaksamaan, en muuten tiedä miten sitä muuten jaksaisi kaiken surun keskellä.

    Siunausta, ollaan enkeleitä toisillemme. <3

    Ps. Kuulin äskettäin surullisia uutisia ystävältäni. Hänen kaverinsa kaveri rakensi perheensä kanssa omaa taloa ja viikko ennen muuttoa syttyi koko talo palaamaan. Eipä siinä paljon ole joulufiilistä. :(

    VastaaPoista
  7. H: Luulen että ainakin silloin kun on itsellä mennyt huonosti on ehkä helpompi tuntea myötätuntoa toisiakin kohtaan.
    naana: Järkyttävä tuo uuden talon palaminen :-( Toivottavasti ei ihmisille käynyt kuinkaan ja vakuutusasiat oli kaikki kunnossa, uudessa talossa on onneksi tositteet kaikista hankinnoista ja ainakin teoreettinen mahdollisuus saada täysi korvaus, edellyttäen ettei ole kyse minkäänlaisesta huolimattomuudesta tai sellaiseksi luokiteltavasta syystä, se onkin sitten jo toinen juttu.

    VastaaPoista