perjantai 24. elokuuta 2012

Kymppitalli

  Olen saanut kyselyitä koskien rakennuttamaamme autokatosta, joten tässä tarkempaa infoa kiinnostuneille.
  
  Simppeli ja hinta/laatusuhteeltaan sopiva autokatos löytyikin sitten Kymppitallilta, meidän katoksen malli on KP10, edellä linkki sivuille, mm. meidän autokatoksen kuvilla 
: )

   Perustoimitus on hyvin niukka ja valmista autokatosta siitä ei kyllä vielä aikaan saa, hintaan saa lisätä noin puolet, niin alkaa olla tarvikkeet kasassa. 
 Kasaus tilattiin erikseen vielä Kymppitalleilta. 
Saimme tarjouksen, mutta tilausta tehdessä hintaan oli yllättäen lisätty kasaajaporukan kilometrikorvaukset Pohjanmaalta ja majoitus kaupungissamme yht. 850.-
  Lisähinta oli yllättävä, mutta jos se kuuluu kauppaan, niin minkäs teet.

  Kymppitallit olikin sitten tilanneet työn tästä ihan meidän läheltä, Noja yhtiöltä aliurakkana ja veloittivat edelleen reppureissulaisten kuluja. Kuluttaja-asiamies oli sitä mieltä, että kuluja on veloitettu perusteettomasti.


Noja yhtiöt tulivat kasaamaan autokatoksen ja heitä voimme lämpimästi suositella, osaavaa ja erittäin ammattitaitoista työn jälkeä! 
 Tekevät mm. avaimet käteen taloja, tämän kun olisimme tienneet silloin, kun tätä meidän taloa alettiin tilaamaan, olisi voinut tilata pelkän tavaratoimituksen ja työn heiltä.



Pihatyöt jatkuvat taas, katoksen taustalle on tänään levitetty mullat ja nurmikkoa sinnekin sitten kylvetään kasvamaan. Meidän tontti päättyy aika lähelle tuota naapurin pihalla olevaa konttia. Jotain ikivihreää puustoa voisi ajatella myös.
 Olen tilannut siskoni kanssa aika läjän tulppaanin sipuleita, joita myös voisi istutella vähän ympäri pihaa.. Tulppaaneista ja sipuleista kuulette vielä lisääkin, lupaan : )

   Ihanaa perjantaita sinulle, viikon paras ilta, kun koko viikonloppu on vielä edessä.


3 kommenttia:

  1. Hei,
    Tämä kiinnostaa meitä erityisesti kun meillekin on tulossa kymppitalleilta toimitus (katos + talli + varasto), että mitä tarkoitat että hintaan tulee puolet lisää, jotta kaikki tarvikkeet ovat kasassa? Mitä kaikkea olette joutuneet perustoimituksen lisäksi hankkimaan? :) Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kymppitallejen sivuilta näkyy katoksen/tallin/varaston toimitus sisältö.
    Perushintaan 3590,- kuului pelkkä "luuranko" ja varasto on kylmä
    meidän perustoimitukseen tilattiin seuraavat asiat:
    -Vaakaverhous, koolaus, villa 0,-
    -Paroc villapaketti: pystyvilla asennettuna 430,-
    -Höyrynsulku seiniin , kattoon ja kivijalan uretaanilevy 30x200, tuliohjaimet ristikon väliin
    -Paroc levyvillaeristeet 300mm välipohjaan 180,-
    -Peltikate Ruukin classic, Pural matte 0,6mm lapepellit määrämittaisina, harjapellit, harjan päädyt, päätylistat, kateruuvit, jousi-istukka, paikkamaali, rahti, vakuutus 1410,-
    -Ruodejako K200 konesaumapellille 190,-
    -Vaihdetaan LUO 9x21 ovi 9x21 Kymppi umpi lämpöoveen, valkoinen, lukkorungolla 310,-
    -Dorma-lukko käyntioveen 1 sarja ja Artic Cr-painike 1 sarja 100,-
    Painovoim IV-vent pak: EHL-125 sisäventtiili 2 kpl, EHU-125 ulkosäleikkö 2kpl, 130x250mm väliputki 70,-
    -Rahti Lohja, sisältyy 5.1 toimituksen hintaan 600,-

    Nyt tässä vaiheessa katoksessa on jo peltikate ja varastosta saatu lämmin, tähän lisäksi perustusten teko ja hökötyksen kasaamisen kulut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä noi turhat majoitus- ja matkakulut :-(

      Poista