torstai 14. huhtikuuta 2011

Varakoti no.2

 
  En kyllä vieläkään sisäistä että muutto on ihan kohta käsillä. Helpompi olisi ollut lähteä kun maass on hanki ja kiveytykset vain muistoissa.. Nyt lumien myötä paljastuu meidän viihtyisä puutarha, kymmeniä vuosia vanhat puut, rekkalavallinen kiviä, joita on eräskin ilta pihalla kannettu.
 Ja kirsikkapuu, samanlaista ei ole, eikä tule minun elinikänäni enää.


  Koti on ollut turvasatama monissa myrskyissä. Yhdessä olemme nähneet monia iloja ja surujakin.
    Järki muistuttaa jäljellä olevista remonteista, huoneista joita ei ole riittävästi ja joita on yritetty tehdä tiloihin joita ei asuintiloiksi ole alunperin edes tarkoitettu. Suuri talo ja suuret asumiskulut vanhassa talossa, pieni jääkaappipakastin suurelle perheelle, yksi vessa kahdeksalle hengelle, pitkät koulumatkat ja ja ja.. Ja silti sydän on vielä ihan täällä kotona.


 Onhan uusi talo aina uusi, matkat lyhenevät, energiatehokkuus paranee, tilankäyttö järkeistyy ja oikeesti tuntuu että edessä on ihan oikea seikkailu, koti on siellä missä sydän on!


Tässä on meidän seuraava majapaikka uuden talon valmistumista odotellessa.
  Ihan kivaa suunnitella taas sisustusta. 
Tapetteja tms. emme tule tähän väliaikaiskotiin tietenkään laittamaan, joten fiilis pitää luoda tekstiilien, taulujen ym. keinoin, pääsis pian jo sisustelemaan :-)

7 kommenttia:

  1. kyllähän se sellasta luopumisen tuskaa on. Teilläkin on varmasti paljon kaikenlaisia muistoja siinä talossa. Innolla vaan uuteen seikkailuun =)
    Millon teen muutto on?
    Hei mun pitääkin nyt kysyä, kun eiks sulla oo korkeekiiltonen keittiönpöytä?
    Mitä tykkäät siitä? Jääkö herkästi jälkiä? Onko helppo pitää puhtaana? Ym. kerrohan mielipiteesi pöydästä.
    Hyvää juuri alkavaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
  2. Meillä aletan tavaroita siirtämään toukokuun puolella, sitten molemmat paikat on jonkin aikaa ihan hyrskyn myrskyn :-)
    Meillä on korkeakiiltoinen pöytä ja juu jää jälkiä, muttei mitenkään häiritsevästi. Pientä naarmua löytyy kun aurinko paistaa. Tykkään kyllä ja tää nykyinen ovaalin muotoinen ei taida mahtua seuraavaan köökkiin ja sitä seuraavassa se on hassun mallinen, niin olen ajatellut hommata samanlaisen, mutta suorakaiteen muotoisen. Kiitokset tunnustuksesta!!!
    Ja hauskaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Ainahan se on haikeaa luopua jostakin itselle kovinkin mieluisasta. Mut kuten sanoit: koti on siellä missä sydän on!
    Voimia ja jaksamista muuttokuvioihin.

    Väliaikaiskoti näyttää toimivalta, ainakin pohjakuvan perusteella. Teillähän on pieni kodinhoitohuonekin, jossa on hyvä hoitaa suurperheen pyykkirumbaa.

    Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua! :-)

    -Tanja-

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun vastasit mieltäni askarruttavaan asiaani. Meillä pohdinnassa korkeekiiltonen suorakaiteen muotoisena.

    VastaaPoista
  5. joo aina sitä luopumisen tuskaa seuraa, asiassa kuin asiassa. se täytyy vaan käsitellä ni sit voi taas iloita uudesta :). mulla oli tosi vaikee lähtee edellisestä kodista, voi sitä itkua :D. ihan kurkkua kuristi aina ku haettiin sieltä muuttokuormia... se on ku johonki kiintyy ni...
    mut ihania kevätpäiviä teidän perheelle! niin suloinen pieni kesätyttö tossa aiemmassa :))

    VastaaPoista
  6. kylläpä teillä on jännää aikaa, sinun blogia lukiessa tuntuu, ettet tylsää päivää näe sisustamisen suhteen..ihanaa muutto-odotusta!

    VastaaPoista
  7. S: Juu jännä juttu, lohduttavaa kuulla, että sinullakin on ollut luopumisen tuskaa, jonka nykyinen koti on niin kaunis ja täydellisyyttä hipova :-)
    Marita: Kyllä se elämä välillä on tylsääkin sisustus saralla, silloin päivitellään blogia vaan harvemmin ;-))))

    VastaaPoista