lauantai 19. syyskuuta 2009

Värit

Minua on aina kiehtoneet värit. Kuultavat, loisteliaat, tummat ja vaaleat. Ne tuovat energiaa ja voimaa. Sekoitettuna, yksinään, yhdistettyinä erillään. Värit ovat menneet myös elämässäni kausittain.
Jos olisin rikas, haluaisin opiskella sekä väri- että taideterapeutiksi, ala on nykyisin lääketieteessäkin tunnustettu, mutta opiskelu yksityisessä koulussa melkoisen kallista :-(

Lapsena värini oli vaaleanpunainen, teininä siihen yhdistyi musta ja pinkki.
Musta-valkoinen oli lempivärini monta vuotta alle kakskymppisenä ja vähän sen päällekin. Lontoossa ystävän kanssa kuvasimme vaatekaappiamme, missä ei ollut mitään muuta väriä, kun valkoista ja mustaa. Koti oli musta ja valkoinen.

Mustavalkoisuus niin vaatteissa kuin sisustuksessa on nykyaikana aika suosittua. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä, joka kertoo käyttäjänsä sisäisestä maailmasta esimerkiksi sen, että hän haluaa elämäänsä selkeyttä. Se tuo ajatteluun määrätietoisuutta ja on hyväksi, jos joutuu tekemään paljon nopeita päätöksiä tai on elämässä suuren valintatilanteen edessä.

Ensimmäistä lasta odottaessani värini oli vaalea liila.
Kaikki oli vaaleaa liilaa ;-) Sitten tuli kasvun ja harmonian väri vihreä.
Ja sitten sininen, joka kesti vuosia. Henkisesti onnettomimman jakson, tähänastisessa elämässäni, elin sini-valkoisessa ympäristössä, matot, verhot, huonekalut kaikkineen päivineen olivat rauhoittavaa sinistä ja valkoista.


Sininen vakauttaa ja hidastaa, rauhoittaa mielen, tyynnyttää hermot. Se on hengen väri, joka auttaa meitä löytämään sisäisen olemuksemme, henkisyytemme. Kuulas, kirkas sininen on unien ja intuition väri. Sen rauhassa viihtyvät unelmat ja sielunmaisemat. Sininen rauhoittaa tunnemyrskyt, siksi sitä onkin menestyksellisesti käytetty ylikiihottuneille, levottoman ahdistuneille potilaille sekä vauhkoontuneille eläimille. Sininen liitetään kurkun alueeseen ja se auttaa meitä ilmaisemaan itseämme selkeämmin. Sanonta I feel blue englannin kielessä kuvaa hyvin sinisen kääntöpuolen. Se voi saada ihmisen väsähtäneeksi, apaattiseksi ja näköalattomaksi. Myös kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Taivaansiniseen liittyy haikeutta ja yleviä tunteita, ehkäpä siksi sininen sopii lippuumme niin hyvin. Vaaleansinisellä on elimistöömme voimakkaasti antiseptinen, tulehduksia estävä ja parantava vaikutus. Sitä käytetään paljon ihottumiin, kuumeeseen, kurkkukipuihin, lastentauteihin, kouristuksiin, kirvelyyn ja päänsärkyyn. Vaaleansininen on auttanut monia myös kuukautisvaivoissa ja unettomuudessa.


Uusi elämänvaihe vaikean avioeron jälkeen aiheutti värien iloittelun, kotimme oli beige ja yllättäen; punainen!

Punainen on kuin elämä itse - se on veren, sydämen ja tulen väri. Voimakkaana, huomiota vaativana se herättää intohimoja ja aktivoi. Dynaaminen punainen on täynnä alkukantaisia vaistoja, elämänhalua, varmuutta. Kirkkaina, puhtaina sävyinä punainen kuvastaa rakkautta ja uuden elämän syntymää. Siksi se onkin niin hyvä väri elämään väsyneille, aneemisille ja harhaileville ihmisille. Punainen lämmittää palelevan, laittaa veren kiertämään nopeammin, nostaa verenpainetta ja pistää vipinää liikkeisiin. Ei ihme, että tutkimusten mukaan koehenkilöt jaksoivat juosta nopeimmin punaisissa verkkareissa.

Muutto nykyiseen kotiimme muutti taas värit, tämä vaihe on ollut elämäni onnellisimpia, väreinä vaaleat sävyt ja valkoinen.

