Adoptiomatka

   Muutamia vuosia sitten löysin sattumalta Adoptiomatka nimisen blogin, bloggaaja kertoi oman matkansa pienen tytön äidiksi. Seurasin blogimerkintöjä muutaman vuoden, odottaen uutista perheenlisäyksestä. Matka oli pitkä, tuntui että kohtuuttoman pitkä. Kuinka Kiinasta adoptoiminen voi kestää niin kauan, kun lapsia on paljon ilman vanhempia ja pelkästään Suomessa on paljon  vanhempia ilman lapsia. Päiväkirja-muotoon koskettavasti kirjoitettu blogi imaisi minutkin mennessään, pystyin samaistumaan siihen haikeuteen ja tuskaan jonka lapsettomuus tuo mukanaan, paljon asioita joita ei ole tullut miettineeksi. 

  Lopulta odotettu uutinen oli olemassa; pieni tyttö Kiinassa odotti adoptiomatkalaisia. Tieto vaikutti minuunkin syvästi, yksi onnellinen perhe oli syntynyt. 

  Kesällä Anna Pihlajaniemi julkaisi blogimerkinnöistään kirjan Adoptiomatka, kirjan takakannesta lainattu teksti:

"Joskus mietin jollakin hyvin epätodellisella tasolla, että alkaisin hyväksyä elämän näin. Ajaisin aamulla  töihin, näyttäisin kulkulupaa vastaanottovirkailijalle, söisin lounasta, palaisin hiljaiseen kotiin, itkisin nähdessäni vieraita lapsia bussissa tai naapurin tytön hiippailemassa taskulamppu kädessään lumisateessa. -En halua. Haluan olla äiti lapselle."

 Miltä tuntuu kun kotona ei kukaan kikata?

Uskaltaako lapselle ostaa keltaisen leluankan,

vaikkei lapsi kenties ole vielä edes syntynyt?

Millaista on tulla äidiksi kello 11,46, bussimatkalla töihin?

 Ahmin kirjan juuri loppuun ja suosittelen sitä ihan kaikille antamaan näkökulmia tähän monisäikeisen elämäämme, riippumatta siitä miten olemme perheeksi päätyneet. 

Ihanaa viikonloppua jokaiselle!