torstai 15. lokakuuta 2009

Kyllä elämä on sitten ihmeellistä!
Monien ihanien sattumusten jälkeen on mukavia asioita odotettavissa tulevaisuudessa :-)
Kotona on menossa monta myllerrystä parhaillaan, niistä myöhemmin kerron ihan varmasti lisääkin, olen ehdottomasti parhaimmillani näin syksyn aikaan, kun joulua kohti ollaan menossa. Minua pitkään häirinnyt tuttava, erittäin ilkeä ihminen on nyt elämässäni ikävää historiaa, olen vihdoinkin avustettuna ymmärtänyt hänen syytösten johtuvan sairaudesta ja vaikka kuinka oikoisin asioita ja niiden oikeaa kulkua, ei ne muuksi siellä muutu, hän ei pysty menemään itseensä eikä katumaan sanojaan, ymmärtämään aiheuttamaansa pahaa mieltä. Hänen viesteihin tai syytöksiin en enää vaivaudu edes vastaamaan. Lähinnä enää naurattaa, niin hulluja syytöksiä ja asioita on vuosien saatossa esille tullut ;-)
Onnellinen olen saamastani tuesta ja ymmärryksestä, ystävistäni lukuisista ja perheestäni, tämän vuosia kestäneen koettelemuksen seurauksena olemme nyt vahvempia ja onnellisempia kuin koskaan. Varsinkin nyt kun ymmärrämme ettei riitaan tarvita välttämättä kahta, siihen tässä tapauksessa riittää ihan yksikin.
Me jatkamme tätä taivalta parina loppuun asti, meitä ei tässä maailmassa mikään muu, kuin kuolema voi erottaa. Ja siihenkin meillä on ratkaisu; toinen meistä odottaa siellä tunnelin päässä vasemmalla puolella sitä jälkeensä tulevaa..



Ihanaa viikkoa teille!



Uusi päivä

Tämä on uuden päivän alku.
Olen saanut tämän päivän voidakseni
käyttää sen oman mieleni mukaisesti.
Voin tuhlata sen- tai käyttää sen
hyödyllisesti,
mutta teenpä mitä tahansa,on se
tärkeää. Sillä annanhan sen vastineeksi
päivän elämästäni.
Kun huominen tulee,
tämä päivä on auttamattomasti ohi
jättäen jälkeensä
vain sen mihin olen sen vaihtanut.
Tahdon sen olevan voittoa, en tappiota.
Hyvää, en pahaa. Menestystä en
epäonnea,
jottei minun tarvitsisi katua siitä
maksamani hinnan suuruutta.
(tekijä tuntematon)

3 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi on kuin omasta elämästäni joten hyvin tiedän mitä olet läpi käynyt. Tsemppiä!
    -Marjut

    VastaaPoista
  2. Hienoa,että olet voimissasi ja vieläkin voimakkaampana kuin aikaisemmin!Voimia sinulle yhä edelleen jatkossakin!!!

    VastaaPoista
  3. Upea kirjoitus ja osuva videoleike loppuun ;o)
    Tämän lukemisesta ja tästä tunnelmasta jäi mullekin hyvä fiilis tähän aamuun.

    Aamunkahvin ääreltä, Jo-Jo

    VastaaPoista