sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Tuunailua

Yllättävän moni on laittanut bloginsa salasanan taakse tai jopa lopettanut kokonaan.. Muutama on tehnyt päätöksen, ettei postaa kun käsitöistä. Minä olen tässäkin suhteessa outo lintu, olen avannut sisintäni kirjoituksissani viime aikoina. Minä en keksi yhtäkään syytä miksi minun pitäisi postata vain sisustuksesta, elämääni liittyy paljon muutakin ja vaikka sitten ihan terapia mielessä postaan siitä, mikä milloinkin hyvältä tuntuu ;-)
Mutta älkää peljästykö, enimmäkseen tämä on kuitenkin sisustus ja tuunailu blogi edelleen ;-D
Joulunpyhinä tuunattiin 80-luvun kylppäriä ja saunaa, tällä mennään nyt muutama vuosi eteenpäin.. Pintoihin ei kajottu, lattia kyllä tekisi mieli vielä maalata, mutta mies vastustaa ajatusta, jos tiedätte jonkun maalanneen hyvällä menestyksellä kaakelilattian, niin kertokaa ihmeessä!
Mm. lauteet uusittiin ja puukiuas vaihdettiin sähköiseen, ennen peseydyimme tässä tilassa pikaisesti, nyt nautitaan ja saunotaan!

Suihkua ennen



Suihkua jälkeen



Saunaan päin ennen






Saunaan päin jälkeen





Sauna ennen



Ja jälkeen



Tässä kiukaan puolelta salamalla otettu, joka vääristää sävyjä, mutta ilman salamaa kuva oli niin epätarkka. Sorry, kiukaassa ikävät vesiroiskeet näkyvissä, meillä on tosi kalkkinen vesi :-(

22 kommenttia:

  1. Siitähän tuli tosi hieno!!Meillä on myös kylppärissä yksi rivi tuollaisia sinapin värisiä kaakeleita ja niille haluaisin jotain tehdä,millä olet nuo mustaksi vetänyt?

    VastaaPoista
  2. Mahtava muutos :) Varmasti tuossa tilassa peseytyy mieluusti :)

    VastaaPoista
  3. Onnistuneet remontit olette tehneet.Oikein hyvän näköissatä.

    Ja sama täällä blogissa- Minä kirjoitan just miltä minusta tuntuu..ei siihen kuole..:-))

    VastaaPoista
  4. Jaahas. Seuraavaksi meillä siis mennään äitikän pensseleiden kera saunaan ;) No, lyhyt on matka, kun ovat juuri kuivumassa kylppärissä käytön ja pesun jäljiltä - olohuone sai viimein minulle mieluisan värisävyn tapetoidun seinän rinnalle. Eli lautaa sinne ei sitten tullutkaan, toistaiseksi :)

    VastaaPoista
  5. mahtavalta näyttää muutokset ja kiva kun kirjoittelet laidasta laitaan : )

    VastaaPoista
  6. On kyllä onnistunut "tuunailu" !
    Kyllä nyt kelpaa suihkutella ja saunoa =).

    Muakin kiinnostaisi millaista jälkeä tulee siitä kaakelimaalista lattiaan...siis on minkä näköistä.

    VastaaPoista
  7. Upeaa jälkeä olette saaneet aikaiseksi!! Suihkuttelu ja saunottelu tuntuu varmasti mukavalle, kun on omin käsin saanut aikaan noin hienon muutoksen :)

    VastaaPoista
  8. Ihana blogi sinulla! Olen käynyt jokusen kerran katsomassa ja täytyy sanoa, että hyvällä maulla kotianne sisustat. Ja muutenkin blogisi on sydäntä koskettavan elämäntäyteinen. Kaikkea hyvää sinulle toivon! Saanko linkittää blogisi sivuilleni? Olen vasta aloittelija...

    VastaaPoista
  9. Kirjoita sitä, mitä haluat. Eikös näitä blogeja kuitenkin etupäässä itseä varten kirjotella?! Niin ainakin itse olen ajatellut, tiedä sitten olenko väärässä?! Ihana blogi sinulla on ja kiva tätä on lukea.:)
    Pesutilojen tuunaus on oikein onnistuneen näköinen.

    VastaaPoista
  10. Minuakin kiinnostaisi etenkin tuo saunapaneeleiden / lauteiden käsittely vähän tummemmaksi. Mitä sävyä te käytitte? Kiva muutos!

    VastaaPoista
  11. Siis aivan ihana muutos! Tämä on yksi mun lemppariblogeista, juuri siksi koska kirjoitat laidasta laitaan. Monta kertaa on tullut tunne että juuri noin mustakin tuntuu.. :)
    Mutta takaisin remppaan: olisi kiva tosiaan saada tietoa miten oot tehnyt sen?

    VastaaPoista
  12. Tosi hieno muutos! Kiitokset virailusta blogissani. Olen eka kertaa blogissasi ja kivalta näyttää. Minä kirjoitan myös siitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä...

    VastaaPoista
  13. Hei vaan!
    Upean näköinen tuli pesuhuoneesta ja saunasta... Nautinnollisia kylpyhetkiä!
    -Minttu-

    VastaaPoista
  14. Hei!

    Millä maalilla maalasitte kylppärin kaakeleita? Meillä ihanat oranssit kaakelit, joista ois ihana päästä eroon!!! ;)

    VastaaPoista
  15. et kommenteistanne!
    Olemme itse todella tyytyväsiä lopputulokseen ja kunhan oikea maali löytyy niin maalaan vielä tuon lattiankin;-) Jos vaikka vuoden välein joutuis maalaamaan niin ei haittais.
    Kylppäri toteutettiin todella pienellä pudjetilla. Laatat on päällystetty mustalla kontakti muovilla ja pysyy paikoillaan kun tauti! Ihan suihkun vieressäkin. Ja saunaan tehtiin uudet lauteet ja sävytettiin seinät sekä lauteet, ja uutta kippoa ja kuppia kiukaan lisäksi, siinä se!

    Kodaristakin pitäis ottaa kuvaa, sekin on nykyisin huomattavasti viihtyisämpi kuin ennen..

    VastaaPoista
  16. Todella hienot muutoskuvat!
    Kyllä todella pienillä asioilla on iso merkitys:)

    Viihtyisän näköinen sauna!

    Terkuin Hanneloore

    VastaaPoista
  17. Kuule aivan loistavaa, ei mitään salasanoja ym... ja on hyvä joskus puhuakin jostain muusta kun sisustuksesta. Minusta blogista tulee siten elämänmakuisempi.

    Tämä on minusta mitä mainioin paikka välillä "päästellä" menemään ;)...ja meillä kaikilla on niin paljon muutakin elämässä kuin tämä sisustus!

    Kyllä on upea muodonmuutos teidän saunaosastolla! Ihana <3

    Heidi
    <3

    VastaaPoista
  18. Todella huikea muodonmutos=) Kaakeleita olen itse maalannut myös...ihan kosteisiin tiloilla tarkoitetuilla kaakelimaalilla.

    VastaaPoista
  19. No mutta tulipas komia sauna ja pesutilat..

    VastaaPoista
  20. ompas upea muutos! Näyttää kyllä tosi kivalle :)

    VastaaPoista
  21. ja tuo dc-fix on kyllä tosi hyvä ja edullinen vaihtoehto jos haluaa muutosta laattoihin, mäkin laitoin meidän toiseen vessaan pari vuotta sitten ja hyvin on pysyneet eikä erota että ne on vaan päällystetty :)

    VastaaPoista
  22. Onko saunassa ollenkaan kaidetta? :O

    VastaaPoista