Valkoinen valo pitää sisällään kaikki sateenkaaren värit. Valkoinen vaate heijastaa katsojan silmiin koko värikirjon. Täydellisenä se kuvastaa hyvin sellaisia sanoja kuin puhtaus, toivo, oikeudenmukaisuus. Valkoinen keventää oloa ja sopii erityisen hyvin lämpimään kesään, jolloin se viilentää ja antaa tilaa luonnon hehkeille väreille. Valkoisessa vaatteessa tuntee olevansa avoin kaikelle, vastaanottavaisempi ja antavaisempi myös ihmissuhteissa.

Tänä syksynä on tehoste ja voimaväri energiaa antamaan ollut luumu ja tumman violetin sävyt. Vaatteissa ja koruissa ripaus, kotona pienen pieninä paloina annosteltuna. Tuntuu hyvälle muuttuvassa elämäntilanteessani. Olen ollut tekemisissä myös hyvin negatiivisten asioiden ja ihmisten kanssa viime kuukausina ja väri on ollut minulle voimaa antava. Haluan ajatella että hyvyys voittaa pahuuden.


Suuret uskonnolliset johtajat ovat pukeutuneet kautta aikojen violetin juhlaviin sävyihin. Se onkin kaikkein "henkisin" väri, jonka värähtelyt ovat hienot ja nopeat. Violettia kuvataan sanoin nöyryys, uhrautuvaisuus, toisten auttaminen. Se on korkeimman minän väri, hengellinen, rauhoittava ja pysähdyttävä. Violetti puhdistaa meitä syvältä, solutasolla. Se kannustaa meitä luovuuteen ja haluun palvella ihmiskuntaa, tuoda valoa, rakkautta ja rauhaa maailmaan. Tämä väri auttaa taiteilijoita löytämään innoituksen, sekä palauttaa heidän mielenrauhansa ja tyyneyden

Kursivoidut värien kuvaukset olen lainannut Marika Borgin teksteistä.

Kun mietin värejä elämässäni, valinnat ovat tulleet jostain syvältä, mikä on milloinkin tuntunut hyvältä. Nyt kun olen tutustunut värien merkitykseen ja sanomaan olen melkoisen ihmeissäni, etten ole värejäni valinnut tietoisesti.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Elämän kauneimmat asiat
näkee vain sydämellään

Helen Keller






 
Posted by Picasa

4 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoista luettavaa. :)
    Olen itsekin miettinyt värien vaikutusta ihan lähiviikkoina. Huomaan bussissa, että aina kun ylläni on turkoosi takki, joku tulee viereeni istumaan. Muulloin saattaa olla, että olen yksi niistä harvoista bussissa istujista, joilla ei ole vieruskaveria!

    Kivaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! ja mielenkiintoista myös tämä värikäs maailma =D
    Itse olen pukeutunut mustaan jo vuosia. Mustan kanssa yhdistän valkoista, harmaata ja kesäisin pinkkiä/valeanpunaista. Musta antaa mielestäni selkeän ja mutkattoman ilmeen ja sellainen haluan olla.
    Koti onkin sitten vaalea. Haluan sen olevan rauha tyyssija.

    VastaaPoista
  3. Värien maailma on aina kiehtonut myös minua. Kuvien tekeminen ja värien käyttö kuuluu arkeeni.
    Sininen on lempparini ollut jo kauan, sekä sisustuksessa, että vaatteissa. Valkoinen on kylmä ja kolkko, eihän se ole väri ollenkaan eikä siitä valo taitu, mutta valkoisen sävyt, ne ovat kauniita. Valkoinen tarvitsee aina pisaran muuta väriä kaverikseen.
    Joitakin vuosia sitten harrastettiin sisustuksessa ns. maalarin valkoista, kamalaa siniseen vivahtavaa kolkkoa, kylmää, likaisenväristä maalia. Sitten tulivat muotiin ihanat vaaleat sävyt, niiden kauppanimiä olivat sahara, marokko, hiekka yms.
    Niihin kun yhdistää mielialansa mukaan muita värejä silloin sielu lepää ja mieli vaeltaa vapaana.

    VastaaPoista
  4. Teillä on ihana koti! ;) odotan kieli pitkällä uusia kuvia kodistanne.
    kauniita syyspäiviä,
    :)T

    VastaaPoista